Loppuvuoden kuulumiset

Niin se loppuvuosi suorastaan lensi ohi. On ollut niin kiireistä, että blogin päivittäminen on kokonaan jäänyt. Täysin unohtunut se ei sentään ole ja tekstejä on tulossa jatkossakin. Ajattelin koota vuoden viimeisen päivän kunniaksi hiukan kuulumisia tähän.

Marraskuussa tapahtui paljon. Minut valittiin kolmeen uuteen luottamustoimeen, joista yksi käynnistyi samantien. Tämä heti vauhtiin päässyt pesti on Rauman sosiaali- ja terveyslautakunnan varapuheenjohtajan paikka loppukauden ajan. Äärettömän mielenkiintoista vaikkakin monella tavalla rankkaa. Alue on minulle henkilökohtaisesti täysin tuntematon, mutta sitäkin kiinnostavampi kun saa oppia jotain aivan uutta.

Toiseksi minut valittiin Satakunnan Keskustanuorten puheenjohtajaksi ensi vuodeksi. Tämäkin on haasteellinen ja siksi hyvin kiinnostava tehtävä. Viimeinen vuoteni Keskustanuorissa, joten siitä otetaan innolla kaikki irti. Tavoitteena olisi saada uusia aktiivisia toimijoita mukaan, jotta piirin toiminta jatkuisi tulevaisuudessakin.

Kolmanneksi pääsin Satakunnan Keskustan piirihallitukseen. Tästä en tiedä vielä juuri mitään, mutta eiköhän homma selviä kun ensimmäinen kokous on pidetty.

Politiikan puolen uusien haasteiden lisäksi hain opiskelemaan ja suureksi yllätyksekseni jopa pääsin. En olisi kyllä uskonut, koska kyseessä on englanninkielinen koulutus ja hieman on englanninkielentaito päässyt rapistumaan sitten edellisten opintojen. Ehkä se tästä paranee ja jospa sitä parin vuoden päästä jopa uskaltaisi käyttääkin jossain. Opiskelu tapahtuu työn ohessa, joten päivätyökin täytyy ehtiä hoitaa normaaliin tapaan.

Marraskuun aikana tytöillä oli kahdet kisat ja joulukuussa luistelusta kaksipäiväinen joulunäytös sekä Jonnalla cheerleadingin joulushow. Lisäksi tietysti kaikenlaisia pikkujouluja ja koulun joulujuhlat. Koko joulukuu on siis mennyt enempi ja vähempi juhliessa. Miehen kanssa käytiin joulukuussa Helsingissä jouluostoksilla sekä vielä viime hetken ostoksilla Myllyssä (ja tietysti Ikeassa siinä samalla). Myllyssä onkin nyt taas mielenkiintoisempi käydä kun se on juuri remontoitu. Niin ja on niitä lahjoja hankittu Satakunnastakin, vielä loppumetreillä löytyi mm. ukulele paikallisesta musiikkiliikkeestä.

Joulu hurahti jotenkin vauhdilla ohi. Pipareita sentään leivottiin pariinkin otteeseen ja laatikot tuli tehtyä, mutta hyvin poikkeuksellisesti vasta ihan viime tipassa. Yhtään joululahjaa en ehtinyt tehdä itse, vaikka tarkoitus olikin. Pitäisi ottaa itse tehtyjen lahjojen kanssa sama linja kuin joulukorttien ja tehdä ne jo viimeistään kesällä valmiiksi. Jotain parannettavaa siis löytyy aina..

Uusi vuosi alkaa heti pienen matkan merkeissä, sillä lähdemme miehen kanssa kahdestaan Vaasaan. Tammikuussa olisi toiveissa myös päästä ensimmäistä kertaa matkamessuille. Majoitusvaraus on tehty, mutta lähtö selvinnee työkiireistä johtuen vasta aivan viime metreillä. Talvilomakin on jo varattu, mutta siitä myöhemmin lisää.
 

Jouluiset mansikkamargaritat + pari alkoholitonta juomaa.

Piparitaloviritelmä, Myy Jeminan käsialaa ja loput minun. Ei musta kyllä piparitalojen tekijää tule..

Pikkukisulit on hieman kasvaneet sitten kesän. Sylvi ja Sulo <3

Rauman kirkontorni iltapäivän hämyssä, joulushoppailujen välissä kuvattuna.

Kertakaikkisen huono kuva, mutta joulunäytöksen lopuksi otettu yhteiskuva Hesa-Äijän kanssa.

Helsingissä oli sateista, mutta jouluvalot hurmasivat silti.

Kotikisojen voittosaalis, Jonnalle eka kultamitali ja Jeminan joukkueelle pronssia.

Lapsen harrastaminen

Lasten harrastukset herättävät keskustelua vähän väliä. Joko harrastetaan jonkun mielestä liikaa tai liian vähän tai harrastukset kustantavat suuria summia. Mielestäni on hyvä, että näistä puhutaan. Ääripäitä löytyy aina ja koska lasten ja nuorten liikkuminen on vähentynyt ja toisaalta ylisuorittaminen on lisääntynyt, on hyvä nostaa keskustelua harrastuksista aika ajoin. Myös hinnat ovat paikoitellen kohonneet järjettömiksi.

Meidän lapset harrastavat keskimääräisesti verrattuna paljon. Sen takia saankin usein olla vastaamassa kysymyksiin, kuten esimerkiksi miten lapset jaksavat, onko heidät pakotettu harrastamaan, miten vanhemmat jaksavat kuskata, kustantaako harrastukset paljon jne. Ajattelin nyt tähän koota omia mietteitäni ja faktoja meidän perheen lasten harrastuksista.

Jonna harrastaa muodostelmaluistelua ja cheerleadingia. Ikää hänellä on nyt 11 vuotta. Luistelun hän on aloittanut 4 vuotiaana omasta tahdostaan. Hän itse toivoi silloin, että saisi aloittaa luistelukoulussa. Luistelukoulu on kerran viikossa 45 minuuttia kerrallaan. Pyyntö oli kohtuullinen ja luistelu-ura alkoi muutamaa kuukautta ennen 5v-synttäreitä. Luistelukoulusta hän siirtyi taiturit-ryhmään 6-vuotiaana. Taitureissa ei kilpailla, vaan harjoitellaan taitoluistelun perustaitoja. Harjoituksia oli 2 kertaa viikossa, toisella kertaa pelkkä jää ja toisella myös puolen tunnin oheisharjoitukset. Tästä ryhmästä Jonna siirtyi muodostelmaluisteluun 7-vuotiaana. Harkkakerrat kasvoivat yhdellä jää + oheiset päivällä.

Ekaluokan keväällä Jonna halusi aloittaa myös telinevoimistelun. Sitä oli kerran viikossa ja se kesti vain tuon yhden kevään. Sen jälkeen ei telinevoimistelua olekaan ollut tarjolla Raumalla. Tokaluokalla hän keksi tähän telinevoimistelun tilalle cheerleadingin. Siellä hän ehti käydä vain reilun puoli vuotta, kun sekin loppui Raumalta. Luisteluun tuli oheisten ja jään lisäksi tanssi jossain kohtaa, mutta en enää muista milloin se on alkanut.

Tällä hetkellä Jonna käy neljä kertaa viikossa muodostelmaluisteluharkoissa (sis. tanssin), kerran viikossa cheerleadingissa (Porissa) ja kerran viikossa seurakunnan K-kerhossa. Harrastaja itse on tyytyväinen tilanteeseen ja jos hän jotain saisi muuttaa, niin cheerleadingia olisi useammin. Hän on kokeillut urheiluharrastusten lisäksi myös kuvataidekoulua. Siellä hän kävi kaksi kertaa eikä se sitten kiinnostanutkaan. K-klubissa hän on joskus käynyt vuoden, kun siskoni piti sitä. Nyt hän aloitti uudelleen, koska taas on tuttu vetäjä.

Sunnuntaiaamuisin suuntana on Kivikylän tuhtitupa. Tällä kertaa varakassi käytössä, koska kissa oli ilmoittanut mielipiteensä harkkakassista melko haisevalla tavalla.

Jemina aloitti luistelukoulun 3-vuotiaana. Jonnan aloittaessa luistelukoulun, olin Jeminan kanssa joka kerta katsomossa ja se oli melko mahdotonta ei-niin-rauhallisen tytön kanssa. Puoli vuotta jaksoin tuskaisia kolmevarttisia, mutta sitten syksyn ryhmän alkaessa ilmoitin Jeminankin sinne. Hän ei siis pyytänyt itse luistelemaan mutta ei kyllä missään kohtaa vastustanutkaan. Hän viihtyi huomattavasti paremmin jäällä kuin katsomossa ja pärjäsi hyvin muiden mukana.

5-vuotiaana hän siirtyi taiturit-ryhmään ja ehti käydä vuoden taitureiden harkoissa, kunnes totaalinen kyllästyminen luisteluun iski. Luistelu lopetettiin kun eskari alkoi ja tilalle tuli pesäpallo. Luistelun joulunäytöksen seuraaminen katsomosta oli kuitenkin liikaa ja paluu jäälle koitti eskarivuoden tammikuussa. Tällä kertaa koululaisryhmässä, koska pesäpalloharkkoja oli kolme kertaa viikossa ja pelkäsin, että tulee taas kyllästyminen tai väsyminen johonkin jos harkkoja on liikaa. Koululaisryhmä oli vain kerran viikossa luistelukoulun tapaan.

Koulun alkaessa Jemina aloitti partion. Pesäpallo lakkasi kiinnostamasta ekaluokan lopulla ja se lopetettiinkin sitten ennen tokaluokan alkua. Ekaluokan keväällä Jemina siirtyi luistelussa koululaisryhmästä muodostelmaryhmään. Tästä ryhmästä koottiin uusi joukkue vuosi sitten ja ensimmäiset kilpailut olivat viime keväänä. Tokaluokan ajan Jemina kävi myös tanssissa, mutta nyt tanssi kuuluu luisteluun niin ylimääräinen tanssi jäi pois. Harkkoja hänellä on tällä hetkellä luistelussa kolme kertaa viikossa (sis. tanssi) ja partio kerran viikossa. Jeminakin on tyytyväinen tilanteeseen eikä harkoissa käynti väsytä tai harmita kuin ihan satunnaisesti.

Miten tästä kaikesta selvitään? Perusharkkojen lisäksi on milloin mitäkin ylimääräistä (kisat, talkoot, tapahtumat yms.) ja muutakin tarvisi ehtiä tehdä kuin keskittyä lasten harrastuksiin. Hoidamme miehen kanssa kuskaamiset pääosin itse. Joskus harvoin on tilanteita, jolloin meistä kumpikaan ei pääse kuskaamaan ja silloin olemme pyytäneet apua muualta. Kimppakyytejä emme ole saaneet missään vaiheessa mihinkään harrastukseen onnistumaan, koska omalta kylältä ei ole muita kulkemassa samoihin harkkoihin. Ilman kalenteria en pärjäisi hetkeäkään. En millään muistaisi kenet pitää viedä mihinkin aikaan ja millekin hallille. Kalenterina käytän nykyisin vain kännykän kalenteria, koska muutoksia tulee usein ja sähköisesti on helpompi muuttaa esim. kolmen kuukauden toistuvat harkka-ajat kerralla.

Luistinten sitominen sujuu paremmin itse eikä äidillä ole lupaa mennä väliin.

Tämä syksy on nyt menty ensimmäistä kertaa niin, että lasten harkkakuskaamisia on jokaikinen päivä. Nyt kun kolme kuukautta on mennyt, niin voinee jo todeta, että yllättävän hyvin se sujuu. Kotonaoloaika on omalta osaltani jäänyt varsin pieneksi, mutta ei se suuremmin minua haittaa. Joku voisi tosin hoitaa talonmaalauksen loppuun ja käydä siivoamassa meillä, mutta muuten hanskaan ajankäytön hyvin.

Lasten harrastamiseen suhtaudun siis niin, että lapsen halua pitää kuunnella. Aikuiset asettavat rajaehdot ja lapset valitsevat niiden puitteissa mitä haluavat harrastaa. Meillä ehtona on, että jokin liikunnallinen harrastus on oltava ja se on saatava sopimaan muun perheen aikatauluihin. Esimerkkinä mainittakoon Jonnan halu harrastaa cheerleadingia useammin. Nyt ei vain riitä meidän rahkeet kuskata neitiä useammin kuin kerran viikossa Poriin, niin täytyy tyytyä yhteen kertaan. Muuten lapset siis saavat itse valita mitä harrastavat.

Mielestäni lapsia pitää kannustaa harrastamaan eikä rajoittaa innostusta. Aikuisten asenteet ratkaisevat paljon. Ei kaikista tule himoliikkujia eikä tarvitsekaan tulla, mutta oletettavasti jokaiselle lapselle on jokin mielenkiintoinen harrastus olemassa. Olkoon se vaikka shakinpelaamista, judoa, askartelua tai ihan mitä vain. Sosiaalisten taitojen kehittäminen on nykymaailmassa uskomattoman tärkeää ja harrastukset tarjoavat tähän hyvän mahdollisuuden. Eikä harrastuksen tarvitse olla säännöllinen, ohjattu harrastus. Sehän voi olla vaikka kirjaston satutunti tai perhekahvilan tapaaminen.

Kustannukset ovat myös melko merkittävä asia harrastuksista puhuttaessa. Meille on valikoitunut sekä edullisia että kalliimpia harrastuksia. Joku perhe tekee etelänmatkan kerran vuodessa sillä rahalla, mikä meillä menee harrastuksiin. Onneksi on olemassa myös edullisia harrastuksia. Partio on hyvä esimerkki edullisesta ja kattavasta harrastuksesta. Harrastustarjonta on laaja, jokaiselle jotakin. Kannustetaan siis lapsia harrastamaan!   


 

Luottamuspaikoista

Vaaleissa ehdolla oleminen voi tuoda mukanaan luottamuspaikan seuraavalle nelivuotiskaudelle vaikka valtuustoon ei varsinaiseksi tai varalle pääsisikään. Tämä ei välttämättä ole kaikilla tiedossa ehdolle asettuessa. Itse en tiennyt, että saisin varajäsenen paikkoja lautakunnissa vaikka en päässyt valtuustoon edes varalle.

Varajäsenenä oleminen on hyvä tapa päästä kurkistamaan lautakuntatyöskentelyyn. Olen tyytyväinen, että sain aloittaa lautakuntiin tutustumisen "vain" varajäsenenä. En vieläkään tiedä kaikkea lautakuntien päätöksenteon kiemuroista, mutta jonkin verran olen saanut jo jutusta kiinni. Tässä reilun 2,5 vuoden aikana on ehtinyt kertyä kokemusta ja tunne siitä, että pärjään kunnallispolitiikassa, on vahvistunut. Vuosi 2016 on viimeinen, jolloin saan vielä kuulua Keskustanuoriin ja sen jälkeen ainoa vaikuttamisen mahdollisuus on kunnallispolitiikka. Tai ainakin minulle tässä tilanteessa ainoa järkevä vaihtoehto. Toki on olemassa myös Keskustanaiset, joihin voisin kuulua, mutta en koe sitä omakseni.

Palataan lautakuntiin. Minut valittiin 2013 vuoden alusta varajäseneksi Rauman tekniseen lautakuntaan ja Rauman sataman johtokuntaan. Nämä molemmat kiinnostavat minua suuresti ja olinkin yllättynyt, että sain paikat juuri itseäni kiinnostaviin lautakuntiin vaikka en ollut mitenkään ilmaissut haluani mihinkään suuntaan. En myöskään ollut paikalla kun luottamuspaikat jaettiin, koska en tiennyt sen koskevan itseäni. Oletin, että seuraava kosketus kunnallispolitiikkaan tapahtuu seuraavissa kunnallisvaaleissa. Kuinka väärässä sitä voikaan olla.

Satama järjesti heti vuoden alussa koulutuspäivän kaikille johtokunnan jäsenille ja varajäsenille. Tämä oli todella mielenkiintoinen tilaisuus ja ainakin näin ensikertalaiselle myös hyvin informatiivinen. En tiedä onko tällaisia infotilaisuuksia muissa lautakunnissa, mutta ainakaan tekninen lautakunta ei pitänyt infoa varajäsenille. Itse koin infon hyödyllisenä ja tarpeellisena myös varajäsenille.

Sataman johtokunta ehti toimia vuodet 2013-2014, jonka jälkeen satama yhtiöitettiin ja luottamuspaikat siellä loppuivat. Tänä aikana en päässyt yhteenkään kokoukseen, mutta satamaliiton liittokokoukseen Oulussa pääsin osallistumaan. Myös toista matkaa tarjottiin, mutta siitä tuli tieto niin yhtäkkiä että en ehtinyt saada töitä ja lastenhoitojuttuja järjestymään. Lisäksi oli jokunen illanvietto ja joulujuhla, joihin pääsin myös mukaan. Hiukan jäi harmittamaan, etten päässyt kokouksiin, koska sataman toiminta kiinnostaa ihan tosissaan minua.

Tekninen lautakuntakaan ei ole päässyt turhan tutuksi. Tekla kokoontuu kahden viikon välein, mutta varsinainen jäsen hoitaa hommansa todella hyvin ja siksi minulle on tullut kohdalle vain muutamat kokoukset. Sen verran kuitenkin, että nyt jo hiukan tiedän, mitä siellä kokouksissa tehdään ja minkä kaavan mukaan ne sujuvat.

Varsinaisen jäsenen ja varajäsenen on kyettävä yhteistyöhön. On tärkeää saada tieto välittymään jäseneltä varajäsenellä ja tietysti tarvittaessa toisinkin päin. On myös hyvä, jos varsinainen jäsen pystyy luottamaan varajäseneensä niin, että asiat hoituvat, vaikka itse joutuisikin olemaan pois kokouksesta. Omalta osaltani olen kiitollinen siitä, että sain varmaan parhaan mahdollisen varsinaisen jäsenen, koska tunnen saaneeni tukea ja apua tarvittaessa häneltä (teklan osalta siis, satamasta ei ehtinyt kertyä kokemusta). Esimerkkinä mainittakoon ensimmäinen kerta kun tuli minulle tarve mennä kokoukseen. Enhän tiennyt tuon taivaallista koko kaupungintalosta (melko sokkeloinen rakennus vielä näin melkein kolmen vuoden kokemuksellakin) tai kokouskäytännöistä. Varsinainen jäsen opasti minulle, minne kuuluu mennä ja toi minulle kotiin esityslistan. Miten mahtavaa apua! Vielä edelleenkin hän huolehtii, että saan tarvittavan tiedon kokoukseen mennessä. Toisinkin voisi olla.

Se, mikä lautakuntatyöskentelyssä on yllättänyt, on kokousten suurehko määrä. Tämä tietysti riippuu lautakunnasta. Suurin osa taitaa kokoontua kerran kuukaudessa, mutta jotkut tosiaan kahden viikon välein. Mielestäni tahti on todella tiheä. Ehdolle asettuessa on siis mietittävä myös sitä, ehtiikö mahdollisen valtuustopaikan lisäksi käymään lautakuntien kokouksissa. Lisäksi päälle tulevat muut luottamustoimet (koulujen johtokunnat, paikallisyhdistyksen toiminta, mahdollisesti jopa maakuntatason toiminta ja muitakin on vielä) sekä koulutuspäivät, vierailut muiden paikkakuntien lautakuntiin tutustumassa, mahdolliset matkat ja illanvietot. Eihän kaikkeen ole pakko osallistua, mutta mielestäni luottamuksen saanut henkilö on velvollinen hoitamaan työnsä mahdollisimman hyvin. 

Jos itse pääsen joskus varsinaiseksi jäseneksi lautakuntaan, aion pyrkiä olemaan kannustava ja antaa tarvittavan tuen varajäsenelleni. Varajäsen tosin voi olla myös kunnallispolitiikan konkari ja silloin on mukava tietää, että häneltä saa apua ja tukea varsinaisen jäsenen rooliin. Kunnallisvaalit ovat 2017 vuoden alkupuolella ja nyt kannattaa jo alkaa miettiä mahdollista ehdokkuutta. Jos kunnallispolitiikka kiinnostaa, niin parhaiten pääsee vaikuttamaan vaalien kautta. Ei ole pakko päästä läpi heti ensimmäisissä vaaleissa, mutta silti voi saada hyvän paikan tutustua kunnallispolitiikkaan. Rohkeasti mukaan vain!

Luonnonkosmetiikkaa

Luonnonkosmetiikka on kiinnostanut jo jonkin aikaa ja nyt kun tuli aiheelliseksi hankkia uusi meikkivoide ja kohdalle sattui vieläpä sopiva alemyynti, niin hankin itselleni ensimmäiset luonnonkosmetiikkaa olevat meikkituotteet. Tilasin tuotteet Natural Goods Companyltä ja toimitus oli todella nopea. Tilaus oli myös pakattu nätisti, mikä on mielestäni iso plussa.

Tilasin meikkivoiteen, kynsilakanpoistoaineen ja kasvojenpuhdistusvaahdon. Pakettiin oli lisätty huulirasva sekä erilaisia näytteitä. Näytteitä en ole vielä kokeillut, koska tykkään käyttää niitä matkoilla. On huomattavasti helpompaa pakata mukaan pieniä näytepakkauksia kuin isoja pulloja.

Meikkivoide oli Logonan perfect finish. Haju pisti nenään todella pahasti kun avoin tuotteen ensimmäisen kerran. Näin muutaman viikon käytön jälkeen se onkin ollut ainut miinuspuoli ja siihenkin on jo tottunut. Tykkään tuotteen koostumuksesta, se on kiinteä vähän niin kuin kivipuutereissa. Olen aiemmin käyttänyt vain nestemäisiä meikkivoiteita ja tämä tuntuu huomattavasti paremmalta.

Kasvojen puhdistukseen valitsin Madaran purifying foamin. Tämä on mielestäni likimain hajuton ja on muutenkin toiminut todella hyvin. Poistaa tehokkaasti meikit, on helppo annostella pumppupullon ansiosta ja leviää hyvin.

Kynsilakanpoistoaine olikin sitten ainut pettymys. Tilasin Logonan kynsilakanpoistoaineen, jossa ei ole asetonia. Kyllä tällä kynsilakan pois saa, mutta siinä menee ikä ja terveys. Kynsilakanpoistoaineen haju oli kyllä huomattavasti miellyttävämpi kuin normaaleissa vastaavissa. Jos on siis hajuherkkä ja kärsivällinen, niin tämä tuote on erittäin sopiva. Itselläni ei tuota kärsivällisyyttä tällaisessa asiassa ole, niin tyydyn jatkossakin pahanhajuisiin kynsilakanpoistoaineisiin.

Meikkivoidetta ja kasvojenpuhdistusvaahtoa (varsinkin jälkimmäistä) aion tilata uudelleen. Kynsilakanpoistoaineessa taas luotan jatkossakin Lumeneen, kun ei tuolla oikein lähteneet vanhat lakat pois.

Kyllä vaan kaksi sanaa ja hymiö voivat kummasti piristää mieltä!

Tässä kaikki ekstrana tulleet jutut

Nämä tilasin ja tosiaan 2/3 oli hyviä ostoja

Koko viikonloppu KeNuilua

Olin kesäloman jälkeen ekan kerran reissussa nyt viikonloppuna, kun Keskustanuorten liittokokousta vietettiin Salossa. Matkaan lähdettiin heti työpäivän päätyttyä perjantaina. Perjantaina kun oli ohjelmassa liittohallitusehdokkaiden paneeli ja sehän oli nähtävä. Liittohallitusehdokkaat olivat suurimmaksi osaksi minulle vieraita, joten paneeli hieman helpotti päätöksentekoa. Paneelin loputtua iski niin suunnaton väsymys, että oli pakko lähteä hotellille nukkumaan ja jättää yöjuoksut siltä illalta väliin.

Majoituimme Sokos Hotel Rikalassa. Hotelli oli jokseenkin vanha, mutta siisteys ja mahtava asiakaspalvelu korvasivat pienen nuhjuisuuden. Aamupala oli myös hieman niukka, mutta kyllä sillä nälän pois sai useammaksi tunniksi. Hotelli myös sijaitsi todella hyvällä paikalla keskellä kaupunkia ja silti parkkipaikkoja (ilmaisia!) oli riittävästi.

Lauantaina alkoi varsinainen kokous. Puolen päivän jälkeen kokous keskeytettiin ja lähdettiin lippumarssille kokouspaikalta kohti Salon toria. Reilun kilometrin matkalla ehti Nälkämaan laulu raikua useamman kerran. Onneksi sää suosi; aurinko paistoi ja lämmintä oli noin 10 astetta. Tunnelma olisi voinut olla vesisateessa hieman toisenlainen.

Kokous jatkui lounaan jälkeen ja iltapäivän päätteeksi siirryimme vielä valiokuntiin valmistelemaan seuraavan päivän osuuksia. Valiokunnista vapauduimme seitsemän jälkeen ja sitten mentiinkin vauhdilla hotellille vaihtamaan vaatteita ja laittautumaan iltajuhlaa varten. Illallinen alkoi klo 20, jonka jälkeen oli vuorossa varapuheenjohtajaehdokkaiden paneeli sekä puheenjohtajaehdokkaiden paneeli. Virallisempien ohjelmien jälkeen oli luvassa vielä perinteistä discoa sekä tietysti jatkot hotellin baarissa.

Paneelien seuraaminen oli todella mielenkiintoista. VPJ vaaleissa sai äänestää kahta ehdokasta kolmesta. Tiesin, miten käyttäisin toisen ääneni, mutta toiseen ääneen tämä paneeli vaikutti. Paneeleissa pääsee helposti kärryille, mitä asioita ehdokkaat ajavat. Vaikka kaikkea ei tietenkään saa sanottua nopeissa vastauksissa, niin melko hyvän yleiskäsityksen silti saa ehdokkaista. PJ-paneelin seuraaminen oli myös mielenkiintoista, vaikka tiesinkin jo ketä äänestän.

Sunnuntaina kokous jatkui ja ohjelmassa oli kauan odotetut vaalit ja uusien henkilöiden valinta liiton johtoon. Itse jouduin pettymään, koska valitsemani ehdokas ei päässyt puheenjohtajaksi. Myönnän silti, että äärettömän hyvän puheenjohtajan liitto sai. Itse vain olen sitä mieltä, että liitto olisi tarvinnut nyt räväkkää ja näkyvää, idearikasta henkilöä johtohahmoksi. Luotan silti myös valittuun puheenjohtajaan Hilkka Kemppiin. Hänellä riittää osaaminen ja motivaatio tähän vaativaan tehtävään.

Kaikenkaikkiaan viikonloppu oli huikea. Kerta kerran jälkeen on mahtava tavata suuri määrä ihmisiä, jotka ajattelevat samanlaisesti ja joilla on samanlainen käsitys julkisten asioiden hoidosta. Hienoa on myös tutustua aina uusiin ihmisiin, tavata vanhoja tuttuja ja ihmetellä miten monenlaisia ihmisiä Suomessa asuukaan. Alueelliset erot tulevat hyvin ilmi tällaisissa tilaisuuksissa, joissa koko Suomi on edustettuna.

Pettymyksistä on selvittävä ja nostettava katse tulevaisuuteen. Avoimin mielin seuraan uuden puheenjohtajiston alkutaivalta ja innolla odotan jo seuraavaa liiton järjestämää tilaisuutta. Nyt täytyy kyllä hetkeksi keskittyä oman piirin toimintaan ihan sata lasissa. Meillä on syyskokous järjestettävänä kahden viikon kuluttua ja tällä kertaa se tehdään aiempaa näyttävämmin.

Lauantain juhlatyyli, teemana olivat eri vuosikymmenet

Säkkituoli

Jeminan nimipäivälahja on vihdoin valmis! Nimpparit tosin olivat jo helmikuussa, mutta projekti on "hieman" viivästynyt. Suunnittelin tekeväni lahjaksi säkkituolin, koska synttäreiksi neiti sai parvisängyn. Säkkituoli sopisi sängyn alle hyvin. Vain reilut puoli vuotta ehti kulua, mutta nyt viime viikolla sain tuolin vihdoin ommeltua.

Projekti on kokenut jos jonkinlaista takaiskua, mutta suurin syy viivytykselle on ollut auttamattomasti ompelijan aikaansaamattomuus. Nyt kun olen puolen vuoden aikana saanut oman saumurin (jota ilman en tietenkään voinut tuolia tehdä) ja ompelukoneeni oli huollossa, ei enää ollut syitä olla tarttumatta toimeen. Kankaatkin olin leikannut valmiiksi jo helmikuussa.

Eihän siinä hommassa mennyt kuin yksi ilta. Hieman vähemmälläkin olisi tietysti selvinnyt, jos olisi loppuhuumassa huomannut olla hivenen tarkempi eikä olisi ommellut viimeistä saumaa väärinpäin. Tuolista piti tulla tetra, mutta ihan viimeisen sauman ompelin innostuksissani niin, että päällikankaasta tulikin pussi. Ei auttanut kuin purkaa sauma ja ommella uudelleen.

Tuolin täyttäminen oli myös sellainen operaatio, että siihen en ihan heti ala uudelleen. Styroksipallot ovat yllättävän sähköisiä ja kevyitä ja tarttuvat aivan kaikkialle. Muutaman kerran sai kauhoa, että koko 150 litraa muovipalleroita siirtyi pussista toiseen.. Oli mulla apulainenkin, meidän pitkäkarvainen kissanpentu oli innokkaasti mukana tutkimassa. Välillä kisu yritti kiivetä säkkituolin sisällekin, mutta sen onnistuin sentään estämään. Tässä kohtaa kello läheni puolta yötä, tytöt nukkuivat eikä mies ollut vielä tullut kotiin, niin kuvatodisteet tästä hulvattomasta operaatiosta puuttuvat. Sen vain sanon, että meidän talossa (tai oikeastaan koko tontilla) ei enää täytetä yhtään ainuttakaan säkkituolia.

Lopputulema oli, että säkkituoli valmistui hieman ennen puolta yötä ja koko talo oli enempi ja vähempi styroksipallojen valtaama. Niitä löytyy muuten vieläkin sieltä sun täältä. Pääasia kuitenkin lienee se, että lahjan saaja oli hyvin tyytyväinen. Ei edes harmittanut enää, että lahjan saanti vähän myöhästyi. Parempi siis myöhään kuin ei milloinkaan.

Eipä tästä kuvasta muuta kuin että seinä on ihan törkeän likainen. Tapettienvaihtosuunnitelma ei siis ole ollenkaan turha..

Makkara-Possu ja Jätti-Franklin testaavat uusia tuoleja.

Arkea freinetkoulussa, osa 1

Miksi freinetkoulu eikä tavallinen koulu? Tähän kysymykseen olen saanut vastata lukemattomia kertoja siitä lähtien kun valitsimme lapsillemme kouluksi juuri freinetkoulun. Jonna aloitti koulunkäynnin "tavallisessa" eli kunnan koulussa ja ehti käydä siellä eka- ja tokaluokan. Kun Jeminan koulunaloitus tuli ajankohtaiseksi, päätimme siirtää molemmat freinetkouluun.

Mikä freinetkoulu on? Alla suora lainaus koulun sivuilta (www.raumanfreinetkoulu.org) freinetpedagogiikasta:

Freinetpedagogiikka on käytännön toimintaa

Se on näkemys pedagogisesta asennoitumisesta koulutyöhön, lapseen oppilaana, ihmiseen yhteiskunnan jäsenenä, kouluun yhteiskunnan osana.

Koska älykkyyttä on monta lajia, arvoa annetaan yhtälailla mm. taiteelliselle työskentelylle kuin äidinkielen ja matematiikankin oppimiselle. Erityistä tukea annetaan lasten itseilmaisulle ja elämyksellisyydelle.

Lapsi haluaa oppia, toimia ja vaikuttaa

Kasvattajien ensimmäinen tavoite on saada lapsi kiinnostumaan työstään ja omasta elämästään. Kouluissa opettajan tehtävänä on ohjaajana, kannustajana ja uusiin asioihin innostajana järjestää tähän mahdollisuus. Käytännön koulutyö järjestetään niin, että mielekäs työnteko on arkipäivää.

Työllä on hyvin suuri merkitys

Työnteon kautta syntyy arvoja ja ratkaistaan ongelmia. Oppimisen käsitteeseen liittyvät toiminnallisuus, omat kokemukset ja itsenäinen työnteko.

Tästä tekstistä on ehkä vielä hieman hankala päätellä, mitä arki freinetkoulussa on. Likimain kaikilla alun kysymyksen esittäneillä on ollut jonkinlainen mielikuva siitä, miten freinetkoulu eroaa kunnallisesta koulusta. Eri asia on, onko ennakkokäsitys ollut alkuunkaan totuutta vastaava.

Arki freinetkoulussa on joustavaa ja lapsilähtöistä. Opiskelu pohjautuu pitkälti tekemällä oppimiseen. Opetusta ei ole sidottu luokkahuoneisiin vaan mennään sinne opiskelemaan, missä parhaiten oppii. Esimerkiksi veden virtaamia on hyvä opetella joen rannalla ja kasvukerroksia metsässä. Näin sadonkorjuun aikana käydään kasvimaalla ja torilla. Opetusta ei myöskään ole jaettu täsmälleen kolmen vartin tuokioihin, vaan nekin joustavat tilanteiden mukaan. Jos luokka on levoton, eikä opetuksesta tule mitään, voidaan lähteä hetkeksi ulos tai vaikka puistoon asti rauhoittumaan.

Moni tuntuu ajattelevan, että freinetkoulussa vastuu opintojen etenemisestä siirretään oppilaalle. Tämä mielikuva tulee ehkä siitä, että koulussa annetaan maanantaina viikon työt ja jokainen oppilas tekee työnsä omaan tahtiin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei opettaja valvoisi työn etenemistä. Tehtävät tehdään perjantaihin mennessä tai sitten niitä jatketaan perjantaina koulun jälkeen läksyparkissa ja mahdollisesti vielä viikonloppuna kotona. Mielestäni tämä opettaa lapselle elämän kannalta todella tärkeää suunnitelmallisuutta ja vastuun ottamista omista töistä. Opetus etenee siis täysin valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaan. Opetustapa vain hieman eroaa perinteisestä.

Olen myös monesti saanut kuulla, että freinetkoulu ei sovi keskittymishäiriöisille tai vilkkaille lapsille. Mielestäni tämä on yksilöllistä. Meidän keskittymisvaikeuksistä kärsivälle tytölle freinetkoulu on osoittautunut todella hyväksi ratkaisuksi. Jos äidinkieli ei suju juuri sillä hetkellä, sen voi vaihtaa paremmin sujuvaan matikkaan ja palata äidinkielen pariin vaikka seuraavana päivänä kun keskittyminen onnistuu paremmin. Lisäksi luokasta poistuminen ja vaikka yhteisissä tiloissa rauhassa yksin istuminen on välillä auttanut keskittymään. Perinteisessä koulussa luokasta ei lähdetä kesken tunnin etsimään rauhallisempaa työtilaa. Mutta koska lapset (ja ihmiset ylipäätään) ovat yksilöitä, yhdelle hyvä ratkaisu ei välttämättä sovi toiselle.

Omaa valintaamme helpottivat myös tieto koulun omasta keittiöstä ja lähiruoan suosimisesta. Samoin koulun koko (noin 100 oppilasta) ja mainoslause "Kyläkoulu keskellä kaupunkia" tuntuivat omilta. Koulu tosiaan on kyläkoulu keskellä kaupunkia. Koulun sijainti on aivan loistava ja henkilökunta tuntee jokaisen lapsen nimeltä. Nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä nykypäivänä.

Entäs sitten se matka. Lähikoulu sijaitsee meiltä noin puolen kilometrin päässä. Freinetkouluun matkaa on 6 kilometriä. Sitä matkaa lapset eivät pyöräile ympäri vuoden aamuin illoin, varsinkaan kun harkkoihinkin tarvisi jaksaa iltaisin mennä. Koulun aamuparkki on ollut pelastus. Kouluun saa mennä aamuisin jo seitsemän aikaan, mutta käytännössä olen vienyt tytöt kouluun kun menen itse töihin eli kahdeksan aikoihin. Maanantaisin ja perjantaisin nukumme välillä hiukan pidempään kun silloin koulu alkaa vasta vartin yli yhdeksän. Koulun jälkeen tytöt odottelevat paikallisbussia ja pääsevät sen kyydillä kotiin. Bussimatkailu on sujunut hyvin muutamaa myöhästymistä ja yhtä ilkeää kuskia lukuunottamatta. Harkkapäivinä mennään joko suoraan koulusta harkkoihin tai sitten ensin välipalalle siskoni luokse ja sitten sieltä harkkoihin. Koulun ja harkkojen välillä on sen verran vähän aikaa, että siinä ajassa ei ehdi bussilla kotiin. Koulussa on olemassa myös iltapäiväkerho, mutta sitä emme ole tarvinneet.

Opetussuunnitelman uudistuksen myötä perinteinen koulumalli lähenee aavistuksen freinetpedagogiikkaa, mutta on oletettavasti käytännössä silti vielä hyvin kaukana siitä. Paperiuudistuksen sijaan tarvittaisiin asennemuutosta ja se vaatii pitkän ajan. Olen silti iloinen, että perinteistäkin mallia ajetaan käytännönläheisemmäksi. Ehkä joskus tulevaisuudessa joka koulussa tunnustetaan, että kaikki eivät opi paperista ulkoa lukemalla parhaiten vaan on olemassa myös muita oppimistapoja. Itse lähinnä harmittelen sitä, ettei Raumalla ole freinetkoulussa yläluokkia.

Tulipa pitkä teksti. Silti jäi vielä monta asiaa kertomatta mahtavasta kyläkoulusta keskellä parasta kaupunkia. Palaan siis taatusti vielä myöhemminkin asiaan.

Luokkatilat ovat mukavan avoimet sisäikkunoiden ansiosta.

Projektit voivat olla myös koko koulun yhteisiä, kuten tässä.

Pihallakin on tilaa ja tekemistä vaikka ollaan keskellä kaupunkia.

Uutta intoa virkkaukseen!

Vihdoin ja viimein Molla Mills'n kirja Virkkuri kotiutui meillekin. Olen sitä jo pienen iäisyyden ihaillut kaupoissa, mutta nyt se löysi tien kotiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

Kirjassa on aivan loistavasti kerrottu erilaisista silmukoista ja minun pitääkin tutustua niihin tarkasti, koska jo jonkin aikaa on vaivannut tunne, etten tee ihan kaikkea ihan oikein. Tämä on hyvä alku parantamiseen ja ehkä niistä matoistakin joskus alkaa tulla vähemmän kiemuraisia..

Nyt täytyy suunnata kudeostoksille, niin pääsee heti tekemään jotain uutta. Hiukan hidastaa yksi kesken oleva neule, en vaan oikein osaa tehdä kahta käsityötä samaan aikaan. Kokemusta on sen verran, että sitten se toinen juttu jää ikuisesti kesken.

Niin ja täytyyhän noita Virkkureita lisääkin saada..

Viimeinkin!

Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla jossain kohtaa.

Ohjeita ja tietoa riittää kaikkeen virkkaukseen liittyvästä. 

Uusi matto vessaan

Harjoituksen vuoksi koukutin yhden maton oman vessan lattialle. Ja todettakoon, että harjoitusta tosiaan tarvitaan. Ei näillä taidoilla vielä tehdä mattoja muualle kuin omalle lattialle. Mutta ehkä harjoitus tekee mestarin ja se sadas matto saattaa jo onnistua, tai kahdessadas.. Tämä matto on nyt tehty trikookuteesta ja tässä kävi menekin kanssa aivan päinvastoin kuin ontelokuteella. Meni ehkä puolet siitä mitä ohjeessa sanottiin.

Sen verran kuitenkin innostuin, että ostin uudet pyyhkeet ja vielä pitäisi uusi käsisaippua löytää jostain. Kai sitä syksyn kunniaksi hiukan voi kotiakin uudistaa vaikka sitten hieman vintturalla matollakin.

Ei juuri mutkikkaampi voisi olla, mutta ainakin tämän voi sitten hyvillä mielin hävittää kun kyllästyy.

Kuteen rullaamisessa oli innokas apulainen ja mun meinasi mennä hermot totaalisesti kun muutenkin vihaan tuota kerimistä.

Päivä esikoisen kanssa

Tänään vietettiin harvinaista kahdenkeskistä aikaa esikoisen kanssa. Olimme melkein koko päivän kahdestaan ja se on äärimmäisen harvinaista. Mies oli ensin töissä ja illan firman saunaillassa. Nuorimmainen meni suoraan koulusta kaverin luokse yökylään.

Päivä alkoi siis koululla. Tänä lauantaina oli poikkeuksellisesti koulupäivä, jolla korvataan syysloman päiviä. Tyttöjen koulussa on tänä vuonna viikon syysloma ja sitä varten pitää tehdä pari lauantaita sisään. Koulupäivä kesti yhdeksästä kahteentoista ja ohjelmassa oli Unifec-kävelyä. Itse vein tytöt kävelemään ja aiemmista vuosista poiketen missasin omalta osaltani kävelyn. Raumalla on silakkamarkkinat nyt samaan aikaan ja käytin tuon ajan "hyödyksi" seisomalla Keskustan kojulla.

Yhdeltätoista kävin hakemassa Jonnan, koska piti ehtiä kahdeksitoista Poriin harkkoihin. Jemina jäi suorittamaan koulupäivää loppuun ja meni sitten suoraan kaverin luokse. Ehdimme juuri ja juuri ajoissa Poriin. Vietin harkka-ajan Puuvillassa kahvilla ja pari kauppaa kierrellen. Ei siinä 1h 15 min aikana juuri mitään ehdi tehdä.

Harkkojen jälkeen lähdimme kahdestaan Porin keskustaan. Kävimme shoppaamassa lankaa ja puikot, jotta Jonna voisi kutoa Jeminalle joululahjan. Lisäksi piti löytää yksi synttärilahja, käsirasvaa ja syötävää/herkkuja meille illaksi. Niin ja kahvilla oli tietysti käytävä. Kyllä vaan alkaa Pori tulla tutuksi kun siellä joka viikko pistäytyy..

Kotona sitten hetki siivottiin ja maalattiin ennen leffaillan aloitusta. Leffan aikana syötiin tarkoin valittuja herkkuja ja saunan jälkeen oli vielä vuorossa jalkakylpy. Oli kyllä kertakaikkisen mukava päivä, välillä on kiva vain olla ilman sen suurempia suunnitelmia. Ja on mulla kyllä ihana tytär <3

Pori & minä ei olla vielä ystäviä, mutta tutustutaan kovaa vauhtia

Yhtä hehkeänä kuin aina XD Naama huutaa hoosiannaa, on hiki ja jalat poikki, mutta pääasia että on ollut kivaa.

Mun ja esikoisen vakkarit Coffee Houselta: Mariannemocha ja vaahtokarkkikaakao.

Leffaillan herkut, ei ihme että oli jano kun piti mennä nukkumaan.

Näistä syntyi kunnon jalkahoito väsyneille koiville.

Ps. Katsottiin leffa "Ranskalaista häähumua" ja oli muuten hyvä hömppäleffa. Täytyy kuulemma katsoa uudestaankin, jotta iskä ja pikkusiskokin saavat katsoa.

Mietteitä markkinoinnista

Luisteluseuramme piti ensimmäisen seurapäivän viime sunnutaina. Ohjelmassa oli kilpaluistelijoiden esityksiä, avoimet ovet harrasteryhmiin, myyntikojuja, varustekirppis, kisailupiste sekä letitystä. Idea oli todella hyvä ja toivon, että tämä saa jatkoa ensi vuonna. Tämäkin tapahtuma vain kärsi markkinoinnin riittämättömyydestä. Ihmisiä oli liikkeellä, mutta suurimmaksi osaksi vain seuran omaa väkeä. Kokeilutunneille yhtä lukuunottamatta olisi takuulla mahtunut useampikin ihminen lisää.

En tiedä, olenko vain alkanut kiinnittämään asiaan enemmän huomiota vai mistä se johtuu, mutta mielestäni todella moni tapahtuma kärsii nykyisin osanottajapulasta. Markkinointi on takuulla yksi syy tähän. Markkinointi on jokseenkin haasteellista tällä hetkellä, koska tapahtumia on suhteellisen paljon ja markkinointi tarvitsisi tämän takia saada erottumaan joukosta. Some on toisaalta ihan hyvä kanava, mutta täysin uusien ihmisten tavoittaminen on hankalaa. Somen kautta saa helposti infottua tapahtumista niitä, jotka jo kuuluvat piireihin. Tietysti näkyvyyttä lisää, jos ennestään tutut jakavat, tykkäävät tai osallistuvat näihin tapahtumiin somessa.

Mikä sitten keinoksi? Tätä olen miettinyt itse todella paljon tapahtumien järjestäjänä. Viimeisin keino on ollut vanha perinteinen flaijerien jako, nähtäväksi jää tuottaako se tulosta. Ainakin aion yrittää viimeiseen asti ja tähän asti saatu palaute flaijerin antamisesta on ollut yksinomaan hyvää ja kiinnostunutta. Mielelläni itse ilmoittelisin tapahtumista myös koulujen, kauppojen ja kylien ilmoitustauluilla, mutta aina se ei ole mahdollista. Lehti-ilmoitukset taas ovat julmetun kalliita, mutta menopalstalle nyt voinee ilmoittaa aina sen päivän tapahtumia. Tätä en ole vielä kokeillut, mutta pitäisi hiukan sitäkin vaihtoehtoa selvittää. Toisaalta se kohderyhmä, jolle järjestämäni tapahtumat on tarkoitettu, harvemmin nykyisin enää lukee päivän sanomalehteä.

Markkinointi ei ole ainoa syy, miksi ihmisiä ei riitä tapahtumiin nykyisin. Tapahtumia yksinkertaisesti on liikaa tai liian usein tai liian kalliita tai liian kaukana tai tai tai.. vaihtoehtoja riittää. Toisaalta hyvin järjestetty tapahtuma, jolla on olemassa kiinnostunut kohderyhmä, on varmasti suosittu. Hyvään järjestämiseen vain kuuluu todella monta osapuolta. Olisi ehkä tarvinnut istua muutamalla markkinoinnin kurssilla lisää, kun ei juuri mitään siitä puolesta ole päähän jäänyt ja nyt niitä hyviä neuvoja tarvittaisiin.

Muodostelmajoukkueetkin pääsivät esiintymään eka kerran tämän kauden osalta. 

Primabella

Primavista

Lomareissu Helsingissä

Kävimme kesän aikana toisenkin kerran Helsingissä, tällä kertaa koko perheen voimin. Reissun päätarkoitus oli hankkia tytöille luistimet, niitä kun ei saa joka paikasta. Viiden päivän aikana ehdimme kiertää lukuisia kauppoja, nähdä muutaman patsaan ja käydä asuntomessuilla. Olin ajatellut myös poiketa Desingmuseossa ja ehkä Suomenlinnassa, mutta ne jäivät väliin. Onpahan edelleen jotain mitä odottaa.

Kävelimme tällä reissulla todella paljon pitkin Helsinkiä. Heti ekana iltana kävimme etsimässä Äidin rakkaus -nimistä patsasta, jonka pienoismallin Jemina oli nähnyt Harjavallassa. Hän halusi ihan ehdottomasti päästä katsomaan tätä myös oikeassa koossa. Patsas löytyikin Kaisaniemen puiston lähettyviltä. Patsaan luona pidettiin evästauko samalla kun Jemina kertoi patsaasta kaikenlaisia tietoja.

Luistelukauppaan suunnistaessamme poikkesimme Sibelius-monumentin kautta. Ennen kuin pääsimme monumentin luo, löysimme sattumalta matkalta aivan mahtavan kahvilan. Regatta-kahvilassa vierähti jokunen tovi kun piti tutkailla kaikkea mitä siellä oli.

Melkein kolme tuntia vierähti myös luistimia ostaessa, mutta silti jaksoimme vielä kävellä takaisin Kamppiin Töölön läpi. Siinäkin tuli matkalla bongattua yksi jos toinenkin patsas. Kuva tuli otettua vain Kyösti Kalliosta.

Yhtenä päivänä ostimme päiväliput julkiseen liikenteeseen ja matkustimme uutta kehärataa pitkin asuntomessuille. Olisi varmaan tullut edullisemmaksi mennä autolla, mutta näin säästyi hermot ja tulipahan testattua uutuutta hehkuvat junatkin mennen tullen. Olisi ollut mahtavaa pysähtyä myös lentokentällä, mutta päätimme ehtiä vielä illaksi Itäkeskukseen niin aika ei kertakaikkiaan riittänyt joka paikkaan.

Asuntomessut olivat sen verta suuri pettymys, että niistä ei irronnut juuri kuvia eikä jutun juurta. Messut olivat pienemmät kuin aiemmin ja siellä oli todella paljon (tai ainakin tuntui siltä) samanlaisia taloja. Meillä oli nyt ensimmäistä kertaa lapset mukana asuntomessuilla ja se ehkä myös vähän nopeutti kierrosta.

Äidin rakkaus löytyi

Tämä on varmaan Kaisaniemen puistosta iltakävelyn ja patsasbongailun aikana otettu kuva

Regatta-kahvilan terassilta avautui hauskat maisemat

Kerrostalo!

Itse kahvila, voin suositella

Monumentti näytti tutulta, mutta turistimäärä pääsi yllättämään. Jemina poseeraa iskän kanssa.

Kyösti Kalliokin nähtiin

Hienon hyllyn bongasin messuilta

Jemina vähän kuvaili aikansa kuluksi

Shoppailun jälkeen kohti majapaikkaa

Ihana Bulevardi!

Tuntematon kirpputorimaailma

Myönnän heti alkuun: en todellakaan ole kirpputorien suurkäyttäjä enkä oikeastaan edes satunnaiskäyttäjä. Käyn kirpputoreilla äärettömän harvoin ja useimmiten vain myymässä. Sinänsä en mitenkään boikotoi kirpputoreja, en vain ikinä löydä niiltä mitään joten on ihan hukkaan heitettyä aikaa maleksia niillä. Enhän löydä itselleni vaatteita edes vaatekaupoista, joten sekaisin olevat kirpputorit ovat minulle ihan mahdottomia. Käytettynä ostamista en sen sijaan karsasta. Olen hankkinut paljon tavaraa käytettynä, koska uutena ostaminen on tuntunut järjettömältä. Esim. lasketteluvälineet ovat tällaisia hankintoja.

Käytetyn tavaran kiertoonlaitto on itselleni tärkeä asia. En halua säilyttää kaikkea mahdollista nurkissa (joskaan sitä eivät kaikki läheiset usko), koska säilytystilaa on hyvinkin rajallisesti. Mielestäni myös meille tarpeettomien käyttökelpoisten vaatteiden ja tavaroiden eteenpäin laittaminen on kaikinpuolin järkevää ja melkein jopa velvollisuus. Jokuhan voi tarvita juuri sellaista.

Olen myynyt vaatteita ja tavaraa netin palstoilla (huuto.net ja tori nyt ainakin on kokeiltu) sekä facebook -ryhmissä. Tämän lisäksi olen ollut myymässä kirpputoritapahtumissa sekä vuokrannut pöytää aina välillä itsepalvelukirpputorilta. Parhaiten tavara on vaihtanut omistajaa facebook -ryhmien kautta. Sen käyttöä osaltani kuitenkin hankaloittaa se, että aina tarvitsisi sopia tavaran hakuaika ja se on hivenen ongelmallista kun olen koko ajan menossa. Lisäksi harmittaa, kun olen kiireiseen aikatauluun saanut sovittua hakuajan ja hakija peruu viime hetkellä tai ei ilmoita ollenkaan ettei pääsekään. Torin kautta en ole saanut kaupaksi juuri mitään, ostanut kyllä senkin edestä. Huutonet taas on hankala maksuineen ja kaikkine postitusrumbineen. Huutonettiä käytin kyllä ahkerasti menneinä vuosina ja melko paljon myinkin siellä kaikkea. Lopulta meni hermot nimenomaan postituksiin ja työläisiin ilmoituksiin.

Itsepalvelukirpputoria kokeilin 1½ vuoden tauon jälkeen ja täytyi jälleen kerran todeta, että ei kannattanut. Viikon myyntiaika ja saldona reilu kymmenen euroa. Eihän sillä makseta edes pöytävuokraa. Samanlaisesti minulle on käynyt kerran aiemminkin eikä muillakaan kerroilla rikastumaan ole todellakaan päässyt. Eihän se nyt ole tarkoituskaan, mutta olisi se kiva jos edes pöytävuokran saisi maksettua ja mielellään hieman vaivanpalkkaa päällekin vielä.

Olen myynyt vuosien aikana itsepalvelukirpputoreilla lasten, nuorten, naisten ja miesten vaatteita, astioita, pelejä, kirjoja, leluja, dvd:tä, urheiluvälineitä, sisustustavaraa ja mitä vielä. Hinnoittelun suhteen olen myös kokeillut eri variaatioita nollahinnoista ylöspäin, mutta mikään ei tunnu olevan hyvä. Kirpputoritapahtumissa palautteen saa suoraan asiakkailta, joten se niissä on hyvä puoli. Masentavaa vain on se, että myyntitavarani tuntuu olevan aina jotakin muuta kuin mitä kohderyhmä etsii. Lastenvaatteet ovat liian isoja ja naisten taas liian pieniä, urheiluvälineitä ei juuri nyt tarvita ja astioista hakusessa on jokin tietty sarja. Lelut pääasiassa ovat menneet kaupaksi, mutta suurimman osan niistäkin olen lahjoittanut eteenpäin myymisen sijaan.

Muiden kokemukset kirppismyynneistä ovat useimmiten aivan päinvastaisia. En ymmärrä, miten joku voi saada useamman satasenkin viikon tai kahden myynnistä. Silloinhan tavaran pitäisi olla todella hintavaa tai sitä pitäisi olla paljon. Itse pyrin pitämään myyntipöydän sopivan täytenä, sillä mielestäni siitä on vaikea löytää mitään ostettavaa jos se on tupaten täynnä. Lopputulema siis lienee, että minulla on myytävänä väärin hinnoiteltua, liian vähän tai yksinkertaisesti vain huonoa tavaraa.

Tämän takia kiinnostaisikin tietää, mitä siellä kirpputorilla sitten kannattaa myydä ja mihin hintaan? 

Melkein samat kamat tuli taas kannettua kahteen suuntaan.

Yhteishenki, missä luuraat?

Lähipäivinä ei taatusti kukaan ole voinut välttyä näkemästä otsikoita pakolaisista tai hallituksen leikkausehdotuksista. Koko Suomi tuntuu olevan jakautunut kahtia näiden asioiden kanssa. Toiset kannattavat, toiset vastustavat. Mihin on kadonnut yhteishenki, yhdessä toistemme auttaminen ja tukeminen, yhdessä eteenpäin meno?

Nyt tarvittaisiin hieman talkoohenkeä kaikilta näiden kummankin asian hoitamiseen. Taloudellisesti vaikeista ajoista on ennenkin selvitty yhdessä. Edellisen hallituksen aikana kansa valitti, kun mitään ei saatu aikaan. Nyt kun on hallitus, joka tekee rivakalla tahdilla ehdotuksia talouden parantamiseksi, valitetaan kun ei saisi mitään muuttaa.

Ehdotetut leikkaukset tuovat myös jotain hyvää, esimerkiksi pienyrittäjät hyötyisivät leikkausten toteutuessa. Pienyrittäjän taloudessa tuntunee selvästi sairausloman palkanmaksun pienentyminen samoin kuin sunnuntailisän pieneneminen ja ne kaksi palkatonta vapaapäivää. Enkä voi uskoa, että yrittäjien talouden parantuminen edes hieman olisi yhtään huono asia.

Ainoa minua oikeasti vaivaava asia näissä leikkauksissa on se, että niiden vaikutukset keskittyvät erityisesti pienipalkkaisiin naisiin. Itseäni ei juuri hetkauta lisien väheneminen, koska en niitä muutenkaan saa. Tai edes palkaton loppiainen tai karenssipäivä sairastaessa ei ole maailmanloppu kohdallani. Ymmärrän kuitenkin erityisesti julkisella puolella vuorotyössä olevien harmistuksen tästä. Heille osuu useampi kohta leikkauksista ja vuositasolla vaikutus lienee merkittävä. Ratkaisu tähän olisi palkkojen nosto kauttaaltaan ja mielestäni näiden ammattiyhdistysten kannattaisikin alkaa ajamaan tällaista eteenpäin. Niellä leikkaukset niin kuin ne tulevat ja sopia kerralla hieman parempi korotus kompensoimaan menetystä. Eli nyt neuvottelupöytään Tehy ja kumppanit ennen leikkausten toteutumista, niin on vielä jotain mistä neuvotella.

Ulosmarssit työpaikoilta eivät saa kannatustani. En näe mitään hyötyä saavutettavan esim. ruokakaupan työntekijöiden ulosmarssilla. Ei sillä, etteikö juurikin ruokakauppojen työntekijöiden työsuhteissa olisi paljonkin parantamisen varaa, mutta tuo taktiikka vain ei ole paras tapa vaikuttaa. Tai ainakin se pitäisi sitten tehdä oikein. Jos miettii, kuka kärsii ruokakaupan työntekijöiden lakosta, niin suurin kärsijä on yrittäjä. Seuraavana tulevat kaupan asiakkaat, tuiki tavalliset ihmiset. Tuskin nämä lakkoilijat ovat yrittäjälle tai asiakkaille vihaisia, mutta silti he joutuvat kärsimään. Tällaiset asiat pitäisi ratkaista neuvottelemalla eikä äkkinäisillä lakoilla. Toisaalta taas olen iloinen, että suomalaisetkin osaavat osoittaa tyytymättömyyttään eikä vain hiljaa jupista naapurille miten kaikki on päin persettä. Mielenilmaukseen on silti muitakin tapoja. Asiat voi useimmiten hoitaa fiksusti ilman, että kukaan joutuu kärsimään. Nämä äärikeinot ovat niitä viimeisiä keinoja ja mielestäni nyt ei vielä olla niin pitkällä, että on pakko vetää viimeinen ässä hihasta.

Pakolaisistakaan en oikein tiedä edes mistä aloittaisin. Eniten tässäkin harmittaa Suomen kahtiajakautuminen. Mihin ovat vastustajat unohtaneet sen, että vielä viime vuosisadalla Suomikin on lähettänyt lapsia pakolaisiksi? Mitä jos Suomi tarvitsee tulevaisuudessa uudelleen tällaista apua? Jos vaikka tuo suuri ja mahtava naapurimaa päättää vallata Suomen ja haluaa kaikki parikymppiset miehet palvelemaan omaan armeijaansa, onko väärin jos nämä nuoret miehet lähtevät pakolaisiksi? Aika dramaattinen mielikuva, mutta niin se nyt vain on, ei kukaan kotimaastaan vapaasta tahdosta lähde pakolaiseksi. Tai ainakin sellainen on häviävän pieni osuus jos sellaista edes on.

Tässäkin asiassa pitäisi siis puhaltaa yhteen hiileen. Toivotetaan pakolaiset tervetulleiksi ja yritetään kaikkemme, jotta he sopeutuisivat mahdollisimman helposti meidän arkeemme. Sopeutumisella tarkoitan sitä, että he saavat harjoittaa rauhassa omaa uskontoaan ja tapojaan, mutta että he oppisivat hieman kieltä ja saisivat työtä ja arjen pyörimään. Kenenkään olotilaa ei helpota, jos somessa osa suomalaisista esittää rasistisia kommentteja, eivät pakolaiset tänne meidän kiusaksemme ole tulossa.

Menipä jaaritteluksi. Piti vain sanomani, että koitetaan nyt saada tämä kahtiajako loppumaan ja asettaudutaan yhteen rintamaan. Ei meitä suomalaisia niin valtavasti ole, että kahteen heimoon jakautuminen kannattaisi missään asiassa. Kaivetaan vain se sisu sieltä kaapin perältä ja unohdetaan someraivot sun muut turhanpäiväiset ilmiöt ja hoidetaan yhdessä asiat kuntoon. Maailma muuttuu ja sen mukana on pysyttävä. Joskus se vaatii leikkauksia ja sopeuttamista, joskus erivärisiä ja -uskoisia ihmisiä omille kylillemme ja kuka tietää mitä vielä tulevaisuus tuo tullessaan.

Yhdessä, toisten tukena. (kuva lainattu osoitteesta http://skyje.com/work-together/)

  

Patikointia Levillä

Kävimme Lapin reissulla myös Levillä. Levi on ollut jo vuosia lomakohteenamme ja sinne pääseminen tuntuu vuosi vuodelta kodikkaammalta. Jos joskus hankimme oman mökin Lapista, se todennäköisesti tulee olemaan Leviltä. Levi vain tuntuu eniten "omalta". Ei muissakaan kohteissa mitään vikaa ole ollut, mutta jotenkin Levistä on muodostunut se itselle rakkain paikka.

Ei nyt ollut tarkoitus ylistää Leviä, vaan kertoa lapsille sopivista patikointireiteistä. Olemme jo usean kerran kiertäneet Levin puurajaa pitkin kulkevan Ice Age -reitin. Se on pituudeltaan 9km ja soveltuu hyvin myös lapsille. Reitin varrella on hauskasti kerrottu jääkaudesta ja lapsetkin tykkäävät kuunnella/lukea niitä. Maasto on hyvinkin vaihtelevaa ja paikoin jopa hieman rankkaa, mutta hyvin olemme aina selvinneet. Jemina on 5 vuotiaana kiertänyt reitin ensimmäisen kerran, mutta silloin hän matkusti välillä rankimmat pätkät iskän reppuselässä. Nyt 9 vuotiaana meni ihan koko matka ilman kyytejä. Tosin tänä vuonna ei ollut mahdollisuuttakaan kyytiin.

Eväät ovat olleet ratkaisevassa osassa. Eväitä on perinteisesti syöty noin puolessa välissä olevalla kodalla. Tänä vuonna perinne katesi, sillä kota oli palanut vuoden aikana. Kota sijaitsi laskettelurinteen alahissin luona ja siellä oli nyt niin turkasen paljon hyttysiä, että päätimme kiivetä ylemmäs hieman tuulisempaan paikkaan ruokailemaan.

Reitti on hyvin merkitty nykyisin eikä ruuhkaa ole ikinä ollut. Aina on jokunen toinenkin patikoija näkynyt matkan varrella, mutta mitään ryysistä ei ole. Kohokohtia reitin varrella ovat lasten mielestä "kiuaskivet" ja gondolihissin alitus. Lisämaustetta tuo sopulien ja muiden tunturissa elävien eläinten bongailu.

Toinen kiva ja huomattavasti helpompi reitti on Levin huippupolku. Tämä polku on pituudeltaan alle kilometrin ja se on esteetön. Tätä reittiä olemme usein käyneet kiertämässä moneenkin kertaan. Vähintään kerran tämä pitää aina kiertää niin, että menemme gondolihissillä huipulle ja sitten kierrämme reitin. Ylös pääsee myös autolla, joten siksi tätä on tullut kierrettyä todella useasti. Tämänkin reitin varrella on hauskoja infotauluja.

Tästä alka Ice Age -kierros. Jeminan on joka kerta pitänyt saada kiivetä tuonne ylös ja taas kerran sieltä tultiin liukumalla alas. Reitti kierrettiinkin sitten hyvin ilmastoiduissa housuissa kun tuli muutamat reiät takapuoleen tuosta mäestä.

Juomatauko melko upeissa maisemissa.

Tunturin reunalla

Vihdoin kiuaskiviä!

Tässä oli kota vielä viime kesänä.

Levin huippupolku ja sen maisemat!