Yhteishenki, missä luuraat?

Lähipäivinä ei taatusti kukaan ole voinut välttyä näkemästä otsikoita pakolaisista tai hallituksen leikkausehdotuksista. Koko Suomi tuntuu olevan jakautunut kahtia näiden asioiden kanssa. Toiset kannattavat, toiset vastustavat. Mihin on kadonnut yhteishenki, yhdessä toistemme auttaminen ja tukeminen, yhdessä eteenpäin meno?

Nyt tarvittaisiin hieman talkoohenkeä kaikilta näiden kummankin asian hoitamiseen. Taloudellisesti vaikeista ajoista on ennenkin selvitty yhdessä. Edellisen hallituksen aikana kansa valitti, kun mitään ei saatu aikaan. Nyt kun on hallitus, joka tekee rivakalla tahdilla ehdotuksia talouden parantamiseksi, valitetaan kun ei saisi mitään muuttaa.

Ehdotetut leikkaukset tuovat myös jotain hyvää, esimerkiksi pienyrittäjät hyötyisivät leikkausten toteutuessa. Pienyrittäjän taloudessa tuntunee selvästi sairausloman palkanmaksun pienentyminen samoin kuin sunnuntailisän pieneneminen ja ne kaksi palkatonta vapaapäivää. Enkä voi uskoa, että yrittäjien talouden parantuminen edes hieman olisi yhtään huono asia.

Ainoa minua oikeasti vaivaava asia näissä leikkauksissa on se, että niiden vaikutukset keskittyvät erityisesti pienipalkkaisiin naisiin. Itseäni ei juuri hetkauta lisien väheneminen, koska en niitä muutenkaan saa. Tai edes palkaton loppiainen tai karenssipäivä sairastaessa ei ole maailmanloppu kohdallani. Ymmärrän kuitenkin erityisesti julkisella puolella vuorotyössä olevien harmistuksen tästä. Heille osuu useampi kohta leikkauksista ja vuositasolla vaikutus lienee merkittävä. Ratkaisu tähän olisi palkkojen nosto kauttaaltaan ja mielestäni näiden ammattiyhdistysten kannattaisikin alkaa ajamaan tällaista eteenpäin. Niellä leikkaukset niin kuin ne tulevat ja sopia kerralla hieman parempi korotus kompensoimaan menetystä. Eli nyt neuvottelupöytään Tehy ja kumppanit ennen leikkausten toteutumista, niin on vielä jotain mistä neuvotella.

Ulosmarssit työpaikoilta eivät saa kannatustani. En näe mitään hyötyä saavutettavan esim. ruokakaupan työntekijöiden ulosmarssilla. Ei sillä, etteikö juurikin ruokakauppojen työntekijöiden työsuhteissa olisi paljonkin parantamisen varaa, mutta tuo taktiikka vain ei ole paras tapa vaikuttaa. Tai ainakin se pitäisi sitten tehdä oikein. Jos miettii, kuka kärsii ruokakaupan työntekijöiden lakosta, niin suurin kärsijä on yrittäjä. Seuraavana tulevat kaupan asiakkaat, tuiki tavalliset ihmiset. Tuskin nämä lakkoilijat ovat yrittäjälle tai asiakkaille vihaisia, mutta silti he joutuvat kärsimään. Tällaiset asiat pitäisi ratkaista neuvottelemalla eikä äkkinäisillä lakoilla. Toisaalta taas olen iloinen, että suomalaisetkin osaavat osoittaa tyytymättömyyttään eikä vain hiljaa jupista naapurille miten kaikki on päin persettä. Mielenilmaukseen on silti muitakin tapoja. Asiat voi useimmiten hoitaa fiksusti ilman, että kukaan joutuu kärsimään. Nämä äärikeinot ovat niitä viimeisiä keinoja ja mielestäni nyt ei vielä olla niin pitkällä, että on pakko vetää viimeinen ässä hihasta.

Pakolaisistakaan en oikein tiedä edes mistä aloittaisin. Eniten tässäkin harmittaa Suomen kahtiajakautuminen. Mihin ovat vastustajat unohtaneet sen, että vielä viime vuosisadalla Suomikin on lähettänyt lapsia pakolaisiksi? Mitä jos Suomi tarvitsee tulevaisuudessa uudelleen tällaista apua? Jos vaikka tuo suuri ja mahtava naapurimaa päättää vallata Suomen ja haluaa kaikki parikymppiset miehet palvelemaan omaan armeijaansa, onko väärin jos nämä nuoret miehet lähtevät pakolaisiksi? Aika dramaattinen mielikuva, mutta niin se nyt vain on, ei kukaan kotimaastaan vapaasta tahdosta lähde pakolaiseksi. Tai ainakin sellainen on häviävän pieni osuus jos sellaista edes on.

Tässäkin asiassa pitäisi siis puhaltaa yhteen hiileen. Toivotetaan pakolaiset tervetulleiksi ja yritetään kaikkemme, jotta he sopeutuisivat mahdollisimman helposti meidän arkeemme. Sopeutumisella tarkoitan sitä, että he saavat harjoittaa rauhassa omaa uskontoaan ja tapojaan, mutta että he oppisivat hieman kieltä ja saisivat työtä ja arjen pyörimään. Kenenkään olotilaa ei helpota, jos somessa osa suomalaisista esittää rasistisia kommentteja, eivät pakolaiset tänne meidän kiusaksemme ole tulossa.

Menipä jaaritteluksi. Piti vain sanomani, että koitetaan nyt saada tämä kahtiajako loppumaan ja asettaudutaan yhteen rintamaan. Ei meitä suomalaisia niin valtavasti ole, että kahteen heimoon jakautuminen kannattaisi missään asiassa. Kaivetaan vain se sisu sieltä kaapin perältä ja unohdetaan someraivot sun muut turhanpäiväiset ilmiöt ja hoidetaan yhdessä asiat kuntoon. Maailma muuttuu ja sen mukana on pysyttävä. Joskus se vaatii leikkauksia ja sopeuttamista, joskus erivärisiä ja -uskoisia ihmisiä omille kylillemme ja kuka tietää mitä vielä tulevaisuus tuo tullessaan.

Yhdessä, toisten tukena. (kuva lainattu osoitteesta http://skyje.com/work-together/)