Kaikki sairaudet eivät ole näkyviä

Voiko olla sairas, jos näyttää terveeltä ja hyvinvoivalta? Todellakin voi! Ja vakavastikin vielä. Yllättävän yleinen olettamus vain tuntuu olevan, että ei voi olla sairas jos ei näytä sairaalta. Miltä sairaan sitten pitäisi näyttää? Jotain ulospäin näkyvää, kuten kipsattu käsi tai puuttuvat hiukset? Ainakin pitää näyttää surkealta ja riutuvalta.

Kaikki sairaudet vain eivät näy ulospäin. Ihminen voi olla hyvinkin heikko ja huonovointinen vaikka ei näyttäisi siltä. Miksi ulospäin näkymättömät sairaudet ovat vähemmän oikeita sairauksia kuin näkyvät? Siksi, että niitä on mahdoton ymmärtää jos ei itse tai läheinen ole sellaista kokenut. Kuka tahansa ymmärtää, että jalka paketissa on hankala toimia arjessa. Voimien loppuminen taas vaikuttaa laiskuudelta.

Itse olen oikeastaan huomaamattani opetellut meikkaamaan enemmän kuluneen talven aikana. Pahimmat tummuudet silmien alta on helppo peittää ja huulipuna vie huomion väsyneistä kasvoista satavarmasti. Kun vielä jaksaa hymyillä sosiaalisissa tilanteissa, niin kukaan ei huomaa mitään. Romahdus iskee vasta kun pääsee kotiin tai muuten turvalliseen paikkaan katseilta piiloon.

Jotta selviää työpäivästä ja pakollisista muista menoista kuten kauppareissusta kunnialla, on välillä tai oikeastaan joka päivä kerättävä itsensä ja kaikki voimat ja tsempattava hymy kasvoille ja ryhti kuosiin. Liian usein päivän aikana kaikki ei menekään putkeen ja kotiin pääsyn jälkeen voimat loppuvat. Suunta on usein suoraan ulko-ovelta sänkyyn olkoon kello viisi tai yhdeksän, uni vie voiton seuraavaan aamuun asti. Onneksi on mies, joka herättää syömään ja pesulle, jotta voin taas jatkaa nukkumista. Toinen vaihtoehto on vielä huonompi. Silloin tuntuu, että maailma romahtaa ja tiskikone ilkkuu täynnä puhtaita astioita. Likaiset kun pitäisi saada sisään ja puhtaat kaappeihin mutta kroppa ei suostu liikkumaan. Lopputulos on huuto, valitus ja turhanpäiväinen nalkutus perheenjäsenille. Lopulta seuraa itkukohtaus pelkästään sen takia, että se tiskikone ei vain osaa itsekseen tyhjentyä ja on tullut vielä suututtua turhaan.

Tuntuu niin väärältä itseäni ja perhettä kohtaan, että olen koko talven ja kevään käyttänyt kaikki voimani työpäiviin. Vapaapäivät ovat kuluneet likipitäen pelkästään nukkuen tai kiukutellen/itkien. Tästä taas seuraa kierre. Aivan liian helposti alkaa soimata itseään siitä, että ei saisi kiukutella koko ajan kotona ja pitäisi jaksaa hymyillä ja olla hyvällä tuulella myös perheenjäseniä kohtaan. Näin saa helposti aiheutettua itselleen lisää pahaa oloa ja uusia itkukohtauksia.

Jos kotona ollessa kaikki purkautuu, niin työpäivän aikana saa hyvin kerättyä kunnon pahanolon itselleen. Ei töissäkään aina pysty olemaan ilman kohtauksia. Vessan lattia on tullut tutuksi paikaksi ja on muuten harvinaisen epämukava paikka kylmyytensä takia. Itkuherkkyys, pahoinvointi, huimaus ja hengenahdistus ovat tuttuja tunteita myös työpaikalla ja välillä niitä on pakko purkaa kesken päivän. Vahingossa kuultu väärä lause tai hieman hankalampi laskun lähetys voivat helposti laukaista kohtauksen. Onneksi se vessan kylmä lattia on kohtuullisen lähellä.

Eniten jokapäiväiseen olemiseen vaikuttaa kuitenkin se, että mitään ei saa aloitettua. Aamulla kroppa ei suostu nousemaan sängystä ennen kuin parin tunnin taistelun jälkeen. Päivällä ei saa aloitettua työntekoa eikä edes kauppalistan tekeminen onnistu kaupassakäynnistä puhumattakaan. Whatsapp täyttyy viesteistä ja sähköposti maileista, koska niitä ei jaksa avata ja lukea. Facebook lähettelee enenevissä määrin ilmoituksia puhelimeen, koska sitäkään ei ole klikattu auki päiviin. Ihan kuin se facen aukaiseminen olisi vuorelle kiipeämistä vastaava suoritus vaikka siihen ei oikeasti vaadita pientä hipaisua enempää. Pahinta on se, että pää tietää asioiden olevan pieniä ja helposti hoidettavia, mutta kroppa ei tottele. Sormi ei vain mene siihen facen kuvakkeen päälle ja käsi ei kirjoita kauppalistaa.

Vaikuttaa ehkä pieneltä haitalta olla tekemättä mitään, mutta kun se jatkuu pitkän ajan ja moninkertaistuu, niin pienehkö turhautuminen valtaa mielen. Jos ennen suunnittelin lomamatkat exceliin valmiiksi jo kuukausia ennen niin nyt en edes muista minkä laivayhtiön laivalle olemme huomenna (tänään) menossa. Kesälomalle pitäisi kuukauden päästä lähteä, mutta yhtään mitään en ole sen eteen tehnyt. Kyseessä on kuitenkin kiva ja kauan odottamani asia. Oma saamattomuus alkaa siis ottaa suunnattomasti päähän.

Lohduttomalta tuntuu myös se, että kaiken piti jo alkaa olemaan kunnossa tässä kohtaa kevättä. Toisin kuitenkin kävi. Tilanne meni huhti-toukokuun aikana jopa huonommaksi kuin mitä se alunalkaen edes oli. Nyt asiaan on tartuttu ja parannusta on toivottavasti odotettavissa. Ehkä se kesä sieltä tulee ja tuo paremman voinnin tullessaan. Itse ainakin uskon niin, mutta toivon ymmärrystä ja jaksamista myös muilta. Koitetaan muistaa pitää läheisistä huolta ja niinkin pieni asia, kuin "Mitä kuuluu?" voi olla joskus elämää suurempi huomionosoitus.

Loppuun pari selfietä. Ylempi ilman meikkiä ja alemmassa hiukan jotain yritystä. Hymy on se tärkein tekijä.