Kirje ystävälle

Hei ystäväni,

Mitä sinulle kuuluu? Mitä sinulle siis ihan oikeasti kuuluu, en tarkoita nyt säätä tai muutakaan small talkiin kuuluvaa jutustelua vaan haluan tietää, miten oikeasti voit. Oletko saanut nukuttua? Nukutko yöllä kunnolla vai heräiletkö vähän väliä? Onko nukahtaminen helppoa? Entä onko aamulla levännyt olo ja heräätkö helposti? Uni on kaiken alku ja voimavara, siihen on kiinnitettävä huomiota. Jos et nukahda helposti ja heräilet öisin, et saa myöskään levättyä kunnolla. Sängystä ylös nuoseminen voi olla aamuisin suorastaan mahdotonta. Välttämättä ei edes väsytä, mutta silti ei haluaisi nousta ylös. Onko se sinulle tuttua?

Miten töissä menee? Vieläkö teet ylipitkiä päiviä hiki hatussa vai oletko jo oppinut jakamaan tehtäviäsi muillekin tai pyytämään apua? Saatko tehtyä työt ajallaan vai jäävätkö ne mieluummin roikkumaan? Tehtävien lykkääminen viime tippaan on toisinaan tehokas tapa saada työt tehtyä, mutta jos tämä alkaa olemaan enemmän sääntö kuin poikkeus, niin tapaa on muutettava. Tuntuuko työ vielä mielekkäältä? Oletko katsellut uusia työpaikkoja tai miettinyt vaihtoehtoja? Sanotaanhan, että työpaikkaa pitäisi vaihtaa silloin tällöin, mutta aina vika ei olekaan itse työssä tai työpaikassa. Toisinaan syy saattaa löytyä jostain aivan muualta, mutta se vain heijastuu vahvasti työhön.

Vieläkö ahkera harrastaminen vie kaiken vapaa-aikasi? Harrastukset ovat kivoja ja piristävät mieltä, mutta silloin kun kaikki vapaa-aika alkaa menemään harrastusten parissa, eivätkä ne enää piristäkään entiseen tapaan, on aika harkita jostain luopumista. Ei kaikkea tarvitse lopullisesti lopettaa, mutta välillä pieni hengähdystauko on paikallaan. Maailma ei lopu eikä edes pysähdy siihen, jos pidät vuoden pari taukoa harrastuksista. Silloin tällöin pitää osata myös olla tekemättä mitään hyödyllistä ulkopuolisten nähden ja keskittyä vain itseensä.

Niin kaikkihan lähtee juuri sinusta itsestäsi. Jos sinä et voi hyvin, kukaan ympärilläsikään ei voi hyvin. Nyt on aika keskittyä vain sinuun. Pysähdy ja mieti, mitä todella haluat elämältä. Pidä taukoa harrastuksista, unohda "pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä" -asiat ja käytä voimasi ainoastaan työhön ja itseesi. Istu illalla sohvalle kirja kädessä ja ota rauhallisesti. Nyt on oikea hetki ottaa uusi suunta elämälle ja palauttaa oman elämäsi päähenkilö taas rooliinsa. Nauti hetkestä ystäväni, olet sen ansainnut.

Olet ajatuksissani usein, vaikken sitä aina muista sinulle kertoa. Olen myös paikalla, jos tarvitset kuuntelijaa tai vain seuraa viinilasin äärelle.



































Rakkaudella,
    Riikka

Kotikyläni, miten pidän sinut hengissä?

Unelma toimivasta kyläyhteisöstä. Onko se tosiaan pelkkää kaunista kuvitelmaa ja utopiaa vai voiko sellainen olla olemassa nykypäivänä? Toivon todellakin, että jossain on tällaisia vielä. Olen koko ikäni asunut erilaisissa kylissä. Alunperin ihan perinteisessä kyläyhteisössä vanhan maalaiskunnan alueella, välissä vähän muualla ja nyt uudenlaisemmassa kyläyhteisössä, joka on oikeasti taajama-alue, mutta mainostaa itseään kylänä ja haluaa kehittyä kylänä.

Mitä toimiva kyläyhteisö tarvitsee elääkseen? Ainakin aktiivisia toimijoita ja osallistujia ja passiivisia henkilöitä. Aktiiviset toimijat järjestävät tapahtumia ja tempauksia, mainostavat kylää tilaisuuden tullen kiinnostuneille, selvittävät mitä kyläläiset haluaisivat ja vievät kehitysideoita eteenpäin. Hieman passiivisemmat osallistujat sitten osallistuvat näihin tapahtumiin ja tuovat näin eloa kyläyhteisöön. Kylään kuuluvat yhtä tärkeänä osana myös ne, jotka eivät osallistu tapahtumiin, mutta asuvat silti alueella. Koko kylän lähtökohta on asukkaissa, joten siksi myös kaikista passiivisimmat asukkaat ovat tärkeitä. Tämä tuntuu usein unohtuvan.

Unelmatilanteessa yhteisöllä on jokin yhteinen viestintäkanava ja keino tavoittaa asukkaat. Nykyisin tämä voi olla vaikka Facebook. Facebook on loistava väline yhteisön yhdistämiseksi ja tiedonvälitykseen. Jos Facebook-ryhmä on aktiivinen, siellä käydään rakentavaa keskustelua ja kerrotaan tulevista tapahtumista, niin siitähän kylä saa loistavaa mainosta itselleen. Varsinkin siis jos ryhmä on julkinen. Jos itse muuttaisin uudelle paikkakunnalle tai itselleni hieman vieraampaan kylään, niin tottakai googlettaisin kylän ja tutkisin, mitä siitä sanotaan. Jos tässä kohtaa vastaan tulisi innostava ja elinvoimainen kyläyhteisön Facebook-ryhmä, niin se olisi taatusti vaikuttamassa muuttopäätökseen.

Mitenkäs sitten huonommassa tilanteessa? Silloin tämä mainoskanava toimii itseään vastaan ja karkottaa mahdollisesti kiinnostuneet asukkaat. Jos Facebook-ryhmä on täynnä valituksia ja vihaisia keskusteluita, ei se oikein toimi tarkoituksen mukaisesti.

Suurin osa ihmisistä asuu oletettavasti huomattavasti mieluummin ystävällismielisessä yhteisössä kuin jatkuvan valituksen keskellä. Tosin Suomihan on luvattu naapuririitojen maa, mutta en silti itse halua uskoa sen olevan ainoa tapa asua tulevaisuudessa. Miten siis vähentää riitaisuutta ja lisätä ystävällisyyttä? Nyt ollaan jo aika peruskysymyksen äärellä. Kyläyhteisöön (niin livekeskusteluissa kuin Face-ryhmissäkin) pätee myös ihan perussääntö: Älä valita turhasta ja anna mieluummin hyvää kuin huonoa palautetta.

Mistä kyläyhteisöissä valitetaan? Ainakin palveluiden puutteesta, mopoista, mopoautoista, nuorista ylipäätään, kissoista, koirankakoista ja kaikesta muusta erityisen tärkeästä. Faktahan on, että Suomessa on nyt ja tulevaisuudessakin (toivottavasti!) niin mopoja, mopoautoja, nuoria, kissoja vapaana kuljeskelemassa ja koirankakkoja teiden varsilla. Nuorisossa on aina niitä, (siis tulevaisuudessa, nyt ja silloin kultaisella 60-luvulla) jotka käyttäytyvät huonosti. Huonosti käyttäytyviä löytyy jokaisesta ikäryhmästä, mutta nuoret ovat ainoita, jotka tekevät sen näkyvästi julkisilla paikoilla. En väitä, että mopolla kaahaaminen tuplanopeudella olisi kenenkään edun mukaista tai mitenkään suotavaa, mutta ei sitä kitketä pois naapureille valittamalla. Vapaana kulkevat kissat (anteeksi nyt vain) kuuluvat mielestäni kyläyhteisöihin ja maaseudulle. Itse en näe ongelmaa kissojen kohdalla sen enempää kuin koirankakkojenkaan. Elämäni ei kaadu naapurin kissan hätistämiseen pihaltani tai koirankakan väistämiseen polulla. Päinvastoin niin nuoret, kissat kuin koiratkin kertovat, että täällä kylässä on elämää.

Mitä sitten kannattaisi tehdä? Tietysti kehua, kehua ja kehua! Aina löytyy kehuttavaa. Hyvät kävelyreitit tai mustikkapaikat, loistava lähikauppa, vieläkin voimissaan oleva koulu, aktiivinen kyläyhditys joka järjestää tapahtumia, bussiliikenne kaupunkiin ja mitä vielä. Jokaikisestä kylästä löytyy takuulla jotain kehuttavaa. Hyvien asioiden korostaminen luo positiivista mielikuvaa niin ulkopuolisille kuin itse asukkaillekin. Kuvitellaanpa tilanne, jossa kylätalossa on järjestetty vaikka korttien askartelu ilta. Paikalle on saapunut kolme osallistujaa kyläyhdistyksen aktiivien lisäksi. Jos tästä tapahtumasta jälkikäteen kerrotaan vaikka Face-ryhmässä tai ohimennen keskustellaan kaupalla käyden näin: "Tällaisenkin hienon tapahtuman jaksoivat järjestää eikä paikalle vaivautunut kuin kolme ihmistä. Jo on ihmeellistä kun kylässä on asukkaita 500 ja vain kolme muka ehti paikalle." Vaan entäpä jos jälkipuhe olisikin tällaista: "Olipa hieno kortti-ilta. Saatiin paikalle kolme ihan uuttakin innokasta kyläläistä, jotka piristivät meidän aktiivien iltaa. Ehdimme jopa perehtyä askartelun yksityiskohtiin tarkasti, kun saimme kunnolla vaihtaa ajatuksia kylätalon suuren pöydän ympärillä."




Kokeilenpa nyt itse kehua omaa asuinympäristöäni. Meillä on hienot lenkkimaastot, niitä löytyy niin kävelijöille, juoksijoille kuin pyöräilijöille tai rullaluistelijoillekin. Talvella lumitilanteesta riippuen on jopa hiihtolatu. Kyläläisten käytössä on urheilun puolesta myös vanha yleisurheilukenttä, talvella luistelukenttä, pururata, uusi frisbeegolfrata ja palloiluhalli (josta voi varata vuoroja ja jonne kyläyhdistyksellä on ollut vakiovuoro). Kylästä löytyy myös toimiva (joskin väliaikainen) alakoulu, aivan mahtavan palvelun apteekki, K-market, kolme päiväkotia, vanhusten rivitaloja, koira-aitaus, säännöllinen bussiliikenne keskustaan, Sininen koulu (jota voi vuokrata juhliin ja tilaisuuksiin) ja tietysti se toimiva kyläyhdistys, joka järjestää tapahtumia kyläläisten iloksi. Kaikki tämä luonnon lähellä ja kuitenkin vain 5 kilometrin päässä torista.

Mitä sitten kehittäisin? En siis valita, vaan haluaisin kehittää ja viedä näitä eteenpäin. Bussiliikenne voisi kulkea hieman useammin ja illalla vielä kuuden jälkeenkin. Kirjasto oli ihan huippuluokkaa ja olisi mahtavaa, jos kylään saataisiin kirjasto takaisin. Yhteinäiskoulu olisi myös todella hieno juttu. Nuorille paikka, jossa viettää aikaa. Esim. Sininen talo enemmän nuorten vapaaseen käyttöön Kuovin tapaan.

Kylästä valittaminen tekee hallaa ainoastaan kylässä asuville. Valittajien joukkoon ei kukaan halua muuttaa, joten talot tyhjenevät ja jäävät myymättä, koulut ja muut palvelut vähenevät ja lopulta kaikki lopetetaan kun kylässä ei asu enää ketään. Jos siis käyttäisimme kaiken valittamiseen kuluvan energian yhteisen asian hyväksi ja alkaisimme kukin puhua omasta kylästämme positiivisesti. Positiivinen kaiku kylästä on merkki myös kaupungin päättäjille. Aletaan siis yhdessä toimia kylien parhaaksi ja lopetetaan jatkuva valittaminen. Pidetään kyläyhdistykset hengissä ja hankitaan aktiiveihin mukaan nuorempiakin henkilöitä. Tämä onnistuu vain positiivisen asenteen kautta. Kylät ja kyläyhteisöt ansaitsevat oman kunniansa. Kiitos ja kumarrus.


Minua saa seurata myös somessa
Instagram täältä
Snapchat liedes.riikka

Hyvä, parempi, paras, MINÄ

Jotain hyvää masennuksen sairastamisesta? Parantuminen vaatii itsetutkiskelua. Enpä ole koskaan aiemmin miettinyt näin paljon ja syvällisesti, mitä haluan elämältä, missä mättää, missä olen hyvä tai mitä voisin tehdä paremmin. Yhden oleellisen asian olen nyt viimein ymmärtänyt. Mähän olen hyvä kaikessa mitä haluan tehdä.

Otetaanpa esimerkkejä:

 - Mä olen hyvä suunnittelemaan. Jos jotain pitää suunnitella, niin multa löytyy siihen ratkaisu excelissä alta aikayksikön. Jos asia vaan on mun mielestäni mielenkiintoinen.
 - Mä osaan kirjoittaa. Kirjoitankin ihan hiton hyvin omasta elämästäni, kukaan muu ei kykene siihen paremmin.
 - Mä osaan kutoa ja virkata. Jälkikin näyttää hyvälle, kunhan ei ole kirjoneuletta tai liian yksinkertaista. Ja kunhan työ on sopivan kokoinen, hermothan siinä menee jos jotain pirun villapaitaa yrittää neuloa. Tai jos neuloo tylsää sukkaa, niin onko se mikään ihme jos se jää parittomaksi. Kuka nyt tylsiä juttuja viitsisi kahta ainakaan tehdä.
 - Mä olen hyvä erottamaan faktat ja tunteet toisistaan. Miksi niitä edes pitäisi sotkea keskenään, täysin eri asioita kun ovat?
 - Mä oon myös pirun hyvä ajamaan autoa. Ainakin liikennesäännöt on hallussa ja liikenteessä törttöilee useimmiten ne, jotka eivät noudata sääntöjä. Virhearvioita taas voi sattua kenelle vaan, ei puututa nyt niihin.
 - Mä olen haka käyttämään tietokoneita, puhelimia ja muita teknisiä vimpaimia. Kunhan niissä on ompun kuva kyljessä. Jos ei ole, niin mielenkiinto katoaa täysin vaikka osaamista toki löytyisikin. Ei ole siis mun vikani, jos joku zimzamzung ei tottele mua.
 - Ruokaakin osaan tehdä. Tottakai osaan ja hyvinkin vielä. Kuka nyt ei osaisi. En vaan yleensä tee samaa ruokaa montaa kertaa ja useimmiten ensimmäinen kerta ei onnistu. Toinen ja kolmas, neljännestä puhumattakaan, olisivat sitten jo täydellisiä. Maailma vaan on täynnä reseptejä, niin miksi käyttää aikaansa yhteen ja samaan useasti.
 - Leipominen menee vähän samaan tuon ruuan kanssa. Sillä erolla vain, että vaikka kaikissa kirjoissa on kakkujen päällä jos jonkinlaisia pieniä koristeita ja sokerimassat muutenkin kakun päällä tasaisesti, niin ei mun aikani ja nakkisormeni riitä täydelliseen viimestelyyn. Syötäväksi ne kuitenkin on, niin mitä siihen turhaa aikaansa kuluttaa sen enempää. Menee ne pienet rypytkin marsipaanista alas suusta jos marsipaanista tykkää. Ite jätän kuitenkin kaikenlaiset sokerimassat ja marsipaanit syömättä, niin pitääkö niiden sitten ollakaan täydellisiä. Kunhan sisältö on priimaa.

 - Olen oppinut myös shoppailemaan itselleni sopivia vaatteita. Oma tyylini alkaakin hipoa jo täydellisyyttä. Ja se onkin täysin mun oma tyylini, ei taatusti sovi kenellekään muulla. Voi että mä olen tyytyväinen vaatekaappini sisältöön tällä hetkellä, se on lähes 10+.
 - Uutena olen laajentanut osaamiseni myös treffailuun. Tinder on hallussa ja tietysti likimain kaikki joista olen itse tykännyt, ovat tykänneet myös minun profiilistani. Miksipä eivät olisi, mä olen kertakaikkiaan ihastuttava.
 - Sosiaalisuus on myös ominta alaani, ainakin jos saan itse loistaa keskipisteenä. Ja tottakai loistan, aina kun on tilaisuus. Nautin huomiosta ja selvästi myös muut pitävät siitä, että olen huomion kohteena.
 - Kerrassaan rakastettavan ja upean luonteeni takia joudunkin olemaan tarkkana siitä, kenen kanssa suostun lähtemään treffeille. En nyt huvikseni halua pahoittaa kenenkään mieltä ja siksi harkitsen, ketä joutuu milloinkin ottamaan riskin. Selväähän on, että treffeille kanssani päässyt henkilö on tapaamisen jälkeen korviaan myöten ihastunut minuun. Kuka nyt ei olisi?
 - Osaan halutessani tosin olla myös jäätävän kylmä. Hyvä ominaisuus tämäkin tai ainakin käytännöllinen. Voi sitä raukkaa, joka joutuu tutustumaan tähän puoleeni. Minua ei siis kannata suututtaa.

Listaa voisi jatkaa pitkäänkin, mutta ehkä ymmärsitte pointin. Eihän minussa ole mitään vikaa, pelkkiä hyviä puolia vain. Hermoni eivät ehkä ole maailman pisimmät, mutta sitä varten maailma on täynnä pitkähermoisempia tyyppejä. Voin siis huoletta jättää hermoja vaativat (itselleni tylsät) asiat muiden hoidettavaksi.

Jos joku ei ymmärrä minun täydellisyyttäni, niin syy on oletettavasti hänen ymmärryksensä vajauksessa. Enkä tarkoita täydellisellä sitä, että pitäisi osata kaikki maailman asiat. Eihän siinä olisi mitään kivaa. Uuden oppiminen ja kokeileminen on huippua. Täydellinen itsensä voi olla myös niin, että elää elämäänsä omasta mielestään täydellisesti tai ainakin pyrkii siihen. Itse voin rehellisesti sanoa, että oma elämäni on tällä hetkellä täydellistä ja pyrin siitä jatkossa tekemään vieläkin täydellisempää. Olen siis itsekin täydellinen.

Joku ajattelee nyt kuitenkin, että syytän muita omista vajaavaisuuksistani. Hän onkin täysin väärässä. Edelliseen kappaleeseen viitaten, kenenkään ei tarvitse osata kaikkea. Mä voin olla hemmetin sosiaalinen ja nauttia huomiosta kun taas joku toinen viihtyy paremmin taustalla. Sanoisin, että win-win -tilanne kummallekin. Ei ole minulta pois, jos joku viihtyy taustalla. Silloinhan minä saan haluamani huomion ja toinen saa olla rauhassa ja tarkkailla tilannetta. Sama pätee kaikkeen. Aina joku tykkää jostain ja toinen toisesta. Aina joku vaatekappale on jonkun mielestä ruma ja toisen mielestä aivan upea.

Mä olen siis mielestäni ihan huipputyyppi. Kannattaa tutustua, jos et ole sitä vielä tehnyt.

Täydellistä elämääni saa seurata somessa
Instagram täältä
Snapchat liedes.riikka

Kuvat by Jenni J.

Kesän museovierailut

Ehdin kesän aikana käymään edes muutaman kerran museossa. Enemmän olisin halunnut, mutta tämä kesä meni nyt näin. Onneksi museot eivät yleensä katoa mihinkään niin kyllä vielä ehtii. Muistin sentään uusia museokorttini ja nyt on taas vuosi aikaa käydä niin monessa museossa kuin suinkin ehtii.

Museokortista voisin tässä ohimennen kertoa hieman. Se on siis kortti, jolla pääsee yli 250 museoon Suomessa ja museoiden määrä näyttää lisääntyvän koko ajan. Korti on voimassa vuoden ostopäivästä ja sillä saa vierailla museoissa niin monta kertaa kuin haluaa. Ainoa rajoitus on se, että samaan museoon ei pääse saman päivän aikana kuin kerran. Kortin voi ostaa suoraan kohdemuseoista tai netistä täältä (klik klik)

Kortti kustantaa tällä hetkellä uutena 64,90 ja uusinta 59,90 jos uusii kortin ennen kuin se menee vanhaksi. Uusinnan voi tehdä milloin vain, koska seuraava vuosi jatkuu vanhan jälkeen eikä heti uusintapäivästä. Itse en mitenkään hirveän ahkerasti käynyt aiemmin museoissa, mutta kortti on kyllä madaltanut kynnystä huomattavasti. Nyt tulee helpommin piipahdettua museossa hetken mielijohteesta kun ei tarvitse miettiä sen enempiä museon sisältöä ja onko se pääsymaksun arvoista. Tällaisena melko taiteesta ymmärtämättömänä on tullut käytyä lähinnä vain kaikissa muissa kuin taidemuseoissa. Silti olen saanut kevyesti kortista maksamani hinnan käytettyä ja vielä ylikin. Vielä kun noihin kotikaupungin museoihin tulisi mentyä..

Sitten aiheeseen eli kesän museoihin. Toukokuun Helsinki-reissulla poikkesimme koko perheen voimin Suomenlinnassa ja samalla sukellusvene Vesikossa. Sukellusvene oli pieni (luonnollisesti), mutta silti hyvin mielenkiintoinen. Eipä tullut mieleen, että nukkuminen voi olla niinkin haastavaa tuollaisessa paikassa. Opastekylteissä oli kivasti kerrottu nimenomaan sukellusveneessä työskennelleiden arjesta ja sen tuomista haasteista. Lapsiakin kiinnosti lukea tekstejä ja niistä heräsi jokunen lisäkysymys. Tänne museoon ei kannata änkeä, jos vierailijoita on jonoksi asti. Sukellusveneen sisällä ei ohitella toisia kovinkaan helposti ja toisaalta tietoiskuja on kiva lukea rauhassa ilman tunnetta siitä, että olisi tientukkona.

Ei mitään ihan otollisinta valokuvausmaasto tuo sukellusveneen sisusta.

Olisi ollut hienoa päästä myös sukellusveneen päälle/kannelle vai miksi sitä ikinä nimitetäänkään.

Possua kuvailtiin pitkin Suomenlinnaa.

 Kesäkuussa jäivät museot väliin ja heinäkuussakin ehdin viettää vain yhden viikonlopun museoiden parissa. Tämäkin heinäkuinen viikonloppu oli yllätyksiä täynnä ja niiden takia päädyinkin käymään parissa museossa. Seuranani oli pieni, mutta sitäkin tärkeämpi, possu nimeltä Tahma. Tahma oli hyvää museoseuraa. Pikkupossu ei kertaakaan valittanut, että hidastelisin jonkin tylsän aiheen kohdalla tai menisin liian nopeasti mielenkiintoisten kohtien ohitse. Hän oli myös aina valmiina valokuvattavaksi ja kiinnostunut kaikesta, jota pääsi katsomaan.

Ensimmäisenä kävimme Tahman kanssa Suomen Kansallismuseossa. Museo sijaitsee Helsingin keskustassa, Mannerheimintiellä. Olin suorittamassa tärkeää tehtävää liittyen pullip-nukkeihin ja sattumalta huomasin museon reittini varrella. Takaisin tullessa poikkesin sisään ja vietinkin siellä useamman tunnin. Enpä olisi uskonut. Kai musta on tulossa vanha, kun historia on alkanut kiinnostaa niin kovasti. Äärettömän mielenkiintoinen museo, jota voin suositella kaikille. Pelkkä rakennus itsessään oli jo upea ja täynnä yksityiskohtia. Ulko-ovi tosin ei näyttänyt järin kutsuvalta, mutta kun siitä uskalsi mennä sisään, niin johan alkoi parantua.

Tahma-possu ihaili maisemia parvelta, minä keskityin katon upeisiin maalauksiin.

Ihania pilkahduksia historiaan jääneisiin koteihin.

Museossa vierähti niin pitkä aika, että oli välillä pakko lepuuttaa jalkoja ja istua katselemassa rappukäytävän ihmeitä.

 Seuraavana päivänä suuntasimme Tahman kanssa Korkeavuorenkadulla sijaitsevaan Desingmuseoon. Ennakkoajatuksenani oli, että tämä on juuri minua kiinnostava museo ja täällä tulee vietettyä useampi tunti. Sunnuntaipäivästä huolimatta museossa oli rauhallista (ehkä kesän ainoat helteet houkuttelivat ihmiset ulos eikä museotiloihin) ja sain mukavasti tutustua esillä oleviin kohteisiin.

Utopia nyt - kertomus suomalaisesta muotoilusta -näyttely oli mielenkiintoinen ja siihen tutustuinkin ajan kanssa. Museon loput näyttelyt taas olivat lievähkö pettymys. Utopia nyt -näyttelyssä oli hauska huomata, että miten niin moni asia arkipäivästä oli alunperin tarkkaan mietittyä ja suunniteltua muotoilua. Arjen taideteoksia tulee harvoin huomanneeksi. Kaikinpuolin koko museon parasta antia oli kahvilan asiakaspalvelu. Hiljainen päivä tietysti helpotti asiakaspalveluun panostamista, mutta en usko kiireenkään hyytävän tuon kahvilanpitäjän hymyä. Jos et siis ole kiinnostunut desingistä, mutta liikut ensi kesänä Korkeavuorenkadulla, niin suosittelen lämpimästi pysähtymään ja nauttimaan lasillisen viiniä kahvilan valikoimasta. Istuin possun kanssa terassilla varmaan yhtä kauan kuin vietin aikaani sisällä museossa. 

Iloinen yllätys näin napueginiin hurahtaneelle.

Tahma ja Prinsessa Leian käyttämä kaulakoru.

Tämä kerrossänky näyttää jo peräti kutsuvalta, toisin kuin kerrossängyt yleensä.

Hikinen ja aurinkoinen terassi pirteine kalusteineen, ihana paikka katsella Helsingin katujen kulkijoita ja mahtavia rakennuksia.

Näin vähälle jäi tämän kesän museokäynnit, mutta tosiaan onneksi niihin vielä ehtii. Talvellakin on kiva käydä museoissa ja itse asiassa juuri viime viikonloppuna kävin taas Helsingin Luonnontieteellisessä museossa. Siellä en tällä kertaa kuvannut mitään, koska samoja kuvia on jo muutamaan kertaan otettu. Silti aina yhtä mielenkiintoinen ja ajankohtainen museo.

Museoiden nettisivut:
Desingmuseo
Kansallismuseo
Sukellusvene Vesikko

Ja minuahan saa siis seurata somessa
Instagram täältä
Snapchat liedes.riikka