Rakennusmessuilla

Porissa pidettiin lvi- ja rakennusmessut viikonloppuna ja pääsin itsekin paikalle sunnuntaina. Olin jo aikoja sitten lupautunut tulemaan paikalle Satakunnan Keskustan osastolle päivystämään. Tai ei varsinaisesti juuri tuolle osastolle, vaan päälavan viereen sijoitetulle Kenubiilille. Pienehkön talonrakennuskuumeen valtaamana nuo messut osuivat hyvään väliin ja ajattelin jo etukäteen, että täytyy myös päästä kiertämään messualue, jotta saisi mahdollisimman paljon mielenkiintoisia esitteitä mukaan. Olen tässä kymmenen vuoden aikana ehtinyt kerätä aikamoisen arsenaalin taloesitteitä, mutta ehkä niille vielä joskus on oikeasti käyttöäkin ja aina on pakko saada uusia.

Itse messuille lähdin miehen kanssa ja sinne pääsikin kätevästi Porin keskustasta messubussilla. Messuilla oli mielestäni todella hiljaista, mutta ilmeisesti keskipäivällä oli ollut enemmän väkeä. Messukävijänä väkimäärän vähyys oli eduksi, koska silloin sai rauhassa kierrellä ja keskustella esittelijöiden kanssa. Hieman ständillä seistessä meinasi itselle iskeä turhautuminen, kun väkeä ei juuri ollut - meidän kohderyhmästä puhumattakaan. Tähän nyt kuitenkin on jo hieman tottunut, aina ei väkeä riitä kaikkialle. Henk.kohtainen tavoite täyttyi, mukaan lähti kasa hyvin valikoituja talokirjoja. Kesällä voi sitten asuntomessuilla unelmoida lisää ja Suomi-Areena -viikolla seistä ständillä ihmispaljoudessa. Kesää odotellessa siis!

Paikallisurheilua

Olin jokin aika sitten katsomassa paikallisen jalkapallojoukkueen peliä. En todellakaan ole mikään jalkapallofani enkä muutenkaan hirveästi seuraa urheilua, mutta kun kutsu kävi, niin paikalle menin. Yllätyin suuresti, sillä katsomo oli melkein täynnä. Jotenkin olin ajatellut, että ei näitä pelejä kävisi katsomassa kuin kourallinen ihmisiä. Katsomossa oli kuitenkin koleasta ja sumuisesta säästä huolimatta paljon ihmisiä ja todella kannustava tunnelma. Selvästi suuri osa katsojista oli junnuja, jotka harrastavat itsekin jalkapalloa. Osa oli puhtaasti katsomassa ja kannustamassa kotijoukkuetta ja osa talkoohommissa. Kaikilla näytti olevan yhtälailla mukavaa ja hyvä yhteishenki oli käsin kosketeltavissa kaikkialla.

Pari päivää tämän jälkeen pidettiin taitoluisteluseuramme vuotuiset muodostelmaluistelun kutsukisat. Paikalla oli 23 muodostelmaluistelujoukkuetta valmentajineen, huoltojoukkoineen ja kannustajineen. Jäähalli oli siis koko sunnuntaipäivän täynnä iloista vipinää. Taas mielessäni kävi, miten hieno fiilis oli vallinnut kaikki paikalle saapuneet. Samalla aloin miettiä, että olisi hienoa saada jaettua tätä yhteishenkeä niillekin, jotka eivät ole paikalla.

Nykyaikana, kun ongelmana on lasten ja nuorten lihavuus sekä liikkumattomuus, tarvitsisi jotenkin saada lapsia innostumaan urheilusta. Itse olen lapsena/nuorena kokeillut monenlaista urheilua, mutta mistään en ole innostunut. Jossain vaiheessa uusien lajien kokeilusta tuli niin suuri kynnys, että likimain kaikki liikunta loppui. Veikkaan, että juuri tämän kynnyksen madaltaminen saattaisi auttaa nykyisinkin lapsia/nuoria kokeilemaan rohkeammin eri lajeja ja vaikka löytämään sieltä jostain sen oman.

Jos näitä kaikenlaisia pelejä, kisoja ja tapahtumia pääsisi vielä entistä edullisemmin tai vaikka kampanjaluonteisesti välillä ihan ilmaiseksi katsomaan, voisi aina silloin tällöin joku innostua kyseisestä lajista. Lisäksi mainostusta pitäisi lisätä ihan huomattavan paljon. Ei nykyisin riitä tapahtuman mainokseksi pieni teksti paikallislehden "Tänään tapahtuu" -palstalla. Markkinointia pitäisi siirtää entistä enemmän someen, jotta se tavoittaa kohderyhmän. Lisäksi seurat voisivat järjestää kauden alussa tutustumispäivän, jolloin paikalle voisivat tulla kaikki joita laji hiukankaan kiinnostaa. Esimerkiksi itse en ole vielä päässyt kynnyksen yli ja raahautunut kuntosalille. Kuntosaliharjoittelu kiinnostaa kovasti, mutta ajatus siitä, että menen näyttämään typerältä himotreenaajien joukkoon, ei innosta. Jos löydän jostain "Gym for dummies" -kurssin, niin voisin jopa ilmoittautua mukaan. Samaa ajattelisin lapsista/nuorista. Jos joku 10-vuotias haluaa aloittaa jalkapallon, niin voisi olla mukavampi mennä ensin kokeilemaan seuran tutustumispäivään muiden aloittelijoiden kanssa kuin suoraan harkkoihin jo monta vuotta harjoitelleiden kanssa.

Enkä väitä, etteivätkö jotkin seurat järjestäisi jo tällaisia tapahtumia. Niitä vain voisi laajentaa useampaankin seuraan ja ennenkaikkea niitä pitäisi markkinoida hyvinkin näkyvästi. Tapahtumia voisi myös pitää entistä enemmän kouluissa ja ehkä myös päiväkodeissa, jolloin lajeihin tutustuminen olisi vieläkin helpompaa. Osa seuroista tekee tätäkin ja toivon, että tulevaisuudessa myös moni muu innostuisi esittelemään omaa seuraansa. Tietysti koulujen toivoisi olevan vastaanottavaisia kaikenlaisia tapahtumia kohtaan, vaikka ne hieman erityisjärjestelyjä vaativatkin.

Kuva pelistä Pallo-Iirot - FC Haka

Satakunta ajatusta, ajatuksia satakuntalaisittain

Ihka ensimmäinen postaus, joten pieni esittely lienee paikallaan. Blogia pidän siis minä, 28-vuotias rouvaihminen Satakunnasta. Perheeseen kuuluvat mies ja 9- ja 10-vuotiaat tytöt sekä 2 kissaa. Olen valmistunut tradenomiksi muutama vuosi sitten ja työskennellyt siitä lähtien kirjanpitäjänä. Vapaa-aika taas kuluu lähinnä lasten harrastusten parissa. Omiin harrastuksiini kuuluvat politiikka, käsityöt ja lenkkeily.Lukeminen on lähellä sydäntäni, mutta koska tunteja on vuorokaudessa hyvinkin rajallinen määrä, on lukemisharrastus kärsinyt viime vuosina. Nyt alkuvuonna olen yrittänyt petrata, mutta taas on jäänyt kirja lojumaan yöpöydälle.

Blogissani aion kirjoittaa ainakin käsitöistä, politiikasta ja meidän perheemme jokseenkin kiireisestä arjesta. Matkustelemme jonkin verran pitkin Suomea ja se tulee myös näkymään blogissa. Blogissa tulee siis näkymään kässätyökuvia, kannanottokirjoituksia, arkikuvia ja matkoilta otettuja kuvia. Likimain kaikkea maan ja taivaan välistä.

Blogin kirjoittaminen on ollut mielessä jo todella pitkään. Aina olen vain ajatellut, että aika ja taidot eivät riitä. Viime vuoden lopulla päätin ryhdistäytyä ja aloittaa epäilyistäni huolimatta blogin kirjoittaminen. Jos ei kokeile mitään uutta, ei myöskään voi oppia mitään. Varoitan kuitenkin heti alkuun, että kirjoitustyyli ja kuvien otto ovat hieman hakusessa. Viimeksi olen vapaita tekstejä kirjoittanut öö.. ehkä yläasteella monen monta vuotta sitten. Kuvaaminen taas tuntuu näin alkuun hankalalta kun en ole tottunut kantamaan järkkäriä mukana juuri muualla kuin lomamatkoilla. Kännykällä otetut kuvat taas ovat mitä ovat, joten niitä ei nähdä blogissa kuin hyvin poikkeuksellisesti.

Tästä se lähtee, tervetuloa seuraamaan blogiani! 

Hei alkuun lupaamani poikkeus eli kännykkäräpsy. Tästä ei voi kuin parantaa!