Sukkia, sukkia

Meillä alkoi työpaikalla keväällä sukkaprojekti, jossa vapaaehtoiset saivat ilmoittautua sukkien neulojiksi. Työnantaja hankki langat ja toimitti ne innokkaille ja valmiit sukat lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Lahjoituskohteeksi valikoitui Hope ry joka sitten jakaa sukat tarvitseville.

Tein sukkia loppukeväällä ja kesän ajan aina kun muilta projekteilta ehdin. Muutaman parin sain valmiiksi ja nyt pitäisi vielä viedä ne työpaikalle. Äiti auttoi ja neuloi myös muutaman parin, yhteensä saatiin ihan kelpo kassillinen lahjoitettavaksi.

Sain työnantajalta myös sukkapuikot ja pääsin testaamaan ensimmäistä kertaa Prymin ergonomisia puikkoja. Hiukan oli totuttelemista alkuun, mutta äkkiä niihin tottui ja varmasti tulen käyttämään myös jatkossa. Tuntui, että kirjoneuletta tehdessä ei tullut ihan niin jäätävän kireää peltiä kuin normaaleilla puikoilla.

Lankoja odotellessa tein muutaman parin omista jämälangoista. 

Hieman haastetta antamaan julistettiin myös leikkimielinen kilpailu työnantajan väreissä tehdyistä sukista. Tällainen pari tuli siihen "kilpailuun" tehtyä, ei oikein innostanut tämä värivalikoima itseä.

Sain kaksi kerää oikein todellisia värioksennuslankoja. Kummastakin kerästä tein yhden parin, punainen pari vasemmalla ja pitsikuvioiset siniset oikealla. Lisäksi sain langat riittämään yhdistettyinä vielä kahteen pienempään pariin. Ylhäällä keskellä on neulottu aina yksi kerros kerrallaan yhdestä kerästä. Vauvansukissa taas on sinistä oksennusta varsi ja kantapää ja marjapuuro-oksennusta jalkaterä. Eipä jäänyt jämiä pyörimään omaan lankakoriin.

Kaikki itse neulomani sukat. Langat Socki finea ja Nallea. Olin muuten todella fiksu ja jätin kaikki päättelyt ja höyrytykset yhdelle kertaa. Ehkä seuraavaksi älyän ainakin päätellä sitä mukaa kuin sukkia valmistuu.

 Vielä kuva kaikista lahjoitukseen lähtevistä sukista, nyt vain toimittamaan ne eteenpäin.

Kesäkuun kiireitä

Odottavan aika on pitkä, niin sitä sanotaan. Tällä hetkellä olen osittain samaa mieltä ja osittain en. Kesäkuu vilahti toisaalta ohi aivan huomaamatta mutta samalla odotan heinäkuun puolta väliä kuin nousevaa kuuta.

Kesäkuun aikana tehtiin asuntokauppoja sekä myynnin että oston merkeissä. Tietysti ennen kauppoja oli lopulliset lainaneuvottelut ja kuntotarkastus myytävästä talosta. Suunnilleen kaikki vakuutukset piti neuvotella uusiksi ja autokin vaihtui kuun alkupuolella. Esikoinen aloitti mopokortin suorittamisen ja kävi rippileirin. Konfirmaatio olikin sitten kuun viimeinen päivä. Kaiken säätämisen ohessa ehdittiin käydä kesäteatterissa ja juhlia juhannusta. Oli myös yhdet ylioppilasjuhlat, omat synttärini ja yksi asuntomurto. Sanoisin näin jälkikäteen, että ihan riittävästi ohjelmaa yhdelle kuukaudelle.

Ylioppilasjuhlalook

Oma taloni saatiin myytyä kesäkuussa ja samalla saimme tehtyä kaupat uudesta, yhteisestä kodista. Kun oli loppusyksystä asti odoteltu, että jotain tapahtuu, niin nyt sitten tapahtui kertarytinällä oikein urakalla. Hiukan sitä nyt osasi aavistaa, että sitten kun tapahtumaan alkaa talokauppojen osalta niin päästään myös nopeasti maaliin. Yllättäen tuli kuitenkin uuden talomme vapautumisaika, joka oli lopulta vain vajaa 3 viikkoa kaupanteosta. Ihan lähipäivinä päästään siis jo muuttamaan. Onneksi muutolle on varattu aikaa ja nykyisen talomme avaimet pitää luovuttaa vasta reilusti myöhemmin. Talokaupat työllistävät vielä heinäkuussakin kun molemmista on loppukauppasummien maksut ja tietysti itse muutto. Stressi sinällään näiden osalta on vähentynyt huomattavasti kun kaikki paperit on allekirjoitettu ja asiat ja päivämäärät on sovittu ja lyöty lukkoon.

Pieni juhlaheti talokauppojen kunniaksi

Uuden auton hankinta oli väistämätöntä, koska edelliseen ei mahtuneet vaunut penkkejä kaatamatta saati vauvan turvakaukalo + neljä muuta kyytiläistä. Autokaupat tehtiin jo toukokuun puolella, mutta auto oli luovutusvalmiina vasta kesäkuussa. Auton vaihtoon ei liittynyt ainakaan omalta osaltani stressiä ja vaikka päädyimme kummallekin tuntemattomaan automerkkiin, olemme olleet todella tyytyväisiä hankintaan. Jos muistan/ehdin/jaksan niin kirjoittelen jossain välissä hieman kokemuksia Skodasta.

Tuliterä auto ja ylpeä omistaja

Juhannustorstaina tytöt tulivat Raumalle, esikoinen suoraan riparilta kaikkine tavaroineen. Talokaupat oli juuri lyöty lukkoon ja sen kunniaksi juotiin kuohuvaa ja syötiin britakakkua. Juhannusaatto meni perinteisesti vanhempieni luona grillaten, saunoen ja uiden. Kuopuksen toive kalastamaan pääsemisestä saatiin myös toteutettua juhannuksena kun pääsimme lauantaina miehen veljen vuokraamalle mökille. Kovaksi yltynyt tuuli asetti tosin hieman jännitystä ja haastetta soutuveneellä kalastamiseen mutta pääsiväthän nuo innokkaat silti hieman kokeilemaan. Saalis jäi kyllä haaveeksi tällä kertaa.

Juhannusaaton ruokailua, kuvasta puuttuu kaikki grillissä ollut ruoka sekä jälkkäriletut

Juhannussunnuntaina saimme illalla tiedon, että miehen omistamaan taloon oli murtauduttu. Sitä sai sitten lähteä selvittämään ja yötä myöten sillä reissulla menikin. Onneksi ei ollut paikkoja rikottu muutamaa ikkunaa enempää ja ryöstösaaliskin oli vain alkoholipitoista sorttia. Pientä ekstrastressiä tämäkin aiheutti ja yllättävän hankalasti ja hitaasti on käynyt asioiden hoito tuon jälkeen. Täytyy vain todeta, että onneksi ei ole talvi eikä asuta talossa, sillä vakuutusyhtiöllä on kestänyt jo luvattoman kauan antaa lupa korjata ikkunat.

Mukava päätös juhannukselle

Esikoisen "järjestämää" ohjelmaa oli kesäkuussa alkanut mopokoulu sekä ripari + juhlat. Mopokoulu jatkuu edelleen ja aiheuttaa vieläkin hieman stressiä. Lähinnä siksi, että tytär suorittaa opetusta Raumalla ja kortti pitäisi saada suoritettua ennen koulujen alkua jotta käsittelykokeen takia ei tarvitse olla pois koulusta. Ensi viikolla onneksi asiat etenevät senkin suhteen ja toivottavasti saadaan teoriakoeaika varattua.

Rippikoulun tytär kävi Lempäälän seurakunnassa ja siellä leiri kesti 9 päivää. Puolessa välissä oli vierailupäivä ja siellä pääsin käymään oman äitini ja isäni kyydillä. Oli ihana nähdä, että tytär viihtyy leirillä ja oli löytänyt seuraa. Hän ei tuntenut leirille mennessä ketään mutta meni silti reippaasti ja avoimin mielin mukaan. Hän oli vapaaehtoinen likimain kaikessa missä sellaista tarvittiin ja sen seurauksena kantoi kirkossa ristiä ja on lähdössä myös isoseksi ensi vuonna. Ihailtavaa rohkeutta, ei musta itsestäni olisi ikinä ollut tuollaiseen.

Konfirmaatio oli tosiaan kuukauden viimeisenä sunnuntaina ja tietysti kirkon aikataulun mukaan klo 10. Saimme lähteä kotoa ennen seitsemää, jotta saisimme istumapaikat kirkosta ja näkisimmekin vielä jotain. Kirkon jälkeen vietettiin juhlaa esikoisen kotona Viialassa. En osallistunut juhlajärjestelyihin, mutta stressasin silti hyvinkin kiitettävästi. Juhlapäivänä sain kuitenkin todeta hermoilleeni aivan turhaan (taas!), sillä kaikki sujui hyvin ja mikä tärkeintä, tytär oli tyytyväinen juhlapäiväänsä.

Onneksi kesäkuu on nyt ohi ja heinäkuun puolen välin paikkeilla ollaan jo toivottavasti selvitty muutostakin. Muutama työpäivä enää ja sitten saan jäädä äitiysvapaalle, sekin helpottaa omia kiireitäni ja vähentää stressiä. Vauvan saapuminen sen sijaan lähenee hirvittävän nopeaa tahtia eikä sitä oikein ole ehtinyt tajuamaankaan vielä. Muuttotavaroita pakatessa tuli mieleen, että ehkä pitäisi jo pestä vauvan vaatteet valmiiksi ja pakata jotain sairaalakassiakin. Tuntuu kesä vilahtavan ohi niin ettei ehdi itse mukaan lainkaan.

Ehti tuo mahakin hieman kasvaa kesäkuun aikana

Raskaana alle 20 vuotiaana ja yli 30 vuotiaana

Olen ollut kaksi kertaa raskaana alle 20 vuotiaana ja nyt odotan kolmatta päälle kolmekymppisenä. Sanotaan, että kaikki raskaudet ovat erilaisia keskenään mutta kyllä itse syytän näistä kahden ensimmäisen ja kolmannen raskauden välisistä eroista huomattavan paljon vanhempaa ikääni.

Todetaan jo nyt heti alkuun, että kaikki raskauteni ovat menneet (ainakin tähän asti) todella hyvin eikä valittamiseen pitäisi olla aihetta. Silti haluan vähän valittaa. Tämä ei todellakaan ole minulle mukavaa ja nautinnollista aikaa. Kaikkialla hehkutetaan odotuksen ihanuutta ja miten tuleva äiti hehkuu raskauden onnea plus muuta soopaa. Tottakai olen onnellinen, että olen raskaana ja jos hyvin käy, perheemme kasvaa toivotusti kesän lopulla.

Ollessani raskaana edellisen kerran eli alle 20 vuotiaana, en kärsinyt minkäänlaisista vaivoista. Ensimmäisen lapsen kohdalla taisin oksentaa pari kertaa ja loppuvaiheessa oli hieman turvotusta. That's it. Toisen kohdalla taisivat aivot olla jo niin muusia, että en muista yhtään mitään vaivoja. Nyt tällä kertaa sain alkuun kärsiä koko vuorokauden kestävästä huonosta olosta muutaman viikon. Ja kyllä kehtaan mainita tämän, vaikka pahoinvointi olisi voinut kestää kuukausia ja olisin voinut jopa oksennellakin. Vertaan kuitenkin vain omaa tämän hetkistä oloani siihen, mitä aiemmissa raskauksissani on ollut tai mitä olisi ilman raskautta.

Melkein heti sen jälkeen, kun pahoinvointi hellitti, alkoivat liitoskivut. Olin kyllä kuullut, että tällaisia vaivoja voi olla, mutta luulin niiden vaivaavan vasta loppuvaiheessa. Yllätys oli suuri kun selvisi, että kivut voivat tosiaan alkaa aikaisin ja paheta loppua kohden. Jossain mainittiin, että kivut saattavat jopa jatkua muutaman kuukauden synnytyksen jälkeen. Kiva.

Kuukauden verran sain varoa jokaista askelta. Liukas keli, autoon istuminen/nouseminen, sukkien/kenkien laittaminen ja ihan mikä vain hiemankin sivuttainen liike jaloilla sai tuskan aikaan. Pelkkä kävely tai paikallaan seisominenkin aiheutti tätä, tosin ei onneksi niin salamaniskuna kuin sivuttaisliikkeet. Pikkuhiljaa opin varomaan liikkeitäni ja nyt pystynkin jo olemaan suurimmaksi osaksi ilman kipua. Jouduin luopumaan lenkkeilystä ja joogasta, koska kumpikaan ei tuntunut hyvälle. Onneksi pyöräily sentään sujuu kunhan muistaa olla varovainen liikkeelle lähtiessä ja pysähtyessä. Eipä ollut tällaisia vaivoja nuorempana.

Nukkumisesta on myös tullut melko mahdotonta. Jos en herää vessaan riittävän useasti yön aikana niin sitten herään siihen kun puolen vartaloa on täysin puutuneena eikä asennon vaihto auta pitkään aikaan kun toista puolta pistelee niin pahasti ettei nukkumisesta tule mitään. Puutumiseen auttaa ainakin toisinaan se, että on harrastanut jonkinlaista liikuntaa päivällä. Ihan joka päivä tämäkään ei auta.

Fyysisten vaivojen lisäksi kärsin itse vaa'an näyttämistä lukemista. Tiedän oikein hyvin, että raskaana ollessa tulee kiloja ja suurin osa niistä lähtee heti synnytyksessä. Silti luvut ahdistavat todella pahasti. Vertaan tässäkin aiempiin raskauksiin ja nyt pelkkä lähtöpaino oli jo kymmenen kiloa enemmän kuin aiemmissa se viimeinen mittaus. Olen erittäin tietoinen siitä, että ylipainoisena minulle ei saisi tulla painoa kuin muutama kilo ja siksikin ahdistaa kun näin reilussa puolessa välissä raskautta painoa on jo tullut 5 kiloa. En todellakaan ole vaivannut päätäni nuorempana vaa'an lukemilla.

No puoliväli on jo ohitettu joten enköhän selviä loppupuolestakin. Antaa niiden nauttia raskaudesta, jotka siitä pitävät. Itse en kuulu tähän joukkoon ja odotan jo innolla alkusyksyä kun saan vartaloni taas omaan käyttööni. Onneksi vauva voi hyvin ja on autuaan tietämätön äidin päänliikkeistä.

Huhtikuinen kesälomareissu

Tänä vuonna koko perheen yhteistä kesälomareissua vietettiin jo huhtikuussa. Reissu varattiin jo hyvissä ajoin koska tiedossa oli, että kesällä ei tule olemaan yhteistä matkustusaikaa. Miehen kesäloman ajankohta, esikoisen rippileiri ja oma raskauteni tekivät liikaa muuttuvia ja mahdottomaksi vetäviä yhtälöitä ja siksi päädyimme reissaamaan jo huhtikuussa.

Huhtikuussa ei tietenkään ole kovin helppoa pitää vapaata töistä ja koulusta ja sen vuoksi valitsimme kohteeksi lyhyen ja helpon matkan päässä olevan kaupunkikohteen. Ehtona oli, että pitää päästä suoralla lennolla Turusta tai Tampereelta. Edullisuudesta tuli plussaa ja aikataulusta vielä lisää. Niinpä päädyimme viettämään kesälomareissumme Gdanskissa.

Juurikaan helpommaksi ei olisi ulkomaanreissu voinut tulla. Saimme lähteä kotoa matkaan rauhassa nautitun aamupalan jälkeen. Turun kentällä auton saa parkkiin suoraan terminaalin eteen eikä ruuhkista ole tietoakaan. Samoin Gdanskin lentokentällä kaikki sujui todella nopeasti. Olkoonkin, että meillä oli vain käsimatkatavarat mukana niin se nyt tietysti joudutti kentältä poistumista. Hotellin kautta tilattu taksikuski odotti kyltin kera siellä missä pitikin ja pääsimme suoraan auton kyytiin.

Hotellimme oli itse asiassa huoneistohotelli, josta olimme varanneet kahden makuuhuoneen huoneiston pienellä keittiöllä. Hotellilta olisi saanut myös aamupalaa mutta sitä emme ottaneet. Teinien kanssa matkustaessa koen helpommaksi kun jokainen saa syödä aamupalansa juuri silloin kun haluaa, aamut kun eivät ole päivän parhaita hetkiä.

Heti samana iltana lähdimme hieman kävelemään ja katselemaan paikkoja. Samalla oli tarkoitus bongata kauppa, josta saisimme ilta- ja aamupalatarvikkeita. Vanhan kaupungin liepeillä oli hyvin keskieurooppalainen tunnelma kun ilma oli lämmin ja ihmiset viettivät lauantai-iltaa ulkona niin terasseilla kuin ihan vain kävellen katuja pitkin. Turisteja ei vaikuttanut olevan mitenkään älyttömästi.

Kauppakin löytyi mutta olipahan kokemus! Käytävät kaupassa olivat todella ahtaat ja jos jossain olisikin ollut hieman tilaa, niin kaikki liikenevät kolot oli täytetty ylimääräisillä tavaroilla. Oli suloisessa sekamelskassa tilpehööriä ja ruokia. Mitään johdonmukaisuutta tavaroiden järjestyksessä ei ollut vaan keskellä kananmunia ja hedelmiä oli kasa mattoja. Korin kanssa ei mahtunut kulkemaan kaikkialta ja aiheutimme pahennusta kun emme oikein tienneet mitä olimme hakemassa ja mistä.

Loppuhuipennus tuli kassalla kun myyjä palveli edellämme olevaa asiakasta ja alkoi yhtäkkiä tiukkaan sävyyn kädet viuhtoen selittää meille jotakin puolaksi. Puheen sävy ja volyymi vain kasvoivat ja lopulta myyjä kaivoi jostain muovipussin asiakkaalle. Ilmeisesti hän oli pyytänyt meitä antamaan muovipussin edellä olevalle asiakkaalle. Englanti ei taipunut kyseiseltä myyjältä ollenkaan emmekä me ymmärtäneet sanaakaan puolaa, joten voimme vain arvailla miten myyjä sadatteli typeriä turisteja.

Kaupasta ulos pääseminen oli ihanaa. Tilanahtaus yhdistettynä ihmispaljouteen ja kiukkuiseen myyjään ei ollut ihan parhaita kokemuksia. Ainakin saimme tarvitsemamme ruuat ja herkkuja illaksi sekä kokemuksen, jolle voi naureskella myöhemmin.

Junat olivat hirveän söpöjä, mutta en kyllä pidempiä matkoja haluaisi näissä istuskella.

Sunnuntaina suuntasimme junalla Sopotiin. Kuuluisa laituri ja jo lentokoneesta näkynyt ranta oli nähtävä omin silmin. Itse nautin myös Sopotin kaupungista, siellä oli todella kauniita rakennuksia ja mukava markkinatunnelma. Ihmisiä riitti, mutta pääasiassa vain pääkadulla. Heti kun poikkesi pääkadun vilinästä sivuun niin ihmismäärä rauhoittui melkein olemattomaksi. Sopotiin pääsi tosiaan helposti junalla Gdanskista. Junalipun sai ostettua aseman tunnelista ja reittikin oli melko yksinkertainen kun kyseinen juna kulkee vain edestakaisin. Pientä ongelmaa aiheutti se, että opasteet olivat pääasiassa vain puolaksi.

Hivenen häiritsevä talo. Ihan sattumalta osuimme tämän kohdalle.

Maanantaiksi oli luvattu hieman viileämpää keliä ja pientä sateen mahdollisuutta ennen iltapäivää. Päätimme viettää päivän kirkossa ja ostoksilla. Ensin kirkkoon, sitten ostoksille jos vielä virtaa piisaa. Gdanskin vanhassa kaupungissa sijaitsee Pyhän Marian katedraali. Etukäteen tutkimme, että kirkon kello soi tasatunnein ja puolilta (kuuluikin hyvin hotelliimme joka sijaitsi aivan lähellä) ja että joka päivä klo 12 kellosta tulee esille jonkinlainen esitys. Kiersimme kirkkoa ympäri ja etsimme kelloa. Ei pitäisi olla vaikeaa löytää suurta kelloa, joka näyttää kuunkierrot, astrologisen kartan ja jopa vaihtuvat juhlapyhät. Mutta ei vain löytynyt kelloa. Kelloa kävimme itse asiassa etsimässä jo sunnuntaina mutta se löytyi vasta maanantaina kun menimme kirkkoon sisään. Kellohan sijaitsikin kirkon perällä sisätiloissa! Taas kerran kiitos hivenen vajaille englanninkielisille nettisivuille. Myös pääsymaksujen suhteen oli eri infoa englannin- ja puolankielisillä sivuilla. Itse kirkkoon pääsi ilmaiseksi, mutta kirkontorniin kiipeäminen maksoi. Torniin johti reilut 400 porrasta mutta näköala ja itse kokemus kirkon kattorakenteita pitkin kiivetessä oli joka askeleen arvoinen. Onhan noita portaita tullut kiivettyä milloin missäkin, mutta näissä oli kyllä ihan oma tunnelmansa. Ensimmäiset 150 porrasta olivat todella jyrkkää kierreporrasta ilman kaidetta. Ylös asti päästiin ja onneksi hieman satoi, sillä näköalapaikka oli todella pieni. En haluaisi olla siellä turistisesongin aikana.

Olihan ulkonakin kello jos toinenkin, mutta ei sitä mistä puhuttiin matkaoppaissa

Tämä oli se oikea kello, jota etsimme ulkoa

Tammikuussa puukotetun pormestarin muistolle

Alaspäin mennessä kykeni jo hymyilemään ja ottamaan kuvia

Tiistain turistikohde oli Stutthofin keskitysleiri noin 50 kilometrin päässä Gdanskista. Jälleen kerran englanninkieliset nettisivut pettivät ja bussiaikataulut olivat asemalla jotain ihan muuta kuin mitä netissä oli sanottu. Eipä siinä, odottelimme karulla bussiasemalla reilun tunnin. Kahviloita tai mitään muutakaan lähistöllä ei ollut joten katselimme pulujen pariutumisyrityksiä ajankuluksi. Bussimatka sujui hyvin ja nautin siitä, että saimme nähdä muutakin kuin pelkkää kaupunkia. Puolan maaseutu oli kaunista katseltavaa. Bussilla kesti reilun tunnin päästä keskitysleirille mutta aika kului tosiaan yllättävän nopeasti kun oli niin paljon nähtävää koko matkan ajan. Leiri itsessään oli juuri niin kaamea kuin olin ajatellutkin. Suurin osa rakennuksista oli purettu, mutta jäljellä olevissa oli esillä kuvia leirin toiminnan ajalta. Sesongin ulkopuolella ei leirin alueella ollut ainuttakaan kahvilaa, kioskia tai kauppaa ja saimme odotella vielä paluumatkankin ajan ennen kuin viimein pääsimme syömään.

Ruoka oli tosiaan hyvin edullista samoin kuin kaikki juomat. Mitään erityisen mainittavaa ei jäänyt ruokapuolesta mieleen. Kaikki mitä tilasimme tuli myös syötyä mutta mihinkään paikkaan ei ollut pakko päästä uudelleen. Yksi mielenkiintoinen drinkkibaari löytyi ihan sattumalta. Etukäteen taas olimme bonganneet steam punk -kahvilan jossa piti käydä hieman ihmettelemässä. Enemmän tämäkin oli pub kuin kahvila, mutta hyvää juotavaa saimme silti.

Josef K. Steam punk -kahvila/baari

Sisustuksessa riitti yksityiskohtia 

Mitä jäi käteen Puolasta? Kauniita rakennuksia, kaunis maaseutu, ihana hiekkaranta, hyvät shoppailumahdollisuudet, erittäin edulliset hinnat ravintoloissa ja paljon nähtävää ja koettavaa. Isona miinuksena se, että ilman puolankielentaitoa oli todella vaikea ottaa selvää yhtään mistään. Jopa postissa asioiminen oli hankalaa kielimuurin vuoksi. Likimain kaikki mitä netistä löytyi englanniksi, oli jollain tavalla väärää tai vanhentunutta tietoa. Onneksi oli Tripsterin opas. Ehdottomasti uudestaan joskus tännekin!

 

Ps. Puolassa saimme tutustua myös kaljapupuun. Yhtenä iltana jätimme kuopuksen asunnolle ja kävimme kolmestaan kävelyllä. Lähtiessä tuli laskettua asuntoon jääneiden alkoholijuomien määrä ihan vain varmuuden vuoksi. Takaisin saavuttuamme oli tarkastuslaskennan aika ja yksihän sieltä puuttui. Kuopus sanoi, että koska pääsiäinen on lähellä niin kaljapupu on varmaan käynyt. Ja olihan se, yksi tölkki löytyi hyvin piilotettuna (ja avaamattomana). Hauska uusi tuttavuus tämä tällainen kaljapupu.