Arkea freinetkoulussa, osa 1

Miksi freinetkoulu eikä tavallinen koulu? Tähän kysymykseen olen saanut vastata lukemattomia kertoja siitä lähtien kun valitsimme lapsillemme kouluksi juuri freinetkoulun. Jonna aloitti koulunkäynnin "tavallisessa" eli kunnan koulussa ja ehti käydä siellä eka- ja tokaluokan. Kun Jeminan koulunaloitus tuli ajankohtaiseksi, päätimme siirtää molemmat freinetkouluun.

Mikä freinetkoulu on? Alla suora lainaus koulun sivuilta (www.raumanfreinetkoulu.org) freinetpedagogiikasta:

Freinetpedagogiikka on käytännön toimintaa

Se on näkemys pedagogisesta asennoitumisesta koulutyöhön, lapseen oppilaana, ihmiseen yhteiskunnan jäsenenä, kouluun yhteiskunnan osana.

Koska älykkyyttä on monta lajia, arvoa annetaan yhtälailla mm. taiteelliselle työskentelylle kuin äidinkielen ja matematiikankin oppimiselle. Erityistä tukea annetaan lasten itseilmaisulle ja elämyksellisyydelle.

Lapsi haluaa oppia, toimia ja vaikuttaa

Kasvattajien ensimmäinen tavoite on saada lapsi kiinnostumaan työstään ja omasta elämästään. Kouluissa opettajan tehtävänä on ohjaajana, kannustajana ja uusiin asioihin innostajana järjestää tähän mahdollisuus. Käytännön koulutyö järjestetään niin, että mielekäs työnteko on arkipäivää.

Työllä on hyvin suuri merkitys

Työnteon kautta syntyy arvoja ja ratkaistaan ongelmia. Oppimisen käsitteeseen liittyvät toiminnallisuus, omat kokemukset ja itsenäinen työnteko.

Tästä tekstistä on ehkä vielä hieman hankala päätellä, mitä arki freinetkoulussa on. Likimain kaikilla alun kysymyksen esittäneillä on ollut jonkinlainen mielikuva siitä, miten freinetkoulu eroaa kunnallisesta koulusta. Eri asia on, onko ennakkokäsitys ollut alkuunkaan totuutta vastaava.

Arki freinetkoulussa on joustavaa ja lapsilähtöistä. Opiskelu pohjautuu pitkälti tekemällä oppimiseen. Opetusta ei ole sidottu luokkahuoneisiin vaan mennään sinne opiskelemaan, missä parhaiten oppii. Esimerkiksi veden virtaamia on hyvä opetella joen rannalla ja kasvukerroksia metsässä. Näin sadonkorjuun aikana käydään kasvimaalla ja torilla. Opetusta ei myöskään ole jaettu täsmälleen kolmen vartin tuokioihin, vaan nekin joustavat tilanteiden mukaan. Jos luokka on levoton, eikä opetuksesta tule mitään, voidaan lähteä hetkeksi ulos tai vaikka puistoon asti rauhoittumaan.

Moni tuntuu ajattelevan, että freinetkoulussa vastuu opintojen etenemisestä siirretään oppilaalle. Tämä mielikuva tulee ehkä siitä, että koulussa annetaan maanantaina viikon työt ja jokainen oppilas tekee työnsä omaan tahtiin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei opettaja valvoisi työn etenemistä. Tehtävät tehdään perjantaihin mennessä tai sitten niitä jatketaan perjantaina koulun jälkeen läksyparkissa ja mahdollisesti vielä viikonloppuna kotona. Mielestäni tämä opettaa lapselle elämän kannalta todella tärkeää suunnitelmallisuutta ja vastuun ottamista omista töistä. Opetus etenee siis täysin valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaan. Opetustapa vain hieman eroaa perinteisestä.

Olen myös monesti saanut kuulla, että freinetkoulu ei sovi keskittymishäiriöisille tai vilkkaille lapsille. Mielestäni tämä on yksilöllistä. Meidän keskittymisvaikeuksistä kärsivälle tytölle freinetkoulu on osoittautunut todella hyväksi ratkaisuksi. Jos äidinkieli ei suju juuri sillä hetkellä, sen voi vaihtaa paremmin sujuvaan matikkaan ja palata äidinkielen pariin vaikka seuraavana päivänä kun keskittyminen onnistuu paremmin. Lisäksi luokasta poistuminen ja vaikka yhteisissä tiloissa rauhassa yksin istuminen on välillä auttanut keskittymään. Perinteisessä koulussa luokasta ei lähdetä kesken tunnin etsimään rauhallisempaa työtilaa. Mutta koska lapset (ja ihmiset ylipäätään) ovat yksilöitä, yhdelle hyvä ratkaisu ei välttämättä sovi toiselle.

Omaa valintaamme helpottivat myös tieto koulun omasta keittiöstä ja lähiruoan suosimisesta. Samoin koulun koko (noin 100 oppilasta) ja mainoslause "Kyläkoulu keskellä kaupunkia" tuntuivat omilta. Koulu tosiaan on kyläkoulu keskellä kaupunkia. Koulun sijainti on aivan loistava ja henkilökunta tuntee jokaisen lapsen nimeltä. Nämä eivät ole itsestäänselvyyksiä nykypäivänä.

Entäs sitten se matka. Lähikoulu sijaitsee meiltä noin puolen kilometrin päässä. Freinetkouluun matkaa on 6 kilometriä. Sitä matkaa lapset eivät pyöräile ympäri vuoden aamuin illoin, varsinkaan kun harkkoihinkin tarvisi jaksaa iltaisin mennä. Koulun aamuparkki on ollut pelastus. Kouluun saa mennä aamuisin jo seitsemän aikaan, mutta käytännössä olen vienyt tytöt kouluun kun menen itse töihin eli kahdeksan aikoihin. Maanantaisin ja perjantaisin nukumme välillä hiukan pidempään kun silloin koulu alkaa vasta vartin yli yhdeksän. Koulun jälkeen tytöt odottelevat paikallisbussia ja pääsevät sen kyydillä kotiin. Bussimatkailu on sujunut hyvin muutamaa myöhästymistä ja yhtä ilkeää kuskia lukuunottamatta. Harkkapäivinä mennään joko suoraan koulusta harkkoihin tai sitten ensin välipalalle siskoni luokse ja sitten sieltä harkkoihin. Koulun ja harkkojen välillä on sen verran vähän aikaa, että siinä ajassa ei ehdi bussilla kotiin. Koulussa on olemassa myös iltapäiväkerho, mutta sitä emme ole tarvinneet.

Opetussuunnitelman uudistuksen myötä perinteinen koulumalli lähenee aavistuksen freinetpedagogiikkaa, mutta on oletettavasti käytännössä silti vielä hyvin kaukana siitä. Paperiuudistuksen sijaan tarvittaisiin asennemuutosta ja se vaatii pitkän ajan. Olen silti iloinen, että perinteistäkin mallia ajetaan käytännönläheisemmäksi. Ehkä joskus tulevaisuudessa joka koulussa tunnustetaan, että kaikki eivät opi paperista ulkoa lukemalla parhaiten vaan on olemassa myös muita oppimistapoja. Itse lähinnä harmittelen sitä, ettei Raumalla ole freinetkoulussa yläluokkia.

Tulipa pitkä teksti. Silti jäi vielä monta asiaa kertomatta mahtavasta kyläkoulusta keskellä parasta kaupunkia. Palaan siis taatusti vielä myöhemminkin asiaan.

Luokkatilat ovat mukavan avoimet sisäikkunoiden ansiosta.

Projektit voivat olla myös koko koulun yhteisiä, kuten tässä.

Pihallakin on tilaa ja tekemistä vaikka ollaan keskellä kaupunkia.

Uutta intoa virkkaukseen!

Vihdoin ja viimein Molla Mills'n kirja Virkkuri kotiutui meillekin. Olen sitä jo pienen iäisyyden ihaillut kaupoissa, mutta nyt se löysi tien kotiin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

Kirjassa on aivan loistavasti kerrottu erilaisista silmukoista ja minun pitääkin tutustua niihin tarkasti, koska jo jonkin aikaa on vaivannut tunne, etten tee ihan kaikkea ihan oikein. Tämä on hyvä alku parantamiseen ja ehkä niistä matoistakin joskus alkaa tulla vähemmän kiemuraisia..

Nyt täytyy suunnata kudeostoksille, niin pääsee heti tekemään jotain uutta. Hiukan hidastaa yksi kesken oleva neule, en vaan oikein osaa tehdä kahta käsityötä samaan aikaan. Kokemusta on sen verran, että sitten se toinen juttu jää ikuisesti kesken.

Niin ja täytyyhän noita Virkkureita lisääkin saada..

Viimeinkin!

Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla jossain kohtaa.

Ohjeita ja tietoa riittää kaikkeen virkkaukseen liittyvästä. 

Uusi matto vessaan

Harjoituksen vuoksi koukutin yhden maton oman vessan lattialle. Ja todettakoon, että harjoitusta tosiaan tarvitaan. Ei näillä taidoilla vielä tehdä mattoja muualle kuin omalle lattialle. Mutta ehkä harjoitus tekee mestarin ja se sadas matto saattaa jo onnistua, tai kahdessadas.. Tämä matto on nyt tehty trikookuteesta ja tässä kävi menekin kanssa aivan päinvastoin kuin ontelokuteella. Meni ehkä puolet siitä mitä ohjeessa sanottiin.

Sen verran kuitenkin innostuin, että ostin uudet pyyhkeet ja vielä pitäisi uusi käsisaippua löytää jostain. Kai sitä syksyn kunniaksi hiukan voi kotiakin uudistaa vaikka sitten hieman vintturalla matollakin.

Ei juuri mutkikkaampi voisi olla, mutta ainakin tämän voi sitten hyvillä mielin hävittää kun kyllästyy.

Kuteen rullaamisessa oli innokas apulainen ja mun meinasi mennä hermot totaalisesti kun muutenkin vihaan tuota kerimistä.

Päivä esikoisen kanssa

Tänään vietettiin harvinaista kahdenkeskistä aikaa esikoisen kanssa. Olimme melkein koko päivän kahdestaan ja se on äärimmäisen harvinaista. Mies oli ensin töissä ja illan firman saunaillassa. Nuorimmainen meni suoraan koulusta kaverin luokse yökylään.

Päivä alkoi siis koululla. Tänä lauantaina oli poikkeuksellisesti koulupäivä, jolla korvataan syysloman päiviä. Tyttöjen koulussa on tänä vuonna viikon syysloma ja sitä varten pitää tehdä pari lauantaita sisään. Koulupäivä kesti yhdeksästä kahteentoista ja ohjelmassa oli Unifec-kävelyä. Itse vein tytöt kävelemään ja aiemmista vuosista poiketen missasin omalta osaltani kävelyn. Raumalla on silakkamarkkinat nyt samaan aikaan ja käytin tuon ajan "hyödyksi" seisomalla Keskustan kojulla.

Yhdeltätoista kävin hakemassa Jonnan, koska piti ehtiä kahdeksitoista Poriin harkkoihin. Jemina jäi suorittamaan koulupäivää loppuun ja meni sitten suoraan kaverin luokse. Ehdimme juuri ja juuri ajoissa Poriin. Vietin harkka-ajan Puuvillassa kahvilla ja pari kauppaa kierrellen. Ei siinä 1h 15 min aikana juuri mitään ehdi tehdä.

Harkkojen jälkeen lähdimme kahdestaan Porin keskustaan. Kävimme shoppaamassa lankaa ja puikot, jotta Jonna voisi kutoa Jeminalle joululahjan. Lisäksi piti löytää yksi synttärilahja, käsirasvaa ja syötävää/herkkuja meille illaksi. Niin ja kahvilla oli tietysti käytävä. Kyllä vaan alkaa Pori tulla tutuksi kun siellä joka viikko pistäytyy..

Kotona sitten hetki siivottiin ja maalattiin ennen leffaillan aloitusta. Leffan aikana syötiin tarkoin valittuja herkkuja ja saunan jälkeen oli vielä vuorossa jalkakylpy. Oli kyllä kertakaikkisen mukava päivä, välillä on kiva vain olla ilman sen suurempia suunnitelmia. Ja on mulla kyllä ihana tytär <3

Pori & minä ei olla vielä ystäviä, mutta tutustutaan kovaa vauhtia

Yhtä hehkeänä kuin aina XD Naama huutaa hoosiannaa, on hiki ja jalat poikki, mutta pääasia että on ollut kivaa.

Mun ja esikoisen vakkarit Coffee Houselta: Mariannemocha ja vaahtokarkkikaakao.

Leffaillan herkut, ei ihme että oli jano kun piti mennä nukkumaan.

Näistä syntyi kunnon jalkahoito väsyneille koiville.

Ps. Katsottiin leffa "Ranskalaista häähumua" ja oli muuten hyvä hömppäleffa. Täytyy kuulemma katsoa uudestaankin, jotta iskä ja pikkusiskokin saavat katsoa.

Mietteitä markkinoinnista

Luisteluseuramme piti ensimmäisen seurapäivän viime sunnutaina. Ohjelmassa oli kilpaluistelijoiden esityksiä, avoimet ovet harrasteryhmiin, myyntikojuja, varustekirppis, kisailupiste sekä letitystä. Idea oli todella hyvä ja toivon, että tämä saa jatkoa ensi vuonna. Tämäkin tapahtuma vain kärsi markkinoinnin riittämättömyydestä. Ihmisiä oli liikkeellä, mutta suurimmaksi osaksi vain seuran omaa väkeä. Kokeilutunneille yhtä lukuunottamatta olisi takuulla mahtunut useampikin ihminen lisää.

En tiedä, olenko vain alkanut kiinnittämään asiaan enemmän huomiota vai mistä se johtuu, mutta mielestäni todella moni tapahtuma kärsii nykyisin osanottajapulasta. Markkinointi on takuulla yksi syy tähän. Markkinointi on jokseenkin haasteellista tällä hetkellä, koska tapahtumia on suhteellisen paljon ja markkinointi tarvitsisi tämän takia saada erottumaan joukosta. Some on toisaalta ihan hyvä kanava, mutta täysin uusien ihmisten tavoittaminen on hankalaa. Somen kautta saa helposti infottua tapahtumista niitä, jotka jo kuuluvat piireihin. Tietysti näkyvyyttä lisää, jos ennestään tutut jakavat, tykkäävät tai osallistuvat näihin tapahtumiin somessa.

Mikä sitten keinoksi? Tätä olen miettinyt itse todella paljon tapahtumien järjestäjänä. Viimeisin keino on ollut vanha perinteinen flaijerien jako, nähtäväksi jää tuottaako se tulosta. Ainakin aion yrittää viimeiseen asti ja tähän asti saatu palaute flaijerin antamisesta on ollut yksinomaan hyvää ja kiinnostunutta. Mielelläni itse ilmoittelisin tapahtumista myös koulujen, kauppojen ja kylien ilmoitustauluilla, mutta aina se ei ole mahdollista. Lehti-ilmoitukset taas ovat julmetun kalliita, mutta menopalstalle nyt voinee ilmoittaa aina sen päivän tapahtumia. Tätä en ole vielä kokeillut, mutta pitäisi hiukan sitäkin vaihtoehtoa selvittää. Toisaalta se kohderyhmä, jolle järjestämäni tapahtumat on tarkoitettu, harvemmin nykyisin enää lukee päivän sanomalehteä.

Markkinointi ei ole ainoa syy, miksi ihmisiä ei riitä tapahtumiin nykyisin. Tapahtumia yksinkertaisesti on liikaa tai liian usein tai liian kalliita tai liian kaukana tai tai tai.. vaihtoehtoja riittää. Toisaalta hyvin järjestetty tapahtuma, jolla on olemassa kiinnostunut kohderyhmä, on varmasti suosittu. Hyvään järjestämiseen vain kuuluu todella monta osapuolta. Olisi ehkä tarvinnut istua muutamalla markkinoinnin kurssilla lisää, kun ei juuri mitään siitä puolesta ole päähän jäänyt ja nyt niitä hyviä neuvoja tarvittaisiin.

Muodostelmajoukkueetkin pääsivät esiintymään eka kerran tämän kauden osalta. 

Primabella

Primavista

Lomareissu Helsingissä

Kävimme kesän aikana toisenkin kerran Helsingissä, tällä kertaa koko perheen voimin. Reissun päätarkoitus oli hankkia tytöille luistimet, niitä kun ei saa joka paikasta. Viiden päivän aikana ehdimme kiertää lukuisia kauppoja, nähdä muutaman patsaan ja käydä asuntomessuilla. Olin ajatellut myös poiketa Desingmuseossa ja ehkä Suomenlinnassa, mutta ne jäivät väliin. Onpahan edelleen jotain mitä odottaa.

Kävelimme tällä reissulla todella paljon pitkin Helsinkiä. Heti ekana iltana kävimme etsimässä Äidin rakkaus -nimistä patsasta, jonka pienoismallin Jemina oli nähnyt Harjavallassa. Hän halusi ihan ehdottomasti päästä katsomaan tätä myös oikeassa koossa. Patsas löytyikin Kaisaniemen puiston lähettyviltä. Patsaan luona pidettiin evästauko samalla kun Jemina kertoi patsaasta kaikenlaisia tietoja.

Luistelukauppaan suunnistaessamme poikkesimme Sibelius-monumentin kautta. Ennen kuin pääsimme monumentin luo, löysimme sattumalta matkalta aivan mahtavan kahvilan. Regatta-kahvilassa vierähti jokunen tovi kun piti tutkailla kaikkea mitä siellä oli.

Melkein kolme tuntia vierähti myös luistimia ostaessa, mutta silti jaksoimme vielä kävellä takaisin Kamppiin Töölön läpi. Siinäkin tuli matkalla bongattua yksi jos toinenkin patsas. Kuva tuli otettua vain Kyösti Kalliosta.

Yhtenä päivänä ostimme päiväliput julkiseen liikenteeseen ja matkustimme uutta kehärataa pitkin asuntomessuille. Olisi varmaan tullut edullisemmaksi mennä autolla, mutta näin säästyi hermot ja tulipahan testattua uutuutta hehkuvat junatkin mennen tullen. Olisi ollut mahtavaa pysähtyä myös lentokentällä, mutta päätimme ehtiä vielä illaksi Itäkeskukseen niin aika ei kertakaikkiaan riittänyt joka paikkaan.

Asuntomessut olivat sen verta suuri pettymys, että niistä ei irronnut juuri kuvia eikä jutun juurta. Messut olivat pienemmät kuin aiemmin ja siellä oli todella paljon (tai ainakin tuntui siltä) samanlaisia taloja. Meillä oli nyt ensimmäistä kertaa lapset mukana asuntomessuilla ja se ehkä myös vähän nopeutti kierrosta.

Äidin rakkaus löytyi

Tämä on varmaan Kaisaniemen puistosta iltakävelyn ja patsasbongailun aikana otettu kuva

Regatta-kahvilan terassilta avautui hauskat maisemat

Kerrostalo!

Itse kahvila, voin suositella

Monumentti näytti tutulta, mutta turistimäärä pääsi yllättämään. Jemina poseeraa iskän kanssa.

Kyösti Kalliokin nähtiin

Hienon hyllyn bongasin messuilta

Jemina vähän kuvaili aikansa kuluksi

Shoppailun jälkeen kohti majapaikkaa

Ihana Bulevardi!

Tuntematon kirpputorimaailma

Myönnän heti alkuun: en todellakaan ole kirpputorien suurkäyttäjä enkä oikeastaan edes satunnaiskäyttäjä. Käyn kirpputoreilla äärettömän harvoin ja useimmiten vain myymässä. Sinänsä en mitenkään boikotoi kirpputoreja, en vain ikinä löydä niiltä mitään joten on ihan hukkaan heitettyä aikaa maleksia niillä. Enhän löydä itselleni vaatteita edes vaatekaupoista, joten sekaisin olevat kirpputorit ovat minulle ihan mahdottomia. Käytettynä ostamista en sen sijaan karsasta. Olen hankkinut paljon tavaraa käytettynä, koska uutena ostaminen on tuntunut järjettömältä. Esim. lasketteluvälineet ovat tällaisia hankintoja.

Käytetyn tavaran kiertoonlaitto on itselleni tärkeä asia. En halua säilyttää kaikkea mahdollista nurkissa (joskaan sitä eivät kaikki läheiset usko), koska säilytystilaa on hyvinkin rajallisesti. Mielestäni myös meille tarpeettomien käyttökelpoisten vaatteiden ja tavaroiden eteenpäin laittaminen on kaikinpuolin järkevää ja melkein jopa velvollisuus. Jokuhan voi tarvita juuri sellaista.

Olen myynyt vaatteita ja tavaraa netin palstoilla (huuto.net ja tori nyt ainakin on kokeiltu) sekä facebook -ryhmissä. Tämän lisäksi olen ollut myymässä kirpputoritapahtumissa sekä vuokrannut pöytää aina välillä itsepalvelukirpputorilta. Parhaiten tavara on vaihtanut omistajaa facebook -ryhmien kautta. Sen käyttöä osaltani kuitenkin hankaloittaa se, että aina tarvitsisi sopia tavaran hakuaika ja se on hivenen ongelmallista kun olen koko ajan menossa. Lisäksi harmittaa, kun olen kiireiseen aikatauluun saanut sovittua hakuajan ja hakija peruu viime hetkellä tai ei ilmoita ollenkaan ettei pääsekään. Torin kautta en ole saanut kaupaksi juuri mitään, ostanut kyllä senkin edestä. Huutonet taas on hankala maksuineen ja kaikkine postitusrumbineen. Huutonettiä käytin kyllä ahkerasti menneinä vuosina ja melko paljon myinkin siellä kaikkea. Lopulta meni hermot nimenomaan postituksiin ja työläisiin ilmoituksiin.

Itsepalvelukirpputoria kokeilin 1½ vuoden tauon jälkeen ja täytyi jälleen kerran todeta, että ei kannattanut. Viikon myyntiaika ja saldona reilu kymmenen euroa. Eihän sillä makseta edes pöytävuokraa. Samanlaisesti minulle on käynyt kerran aiemminkin eikä muillakaan kerroilla rikastumaan ole todellakaan päässyt. Eihän se nyt ole tarkoituskaan, mutta olisi se kiva jos edes pöytävuokran saisi maksettua ja mielellään hieman vaivanpalkkaa päällekin vielä.

Olen myynyt vuosien aikana itsepalvelukirpputoreilla lasten, nuorten, naisten ja miesten vaatteita, astioita, pelejä, kirjoja, leluja, dvd:tä, urheiluvälineitä, sisustustavaraa ja mitä vielä. Hinnoittelun suhteen olen myös kokeillut eri variaatioita nollahinnoista ylöspäin, mutta mikään ei tunnu olevan hyvä. Kirpputoritapahtumissa palautteen saa suoraan asiakkailta, joten se niissä on hyvä puoli. Masentavaa vain on se, että myyntitavarani tuntuu olevan aina jotakin muuta kuin mitä kohderyhmä etsii. Lastenvaatteet ovat liian isoja ja naisten taas liian pieniä, urheiluvälineitä ei juuri nyt tarvita ja astioista hakusessa on jokin tietty sarja. Lelut pääasiassa ovat menneet kaupaksi, mutta suurimman osan niistäkin olen lahjoittanut eteenpäin myymisen sijaan.

Muiden kokemukset kirppismyynneistä ovat useimmiten aivan päinvastaisia. En ymmärrä, miten joku voi saada useamman satasenkin viikon tai kahden myynnistä. Silloinhan tavaran pitäisi olla todella hintavaa tai sitä pitäisi olla paljon. Itse pyrin pitämään myyntipöydän sopivan täytenä, sillä mielestäni siitä on vaikea löytää mitään ostettavaa jos se on tupaten täynnä. Lopputulema siis lienee, että minulla on myytävänä väärin hinnoiteltua, liian vähän tai yksinkertaisesti vain huonoa tavaraa.

Tämän takia kiinnostaisikin tietää, mitä siellä kirpputorilla sitten kannattaa myydä ja mihin hintaan? 

Melkein samat kamat tuli taas kannettua kahteen suuntaan.

Yhteishenki, missä luuraat?

Lähipäivinä ei taatusti kukaan ole voinut välttyä näkemästä otsikoita pakolaisista tai hallituksen leikkausehdotuksista. Koko Suomi tuntuu olevan jakautunut kahtia näiden asioiden kanssa. Toiset kannattavat, toiset vastustavat. Mihin on kadonnut yhteishenki, yhdessä toistemme auttaminen ja tukeminen, yhdessä eteenpäin meno?

Nyt tarvittaisiin hieman talkoohenkeä kaikilta näiden kummankin asian hoitamiseen. Taloudellisesti vaikeista ajoista on ennenkin selvitty yhdessä. Edellisen hallituksen aikana kansa valitti, kun mitään ei saatu aikaan. Nyt kun on hallitus, joka tekee rivakalla tahdilla ehdotuksia talouden parantamiseksi, valitetaan kun ei saisi mitään muuttaa.

Ehdotetut leikkaukset tuovat myös jotain hyvää, esimerkiksi pienyrittäjät hyötyisivät leikkausten toteutuessa. Pienyrittäjän taloudessa tuntunee selvästi sairausloman palkanmaksun pienentyminen samoin kuin sunnuntailisän pieneneminen ja ne kaksi palkatonta vapaapäivää. Enkä voi uskoa, että yrittäjien talouden parantuminen edes hieman olisi yhtään huono asia.

Ainoa minua oikeasti vaivaava asia näissä leikkauksissa on se, että niiden vaikutukset keskittyvät erityisesti pienipalkkaisiin naisiin. Itseäni ei juuri hetkauta lisien väheneminen, koska en niitä muutenkaan saa. Tai edes palkaton loppiainen tai karenssipäivä sairastaessa ei ole maailmanloppu kohdallani. Ymmärrän kuitenkin erityisesti julkisella puolella vuorotyössä olevien harmistuksen tästä. Heille osuu useampi kohta leikkauksista ja vuositasolla vaikutus lienee merkittävä. Ratkaisu tähän olisi palkkojen nosto kauttaaltaan ja mielestäni näiden ammattiyhdistysten kannattaisikin alkaa ajamaan tällaista eteenpäin. Niellä leikkaukset niin kuin ne tulevat ja sopia kerralla hieman parempi korotus kompensoimaan menetystä. Eli nyt neuvottelupöytään Tehy ja kumppanit ennen leikkausten toteutumista, niin on vielä jotain mistä neuvotella.

Ulosmarssit työpaikoilta eivät saa kannatustani. En näe mitään hyötyä saavutettavan esim. ruokakaupan työntekijöiden ulosmarssilla. Ei sillä, etteikö juurikin ruokakauppojen työntekijöiden työsuhteissa olisi paljonkin parantamisen varaa, mutta tuo taktiikka vain ei ole paras tapa vaikuttaa. Tai ainakin se pitäisi sitten tehdä oikein. Jos miettii, kuka kärsii ruokakaupan työntekijöiden lakosta, niin suurin kärsijä on yrittäjä. Seuraavana tulevat kaupan asiakkaat, tuiki tavalliset ihmiset. Tuskin nämä lakkoilijat ovat yrittäjälle tai asiakkaille vihaisia, mutta silti he joutuvat kärsimään. Tällaiset asiat pitäisi ratkaista neuvottelemalla eikä äkkinäisillä lakoilla. Toisaalta taas olen iloinen, että suomalaisetkin osaavat osoittaa tyytymättömyyttään eikä vain hiljaa jupista naapurille miten kaikki on päin persettä. Mielenilmaukseen on silti muitakin tapoja. Asiat voi useimmiten hoitaa fiksusti ilman, että kukaan joutuu kärsimään. Nämä äärikeinot ovat niitä viimeisiä keinoja ja mielestäni nyt ei vielä olla niin pitkällä, että on pakko vetää viimeinen ässä hihasta.

Pakolaisistakaan en oikein tiedä edes mistä aloittaisin. Eniten tässäkin harmittaa Suomen kahtiajakautuminen. Mihin ovat vastustajat unohtaneet sen, että vielä viime vuosisadalla Suomikin on lähettänyt lapsia pakolaisiksi? Mitä jos Suomi tarvitsee tulevaisuudessa uudelleen tällaista apua? Jos vaikka tuo suuri ja mahtava naapurimaa päättää vallata Suomen ja haluaa kaikki parikymppiset miehet palvelemaan omaan armeijaansa, onko väärin jos nämä nuoret miehet lähtevät pakolaisiksi? Aika dramaattinen mielikuva, mutta niin se nyt vain on, ei kukaan kotimaastaan vapaasta tahdosta lähde pakolaiseksi. Tai ainakin sellainen on häviävän pieni osuus jos sellaista edes on.

Tässäkin asiassa pitäisi siis puhaltaa yhteen hiileen. Toivotetaan pakolaiset tervetulleiksi ja yritetään kaikkemme, jotta he sopeutuisivat mahdollisimman helposti meidän arkeemme. Sopeutumisella tarkoitan sitä, että he saavat harjoittaa rauhassa omaa uskontoaan ja tapojaan, mutta että he oppisivat hieman kieltä ja saisivat työtä ja arjen pyörimään. Kenenkään olotilaa ei helpota, jos somessa osa suomalaisista esittää rasistisia kommentteja, eivät pakolaiset tänne meidän kiusaksemme ole tulossa.

Menipä jaaritteluksi. Piti vain sanomani, että koitetaan nyt saada tämä kahtiajako loppumaan ja asettaudutaan yhteen rintamaan. Ei meitä suomalaisia niin valtavasti ole, että kahteen heimoon jakautuminen kannattaisi missään asiassa. Kaivetaan vain se sisu sieltä kaapin perältä ja unohdetaan someraivot sun muut turhanpäiväiset ilmiöt ja hoidetaan yhdessä asiat kuntoon. Maailma muuttuu ja sen mukana on pysyttävä. Joskus se vaatii leikkauksia ja sopeuttamista, joskus erivärisiä ja -uskoisia ihmisiä omille kylillemme ja kuka tietää mitä vielä tulevaisuus tuo tullessaan.

Yhdessä, toisten tukena. (kuva lainattu osoitteesta http://skyje.com/work-together/)

  

Patikointia Levillä

Kävimme Lapin reissulla myös Levillä. Levi on ollut jo vuosia lomakohteenamme ja sinne pääseminen tuntuu vuosi vuodelta kodikkaammalta. Jos joskus hankimme oman mökin Lapista, se todennäköisesti tulee olemaan Leviltä. Levi vain tuntuu eniten "omalta". Ei muissakaan kohteissa mitään vikaa ole ollut, mutta jotenkin Levistä on muodostunut se itselle rakkain paikka.

Ei nyt ollut tarkoitus ylistää Leviä, vaan kertoa lapsille sopivista patikointireiteistä. Olemme jo usean kerran kiertäneet Levin puurajaa pitkin kulkevan Ice Age -reitin. Se on pituudeltaan 9km ja soveltuu hyvin myös lapsille. Reitin varrella on hauskasti kerrottu jääkaudesta ja lapsetkin tykkäävät kuunnella/lukea niitä. Maasto on hyvinkin vaihtelevaa ja paikoin jopa hieman rankkaa, mutta hyvin olemme aina selvinneet. Jemina on 5 vuotiaana kiertänyt reitin ensimmäisen kerran, mutta silloin hän matkusti välillä rankimmat pätkät iskän reppuselässä. Nyt 9 vuotiaana meni ihan koko matka ilman kyytejä. Tosin tänä vuonna ei ollut mahdollisuuttakaan kyytiin.

Eväät ovat olleet ratkaisevassa osassa. Eväitä on perinteisesti syöty noin puolessa välissä olevalla kodalla. Tänä vuonna perinne katesi, sillä kota oli palanut vuoden aikana. Kota sijaitsi laskettelurinteen alahissin luona ja siellä oli nyt niin turkasen paljon hyttysiä, että päätimme kiivetä ylemmäs hieman tuulisempaan paikkaan ruokailemaan.

Reitti on hyvin merkitty nykyisin eikä ruuhkaa ole ikinä ollut. Aina on jokunen toinenkin patikoija näkynyt matkan varrella, mutta mitään ryysistä ei ole. Kohokohtia reitin varrella ovat lasten mielestä "kiuaskivet" ja gondolihissin alitus. Lisämaustetta tuo sopulien ja muiden tunturissa elävien eläinten bongailu.

Toinen kiva ja huomattavasti helpompi reitti on Levin huippupolku. Tämä polku on pituudeltaan alle kilometrin ja se on esteetön. Tätä reittiä olemme usein käyneet kiertämässä moneenkin kertaan. Vähintään kerran tämä pitää aina kiertää niin, että menemme gondolihissillä huipulle ja sitten kierrämme reitin. Ylös pääsee myös autolla, joten siksi tätä on tullut kierrettyä todella useasti. Tämänkin reitin varrella on hauskoja infotauluja.

Tästä alka Ice Age -kierros. Jeminan on joka kerta pitänyt saada kiivetä tuonne ylös ja taas kerran sieltä tultiin liukumalla alas. Reitti kierrettiinkin sitten hyvin ilmastoiduissa housuissa kun tuli muutamat reiät takapuoleen tuosta mäestä.

Juomatauko melko upeissa maisemissa.

Tunturin reunalla

Vihdoin kiuaskiviä!

Tässä oli kota vielä viime kesänä.

Levin huippupolku ja sen maisemat!

Marketta-matto

Marketta-matto on vihdoin valmis! Virkkaus alkoi jo heinäkuun alkupuolella reissussa ollessa, mutta innostus on kadonnut useasti tässä välissä. Virkkaus itsessään olisi sujunut hyvinkin mukavasti, mutta voi että osaan vihata kuteen kerimistä. Jotenkin onnistun aina saamaan kuteen miljoonaan solmuun kun yritän saada sitä vyyhdiltä kerälle. Olen yrittänyt vaikka mitä tapoja ja tiedän, että sen pitäisi olla helppoa ja nopeaa mutta jotenkin vain saan sen aina moneen solmuun ja kerimiseen menee tunteja. Niin myös tällä kerralla. Hommaa ei yhtään helpottanut kaksi joukossa pyörivää kissanpentua.

Ohjeen mukaan tähän mattoon menee vajaa 2 kg ontelokudetta, mutta minulta meni likemmäs kolme. Tiedä sitten mikä meni vikaan, mutta lopputulos nyt sentään näyttää edes jotenkin samalta kuin ohjeessa. Piti käydä kertaalleen hakemassa lisää kudetta (tai äiti haki, hänelle mattokin menee) ja siitäkin lisäkilosta meni yli puolet. Eipä taida jäljellä olevasta kuteesta tulla enää edes pikku Markettaa, vaikka niin alunperin ajattelin. Täytynee sitäkin silti vielä kokeilla..

Jos kerimistä ei oteta huomioon, niin muuten matto eteni hyvin ja olisi ollut nopeastikin valmis. Paitsi viimeinen kierros. Miten se olikin niin tuskainen ja järjettömän hidas. Seuraava Marketta jäänee ilman viimeistä kierrosta tai sitten täytyy itse kehitellä siihen jokin mukavampi ja sujuvampi tekniikka. No tämä ensimmäinen Marketta nyt kuitenkin valmistui ja toivottavasti suoreneekin joskus. Kuvat on siis otettu heti päättelyn jälkeen ilman oiennusta, sen homman kun jätin äidille.

Linkki ohjeeseen http://www.lankava.fi/WebRoot/esito/Shops/esito/MediaGallery/OHJEET/Marketta_pitsimatot_05122011.pdf

Lumoava Lappi

Varsinainen kesälomareissu tehtiin taas tänä vuonna Lappiin. Ainoa ero aiempiin vuosiin oli siinä, että mies ei päässyt mukaan. Lähdin siis tyttöjen + vanhempieni ja siskoni kanssa matkaan. Reissussa viivyttiin melkein kaksi viikkoa ja siinä ajassa ehti taas nähdä yhden jos toisenkin paikan. Tässä postauksessa keskityn Saariselän ja Inari/Ivalo -seudun maisemiin.

Olimme Saariselällä vasta toista kertaa ja paikka on kyllä lumonnut täysin. Viime vuonna ensimmäisellä vierailulla aika meni lähinnä yleiskäsityksen saamiseen paikasta. Tänä vuonna jo hiukan tiedettiin, mitä halutaan tehdä ja missä käydä. Tosin nytkin jäi monta kohdetta odottamaan seuraavaa kertaa.

Saariselällä maisemien lisäksi on iso plussa se, että siellä on poroja ja PALJON. Poronhoitoalueen ulkopuolella asuvana porojen näkeminen on jokakertaista eksotiikkaa ja voi että on joku talvi harmittanut, kun ei ole poroja näkynyt. Kesäisin niitä nyt näkyy aina, mutta alueissa on eroja.

Saarisselältä (niin kuin muualtakin Lapista) löytyy mahtavia patikointi- ja vaellusreittejä. Kiersimme Urho Kekkosen kansallispuistossa 6 kilometrin lenkin ja reitti oli kyllä todella hyvä ja vaihteleva. Oli pitkospuita, kuru, puroja sekä nousuja ja laskuja. Meille matkaa kertyi kaikenkaikkiaan yli 11km kun lähdimme mökiltä asti kävellen, mutta hyvin lapsetkin jaksoivat. Pientä väsymystä ilmeni puolessa välissä reittiä, mutta siitä selvittiin eväiden avulla.

Vaari halusi tällä kertaa ehdottomasti Inarinjärven risteilylle. Mummin vastusteluista huolimatta reissu varattiin netistä ja seuraavana päivänä suuntasimme Inariin. Taas kerran matkalla tuli vastaan poliiseja, jotka heiluttivat iloisesti ohi mennessään. Vauhti kasvaa niin helposti hyvillä ja hiljaisilla teillä, onneksi ei kuitenkaan mahdottoman kovaksi. Risteily itsessään oli ihan kiva kokemus. Siitä ei jäänyt sellaista fiilistä, että pakko päästä uudelleen, mutta ei se nyt huonokaan ollut. Aika siinä vain meinasi käydä hieman pitkäksi, mutta onneksi oli sentään maisemia katseltavaksi.

Ristilyn jälkeen oli huutava nälkä ja ruokaa piti saada heti nyt pian eikä kohta. Niinpä menimme lounaalle Siidaan, jossa oli tarjolla kasvisgratiinia ja porokeittoa. Muu seurue päätyi gratiiniin, mutta itse (ja äiti) ajattelin olla rohkea ja maistaa keittoa. Olin syönyt porokeittoa viimeksi viidennen luokan leirikoulussa eikä siitä ollut jäänyt kovinkaan hyvät muistot. Tämä kokemus taas, noh.. seuraavaksi voin maistaa porokeittoa uudelleen vajaan kahdenkymmen vuoden päästä, jos silloinkaan.

Inarin ja Ivalon välissä on yksi mielettömän hieno pysähdyspaikka, Karhunpesäkolo. Sinne kannattaa pysätä ja jos vain on mahdollista, kiivetä karhunpesäkololle ja näköalapaikalle asti. Kyllä tässä kohtaa jo maistuikin tee ja munkki, pääsi mukavasti eroon poron mausta.

Urho Kekkosen Kansallispuisto!

Ihan kuin muka olisi ollut lämmintä, ilma ehkä 12 astetta ja vesi puolet vähemmän. 

Jemina kuvaa risteilyalusta mielenkiintoisesta kulmasta

Kaunispään huipulta