maanantai 29. helmikuuta 2016

Talviloma on ohi

Paluu arkeen on koittanut. Intensiivisen alkuvuoden jälkeen viikon talviloma ei juuri ehtinyt rentouttaa. Varsinkaan, kun töihin palatessa oli kasa tehtäviä odottamassa ja koulussakin tarvisi tällä viikolla näyttäytyä. Olin siis viime viikon talvilomalla enkä viikon aikana tehnyt juurikaan mitään "pakollista". Yhdessä kokouksessa kävin, parissa hyväntekeväisyystempauksessa, lasten kuskauksia hoidin ja yksi talkootehtäväkin mahtui vielä viikkoon. Melko vähällä siis pääsin. Silti on aivan vetämätön olo tällä hetkellä. Johtunee kyllä osittain alkavasta flunssasta kun kurkku on kipeä ja päätä on särkenyt enempi ja vähempi koko päivän, niin olo ei voi olla loistava.

Koko alkuvuosi on ollut töissä yhtä lentoa. Ainakin tämän viikon ajan hyökytys jatkuu vielä, mutta todellakin toivon, että sitten hiukan edes helpottaa. Oikein harmittaa, kun ei ole pystynyt paneutumaan kunnolla itselle tärkeisiin asioihin. Koulu, luottamustoimet ja kenuilu ovat kärsineet liikunnasta puhumattakaan tämän kiireen keskellä. Onneksi tulee kevät ja tunnit lisääntyvät vuorokaudessa (henkisesti ainakin).

To do -lista on pidentynyt talven aikana ainakin metrin. Olen lykännyt listalla aiemmin olleita asioita sujuvasti eteenpäin ja keksinyt jatkoksi joukon uusia. Olin suunnitellut siivoavani saunan eteisen ja siinä yhteydessä olevan komeron talviloman aikana, mutta kas kun ovat edelleen täynnä vanhoja roinia. Muutenkin pitäisi systemaattisesti vähentää tavaraa koko talosta, mutta ei nyt ole oikein innostanut kyseinen homma. Masentaa jo ajatuskin, kun suurin osa kamoista lähtee luultavasti kaatopaikalle enkä oikein sulata sitä. Käyttökelpoista tavaraa kun on sääli heittää roskiin, mutta ei siinä varmaan muu auta. Joulukortitkin olisi tarkoitus tehdä nyt keväällä, etten taas tee niitä vielä lomamatkalla kesällä kauhealla kiireellä..

Kuopuksen 10v synttärit saatiin sentään kunnialla hoidettua. Vaikka suunnittelemistani kennopaperikoristeista ei tullutkaan mitään kun en kerta kaikkiaan osannut avata kennopaperia. Oikein välkky olo oli kun yritin ohjeiden mukaan leikata ja aukoa kennopaperia, mutta mitään ei tapahtunut. Paperi vain repeili joka paikasta.. Juhlat meni silti hyvin ja ainakin sankari oli todella tyytyväinen, se lienee pääasia.

Arki alkoi tosiaan rytinällä, ei mitään pehmeää paluuta.. Tänään olen ollut töissä, käynyt kaupungintalolla palaverissa, takaisin töihin hetkeksi, kuskannut esikoista harrastukseen, taas töihin, Satakunnan KeNujen kokoukseen (onneksi tällä kertaa Raumalla) ja sieltä vihdoin kotiin. Kauppareissulle ja apteekkiin ei tarvinnutkaan lähteä, kun mies oli hoitanut ne. Salilla olisi voinut vielä käydä, mutta tämä alkava flunssa ei anna siihen mitään mahdollisuuksia. Ihan normi päivä siis, paitsi etten käynyt kaupassa, hakenut esikoista harkoista enkä tehnyt iltaruokaa yksin. Perhe <3

Prinsessakakku, appelsiinikakku, tiikerikakku, savulohipiirakka, kääretottu, piparit ja perinteiset synttäritarjottavat helmikuussa eli laskiaispullat. En selvinnyt kaikesta itse, mutta onneksi on äiti.


Äidin kakunkoristelut ovat omaa luokkaansa, oikein hävetti tuo minun muhkurainen prinsessakakku tämän vieressä.

Iloinen täyskymppi! Kaikki kynttilät puhallettu kerralla.

Onnistuin toteuttamaan sankarin koristelutoiveen eli pinkit, vaaleanpunaiset ja valkoiset ilmapallot ja pinkin ja punaisen serpentiinin. Punaiset pallot ovat neidin omasta jemmasta ja varsinaisen koristelunkin hän hoiti itse. (Huom. olen sentään saanut hankittua uudet verhot ja ne ovat jopa paikoillaan ja silitettynä!)

Väritoiveena oli punainen, vaaleanpunainen ja valkoinen. Tulppaanit sopivat hyvin teemaan!

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Harrastuksena politiikka

Politiikka harrastuksena mielletään yleisesti jotenkin eriskummalliseksi, valveutuneiden nuorten harrastukseksi, joka ei kuulu kaikille. Oletetaan, että voidakseen harrastaa politiikkaa tai kuulua poliittiseen nuorisojärjestöön, on seurattava uutisia joka päivä, osattava politiikan käsitteet, tiedettävä miten valtiovalta Suomessa toimii, muistettava ulkoa kaikki (vähintään oman puolueen) kansanedustajat ja oltava perillä kaikista mahdollisista vaalirahasotkuista kautta aikain. Näin esimerkkejä mainitakseni. Olen tähän itsekin törmännyt useasti ja suunnilleen yhtä useasti olen joutunut aiheuttamaan särön harrastukseni tuomaan sädekehään. En osaakaan ulkoa kansanedustajia, en tiedä puolueen historiasta kaikkea, en osaa vastata kaikkiin vaalijärjestelmään liittyviin kysymyksiin enkä ole lukenut yhteiskuntatieteitä yliopistossa vaan ainut asiaan liittyvä koulutukseni on ysiluokan yhteiskuntaoppi.

Jäseneksi päästäkseen ei ole pääsykoetta vaan jäsenyyden kautta saa oppia itselleen mielenkiintoisia asioita. Suurinta osaa nuoria kiinnostavat yhteiskunnalliset asiat, niitä vain ei koeta poliittiseksi vaikuttamiseksi. Moni kierrättää, ekoilee, vastustaa maahanmuuttoa, puolustaa tasavertaista avioliittolakia ja päivittelee hallituksen opiskelijoihin kohdistamia leikkausehdotuksia. Politiikkaa myös seurataan aktiivisesti, mutta itse tekoihin ei oteta osaa. Välttämättä oman puolueen löytäminen ei ole helppoa tai vaikka puolue olisikin jo löytynyt, sitä ei vahingossakaan mainita missään ääneen.

Puhumattomuus omasta puoluekannasta on syvällä suomalaisissa juurissa. Puoluekannasta ei keskustella kahvipöydissä eikä työpaikoilla. Jos puoluekannan ilmaiseminen ei olisi politiikkaa harrastamattomilta niin suuri tabu, ehkä nuoretkin löytäisivät helpommin oman tapansa osallistua politiikkaan. Nyt kun puoluevalinnoista ei julkisesti puhuta, niin puolueiden toiminta vaikuttaa jonkinlaiselta salaseuralta. Sama leima pätee nuorisojärjestöihin. Jokseenkin mielenkiintoinen asetelma, koska esim. Keskustanuorilla on avoimet ovet liki kaikkiin tapahtumiin. Ei siis tarvitse olla jäsen, jos haluaa osallistua kesäpäiville tai liittokokoukseen. Myös paikalliset piirit järjestävät tapahtumia kaikille, mutta siitä huolimatta koetaan, ettei niihin voi osallistua jos ei osaa luetella kaikkia Suomen presidenttejä tai jos ei halua ehdolle seuraaviin vaaleihin.

Nuorisojärjestön jäsenenä voi herättää torilla hämmennystä lasten kahluualtaan kanssa..
tai innostaa omia joukkoja mahtaviin suorituksiin pesiskentällä, vaikka kenubiilin katolta!
Miten siis saada poliittisesta vaikuttamisesta mediaseksikästä? Ensinnäkin politiikasta on puhuttava nykyistä enemmän myös siellä kahvipöydissä. Politiikasta on puhuttava avoimemmin ja helpommin ja tähän voivat vaikuttaa kaikki suomalaiset, niin nuoret kuin vanhatkin. Nuorisojärjestöjen itsensä taas olisi tuotava esiin myös kaikkia muitakin vaikuttamisen tapoja kuin vain poliittiset kannanotot lehdistössä. Vaikuttamista kun ovat myös erilaisiin tapahtumiin osallistumiset, tempausten ja koulutusten järjestäminen, yritysvierailut ja likimain kaikki toiminta mitä piireissä järjestetään.

Entä mitä hyötyä on puolueen nuorisotoiminnasta? Onko siitä hyötyä puolueelle tai nuorisojäsenelle itselleen? Oma kokemukseni pohjautuu vain yhteen puolueeseen ja yhteen nuorisojärjestöön, mutta ainakin Keskustassa kaikki hyötyvät jollain tavalla nuorisojärjestöstä. Puolue saa ideoita ja uusia mahdollisuuksia nuorten kautta. Puolue hyötyy myös "valmiista" jäsenistä kun nuorisojäsen siirtyy varsinaisen puolueen vaikuttajaksi. Nuorisojärjestö on hyvä kasvupaikka poliittisen vaikuttamisen uralla. Tosin nuorisojärjestö voi olla myös piikkinä puolueen lihassa, niin kuin ainakin entinen pj Säkkinen on todennut. Nuorisojärjestö herättelee tarvittaessa puoluetta ja vähän ravisteleekin jos tilanne tulee.

Perinteisempää edustusta on vanhemman väen kanssa keskustelu esim. messuilla tai torilla
Nuorisojärjestön jäsenenä koen olevani näköalapaikalla valtakunnan politiikkaan, vaikka vaikutankin vain maakuntatasolla. Ajantasainen tieto valtakunnan tapahtumista selvityksineen on käden ulottuvilla jatkuvasti ja asioista pääsee halutessaan keskustelemaan muiden kanssa milloin vain. Keskustelukumppaneita tosiaan riittää eikä mikään asia ole liian pieni tai suuri otettavaksi puheeksi. Keskustanuorissa saa sananmukaisesti kasvaa vaikuttajaksi. Kokouskäytännöt, äänestykset, ehdokkuudet, tapahtumiin osallistuminen ja niiden järjestäminen, markkinointi, verkostoituminen, käsitteiden aukeaminen ja oman mielipiteen ilmaisu tulevat tutuiksi.

Kokouksen päätteeksi voi pelata vaikka pääministeripeliä, mitäs muutakaan
Itse olen aina ollut huono (tai ainakin äärettömän arka) puhumaan isolle, tuntemattomalle joukolle. Aluksi kokouksissakin puhuminen hieman arvelutti, vaikka paikalla oli vain kourallinen "vieraita" ihmisiä. Vuosien aikana asetelma on hivenen kääntynyt ja nyt puhun välillä ehkä liikaakin (omasta mielestäni). Jos tervetulopuheen pitäminen on aina hirvittänyt, niin oman mielipiteen ääneen sanominen vasta mahdottomalta onkin tuntunut. Tänä vuonna joudun (tai pääsen) ensimmäistä kertaa puhumaan valtakunnallisissa tilaisuuksissa ja ajatuskin siitä aiheuttaa nyt jo sydämentykytystä. Toisaalta mieltä lämmittää, koska tiedän, että paikalla olijat kuulijat tunnistavat tilanteen ja kannustavat ensikertalaista. Kynnys on siis melko matala ja kokemus kuitenkin suuri.

Hommaan saattaa kuulua joskus myös melko tyhjillä toreilla päivystäminen, mutta onneksi kaikki on täysin vapaaehtoista!
Juuri tämä mahtava kannustaminen asiassa kuin asiassa on ollut itselleni suuri voimavara. Asioita jaksaa tehdä ja niihin jaksaa uskoa kun tietää, että muut puhuvat saman asian puolesta. Ehdottomasti paras asia koko harrastuksessa on tosiaan muut Keskustanuorten jäsenet. Aivan mielettömän upeaa porukkaa! Eikä ole enää Suomessa sellaista maakuntaa, josta ei joku tuttu löytyisi.

Jäsenenä voi siis olla jos haluaa ehdolle kunnallisvaaleihin tai jos vaikka tykkää järjestää tapahtumia. Kaikkien ei ole pakko pitää puheita tai kirjoittaa mielipiteitään julki, mutta niitäkin taitoja saa opetella. Jos ajatusmaailma kohtaa, mutta politiikka sanana ei kiinnosta, kannustan silti rohkeasti käymään tapahtumissa kurkkimassa. Sisältö saattaa yllättää ja ylittää ennakkoluulot.  

Kaikenlaiset koulutukset ja valtakunnalliset kokoukset päättyvät usein siihen, että illan aikana on saatu liuta uusia tuttuja ympäri Suomen. Se jos mikä on tämän jutun suola.