Parempia unia

Vihdoinkin uusi sänky! On tässä jo jokunen vuosi nukuttukin huonosti. Vanha sänky olikin jo melkein 11 vuotias ja muistaakseni patja oli suunnilleen saman ikäinen. Olin jo pidempään tiedostanut, että en nuku hyvin ja selkä on välillä aivan jumissa aamulla. Pienen tarkkailun jälkeen huomasin, että selkä vetää jumiin jos yöunen pituus on enemmän kuin kuusi tuntia. Arkena harvoin pääsee näin käymään eikä nyt juuri koskaan viikonloppuisinkaan, mutta lomalla ehti hiukan nukkuakin. Vaihtoehtona oli siis nukkua jatkuvasti alle kuusi tuntia yössä tai väkisin vääntää itsensä selkäkipuisena ylös sängystä aamulla. Päädyttiin vaihtoehto C:hen ja hankittiin uusi sänky.

Sängyn hankinta ei käynytkään niin yksinkertaisesti kuin etukäteen olin ajatellut. Mielessäni oli häilynyt kuva tavallisesta sängystä, jossa on alla kiinteät laatikot. Vähän niin kuin tällainen Ikean versio sängystä. Tämä nimenomainen Ikea-sänky olisi ollut muuten juuri sitä mitä sängyltä halusinkin, mutta valmistusmateriaali näyttää olevan lastulevyä. Jokin tässä materiaalissa tökkii vastaan ja pahasti. Vanha sänkykään ei ollut lastulevyä, niin ei sitä nyt uudeltakaan odottaisi.

Eipä muuta kuin etsimään vaihtoehtoja paikallisista huonekaluliikkeistä. Muutaman päivän googletus ja lopputuloksena toteamus, että ei ainakaan netin mukaan ole olemassakaan mitään sinnepäin olevaa sänkyä mitä haluaisin. Kaikkialla näytti olevan tarjolla vain jenkkisänkyjä ja ajatus jotenkin tökkii itselläni vastaan. Mieleen tulee heti ne 80- ja 90-lukujen jenkkisängyt, joista tipahti lattialle kun uskalsi istua liian lähelle reunaa.

Ei jäänyt vaihtoehtoja: rohkeasti kohti huonekaluliikkeitä vain. Ensimmäiseksi menimme Askoon, jota pidin parhaimpana vaihtoehtona. Myyjä oli todella haluton myymään yhtään mitään meille. Hän esitteli (tai ei edes esitellyt, vaan näytti vain että tuossa se on) vain sen yhden sängyn josta kysyimme ensimmäisenä. Lisätietoja kysyessä myyjä oli jokseenkin nuiva. Mistä tällainen jenkkisängyistä mitääntietämätön voisi tietää, että sitä sängynpäätä ei saa millään ilveellä kiinni? No ilmeisesti sekin olisi pitänyt tietää. Ei tullut kauppoja.

Seuraava liike oli Masku ja siellä myyjä oli sentään innokas esittelemään sänkyjä. Tosin hän halusi esitellä vain patjojen ominaisuuksia ja naureskeli, kun vastasin minulle tärkeimmän ominaisuuden olevan ulkonäkö. Jos patja olisi kaikista tärkein ominaisuus (toki senkin on oltava hyvä!) niin olisihan ollut järkevintä hankkia vanhaan sänkyyn uusi ja hyvä patja. Se olisi tullut huomattavasti halvemmaksikin. Voi toki olla, että ajattelin tämän sänkyhankinnan jotenkin kummallisesti. Mielestäni sänky nyt kuitenkin on melko hallitseva huonekalu makuuhuoneessa ja näin ollen sen on myös ulkonäöllisesti sovittava sinne.

Itse olisin varmaan marssinut ulos liikkeestä, mutta onneksi mies oli mukana ja kävi myyjän kanssa neuvotteluja. Sain rauhassa antaa verenpaineen laskea ja totutella ajatukseen jenkkisängystä. Ja olen kyllä todella tyytyväinen, että mies hoiti kaupankäynnin. Meille tuli ihan loistava sänky. Päädyimme kotimaiseen Permafit-moottorisänkyyn vaikka se on juuri sellainen, mitä viimeiseksi olisin ajatellut meille. Olen aina pitänyt moottorisänkyjä itselleni turhana enkä sitä ominaisuutta nytkään päivittäin käytä, mutta onhan siinä toki puolensa. Kotimaisuus oli tärkeä ratkaisija päätöksenteossa samoin kuin tietysti hyvä patja ja se ulkonäkö.

Muutama viikko on nyt nukuttu uudessa sängyssä (miinus tietysti kaikki reissuyöt) ja kyllä vain tuntuu paremmalta kuin vanha. Korkeammasta sängystä on helpompi nousta aamuisin eikä muutenkaan ole ollut selkä ollenkaan niin jumissa kuin vanhan sängyn kanssa. Nyt on lähinnä ongelmana nuo meidän yöpöydät. Ne ovat auttamattomasti liian matalat, mutta en ole vielä löytänyt kauniita korkeampia tilalle. Yövalot tarvitsee myös uusia. Aiemmin keskellä sänkyä seinässä kiinni ollut Aarnion lamppu ei sovi enää ja muutenkin tykkäisin, että molemmilla puolilla olisi omat. Swan -lamput kummallekin puolelle ovat olleet haaveena ikuisuuden, mutta ei vaan ole vielä pystynyt investoimaan niihin. Lisäksi vähän arvailen, toimivatko ne varmasti hyvin lukulamppuina. Keskeneräistä on siis vielä, mutta ainakin unenlaatu on jo parantunut!

 

Lappi kesällä osa 1/3: Kuusamo ja Luosto

Kuusamosta minulla ei ole hirveästi kokemusta. Tänä kesänä olimme ensimmäistä kertaa Kuusamossa yötä ja tämäkin yöpyminen oli vain ohikulkumatkalla tapahtunut nopea yhden yön pysähdys. Yllättävän paljon sitä kuitenkin ehti yhdenkin yön matkalla kokea. Majoituimme Ollilan lomamajat -nimisen majoituspalvelun mökkiin. Mökki oli hivenen ahdas seitsemälle ihmiselle, mutta se ei haitannut yhtään näin lyhyellä majoittumisella. Mökissä oli yksi makuuhuone, jossa oli kaksi sänkyä. Tuvan puolelta löytyi kolme levitettävää sohvaa. Mökki sijaitsi upealla paikalla järven rannalla ja majoituksen hintaan kuuluikin soutuveneen käyttö. Rannassa oli myös nuotiopaikka ja sitä käytimmekin iltapalan valmistukseen. Kaikin puolin siisti mökki ja mahtava paikka, joten voin suositella.

Seuraavana aamuna lähdimme aamupalan jälkeen jatkamaan matkaa, mutta koska kilometrejä oli edessä vain parisataa ja sää suosi, päätimme käydä kiertämässä pienen karhunkierroksen. Useamman noin 10 kilometrin lenkin Lapissa kiertäneenä voin suositella tätä ihan ykkösenä. Sopivasti vaihtelua maisemissa, jotta lastenkin mielenkiinto pysyi koko ajan yllä. Itselle mieluisaksi ja hieman erilaiseksi tämän reitin teki se, että matkan varrella oli riippusiltoja. Kiersimme reitin myötäpäivään ja ilmeisesti tämä on se "hyvä" suunta jos ei halua kavuta suurinta rappuspätkää ylöspäin. Tosin jos potee jonkinlaista korkeanpaikankammoa tai muuta vastaavaa, niin kannattanee valita toinen suunta. Raput olivat melko jyrkät ja alaspäinmeno saattaa huimata.

Kuusamo-visiittimme jäi siihen hyvin lyhyeksi, mutta ehkä joku toinen vuosi ehdimme tänne uudelleen. Kuusamosta suuntasimme Luostolle Kemijärven kautta. Luostolla olemme käyneet todella monta kertaa ja sinne onkin muodostunut jo vakiopaikkoja, joissa tulee aina käytyä. Tänä vuonna olimme Luostolla perjantaista sunnuntaihin, niin se vähän rajoitti esim. kaupoissa käyntiä. Yleensä olemme kävelleet mökiltä Luoston keskustassa (hotellin lähettyvillä) oleviin kauppoihin, mutta nyt poikkesimme auton kanssa pihalla toteamassa, että kaikki olivat suljettuja. Launtaina kävimme Sodankylän keskustassa, mutta sielläkin saimme huomata, että lempikahvilamme oli suljettuna viikonloppuisin. Onneksi lelukauppa oli vielä paikoillaan ja Jeminan Monster High -kokoelma sai täydennystä.

Luostolla on todella hyvä reitti hotellilta huipulle. Sateella sinne ei kannata lähteä, koska rappuset ovat jyrkät ja märkinä todella liukkaat. Viime kesänä meiltä jäi sateen takia välistä huipulle kiipeäminen, mutta tänä vuonna pääsimme taas nauttimaan maisemista. Opastettu reitti lähtee siis hotellin luota ja matkalla kannattaa poiketa Ellin saamenmaan kautta. Tämä on tosin kärsinyt viime vuosina kovin eikä ole enää vanhassa loistossaan. Toivottavasti Elli saa apujoukkoja kunnostamaan kotipihansa.

Rappuset alkavat noin 1,5 kilometriä hotellilta aivan puurajan tuntumasta. Rappuja on yhteensä 564 kappaletta eikä matka siihen vielä lopu. Rappujen jälkeen on vielä toinen samanlainen matka nousua tunturia pitkin. Huipulla onkin sitten palkinnon vuoro, kun maisemat hurmaavat kaikki sinne asti jaksaneet patikoijat. Huipun toisella puolella on vähän matkan päässä näköalatasanne ja tänne kannattaa ehdottomasti tulla käymään. Tuulinen, mutta muutoin hyvä eväspaikka.

Luostolta löytyy myös asvaltilla päällystetty lenkkipolku esim. hyväkuntoisille tai muuten vain rohkeille rullaluistelijoille tai ihan vain kävelijöille. Tämä lenkki on jäänyt meiltä jo useampana vuonna väliin, mutta muistaakseni tämä sijaitsee Orresokan alueella. Lisäksi parasta Luoston kesässä on uimaranta Aarnilammen rannalla. Lammen pinnasta heijastuu aina tunturin huippu ja sen vuoksi tämä on niin erikoisen hieno paikka. Vesi on aina ollut huomattavan kylmää ja kirkasta, mutta tänä vuonna vedessä näkyi jotain leväkasvustoa. Pukukopista löytyy korillinen hiekkaleluja kaikkien käyttöön ja ranta sekä pohja ovat hiekkaa, joten puitteet ovat kunnossa.

Luosto sopii hyvin rauhaa ja metsäistä Lapin maisemaa hakevalle matkailijalle. Täällä ei ole kauppoja, baareja eikä turistilaumoja mutta kuitenkin ohjelmaa ja tekemistä luonnosta nauttiville. Luosto on ja pysyy meidän Lapin matkojen vakiokohteena vuodesta toiseen. Ekan kerran olemme täällä käyneet jo 20 vuotta sitten ja aina vain palataan uudelleen.

Lomat ohi, arki alkaa

Niin vilahti kesäloma ohi ihan hujauksessa. Heinäkuussa olin suurimman osan ajasta töissä, mutta silti ehti tapahtua kaikenlaista. Tytöt olivat kuun alussa viisi päivää Pitkis-Sport -leirillä Kokemäellä, viikon lomani vietin Porissa Suomi-Areenan pyörteissä sekä loppuviikon Helsingissä. Asuntomessuilla käytiin Seinäjoella ja viimeisenä viikonloppuna oli Mustan Pitsin yö ja kaverin polttarit, joten hyvä kun kotona on ehtinyt kääntymään. Elokuun alussa olin myös pari pitkää päivää töissä ja sitten startattiinkin kahden viikon Lapin turneelle. Viime viikolla kotiuduimme Lapista mutta kävimme vielä miehen kanssa extempore reissulla Jyväskylässä.

Mistähän sitä sitten aloittaisi? Asuntomessuista kerroinkin jo tässä postauksessa. Suomi-Areenaan osallistuin ensimmäisen kerran kunnolla. Olen aiemminkin ollut paikalla, mutta vain jakamassa ilmapalloja ja karkkeja ja heti vuoron loputtua lähtenyt kotiin. Nyt kiersin kuuntelemassa keskusteluja kolmena päivänä ja väliin jääneenä keskiviikkonakin lähdimme kuitenkin illalla käymään miehen kanssa Porissa ja päädyimme kuuntelemaan Alatalon Mikon esittämiä poliittisia lauluja. Olipa kokemus sekin :D Kaikenkaikkiaan innostuin kyllä Suomi-Areenasta ja aion takuulla mennä paikalle uudelleenkin jos vain tilaisuus tulee. Keskustelut olivat mielenkiintoisia ja etenivät hyvin. Panelistit olivat myös usein riittävän monipuolisia, joten keskustelunaihetta riitti. Eniten jäi ehkä mieleen Suomen Yrittäjien tilaisuudessa puhunut Li Andersson eikä välttämättä kyllä kovin hyvällä tavalla.

Suoraan Suomi-Areenan tiimellyksestä lähdin lasten kanssa Helsinkiin junalla. Mies tuli sitten seuraavana päivänä (tai oikeastaan vasta yöllä) perässä. Helsingissä ei ollut tällä kertaa mitään suurempaa ohjelmaa vaan oli tarkoitus vain hiukan shoppailla ja käydä Korkeasaaressa. Ruokailupuoli muodostui taas jonkinasteiseksi ongelmaksi ja siitä ottaisinkin mielelläni vinkkejä vastaan. Tuntuu, että Helsingin keskustasta on mahdoton löytää meille kaikille sopiva ruokapaikka ilta-aikaan. Ruoan pitäisi olla ravitsevaa, ei kovin eksoottista ja mielellään vielä sopuhintaista. Kyllähän paikkoja löytyy kun vain on valmis maksamaan riittävästi. Nytkin päädyimme viimeisenä iltana Ravintola Brödiin, josta kyllä sai aivan loistavaa ruokaa. Ei vain viitsisi joka päivä ihan niin paljoa maksaa ruokailusta. Manhattan on ollut sellainen melko varma paikka, mutta ei sielläkään joka päivä viitsi syödä (ei se ruoka ihan niin hyvää ole). Vapiano on kokeiltu, mutta se ei kelvannut Jonnalle. Kerran eksyimme Mannerheimintiellä yhteen kellaripaikkaan, jossa oli buffetpizzatarjoilu. Sen jälkeen ei vatsa meinannut millään rauhoittua, joten ei sinne enää toiste.

Ruokailuahdasmielisyydestä huolimatta Helsinginreissu oli taas kerran miellyttävä kokemus. Kävimme Salkkarikadulla ja kuljimme muutoinkin ihan vain katselemassa katuja ja maisemia. Kaupunginmuseossa kävimme ensimmäisen kerran ja itse ihastuin Lasten kaupunkiin. Huomattavasti rauhallisempi meno tosin olisi miellyttänyt enemmän, nyt siellä oli aika paljon lapsia ja äänitaso sen mukainen. Korkeasaareenkin ehdimme ja vaikka siellä on tullut käytyä nyt viime vuosina useamman kerran, niin on se silti vain mielenkiintoinen paikka.

Mustan Pitsin yö on Raumalla vietettävän Pitsiviikon huipennus. Silloin Vanhan Rauman kaupat ovat auki pitkälle iltaan ja markkinahumu valtaa koko kaupungin. Tänä vuonna jätin ensimmäisen kerran väliin varsinaisen yömenon ja kävin itse kaupungilla jo iltapäivällä miehen ja lasten kanssa. Näin siksi, että mies oli menossa kaverinsa kanssa iltaa viettämään kaupungille ja Jonna oman kaverinsa kanssa. Iltapäivällä pääsimme kaikki yhdessä liikkeelle. Sitä paitsi täytyy myöntää, että nautin kyllä itse enemmän tästä ajankohdasta. Sain katsella kojuja, ihmisiä, tavaroita, esiintyjiä ja kaikkea muutakin siedettävän ihmsimassan joukossa. Illalla väkeä on niin paljon, ettei välttämättä ole helppo pysähtyä jos näkee toisella puolen tietä olevassa kojussa jotain nättiä. Pääsin myös ajoissa nukkumaan ja jaksoin virkeänä (köh, pientä yökuskailua lukuunottamatta) herätä aamulla kuuden jälkeen kaverin polttareita varten.

Lapin reissusta aion tehdä muutaman postauksen sarjan, jossa kerron tarkemmin kustakin paikasta joissa olimme. Kuljimme tällä kertaa reittiä Kuusamo-Luosto-Saariselkä-Karigasniemi-Levi. Kokonaan uusia kokemuksia olivat Kuusamo ja Karigasniemi sekä siirtymä Norjan kautta Leville. Vajaata vuorokautta vaille kaksi viikkoa kestänyt reissu tuntui suorastaan lentävän. Yövyimme aina vain muutaman yön yhdessä kohteessa, joten se luultavasti aiheutti tämän fiiliksen. Leville olisin ainakin voinut jäädä vielä kevyesti pidemmäksikin aikaa. Jotenkin juuri Levi tuntuu eniten omalta paikalta vaikka muuallakin omat hyvät puolensa on ja muissakin paikoissa viihdyn.

Auringonlasku Levin huipulta kuvattuna

Lomalla ehti opetella lettejä, tässä läpivetoletti sekä 3D-letti ja tietysti Levin eturinne.

Jyväskylän totaaliyllärireissusta vielä muutama sana. Kuvia tältä matkalta ei juurikaan ole, koska satoi likimain koko ajan ja kamerakin jäi kotiin (kappas vain). Lähdimme näyttämään autoa autoliikkeeseen (takuujuttuja) ja päätimmekin yhtäkkiä yllättäen jäädä yöksi. Tytöt olivat koulussa ja harkoissa ja äidilleni sopi, että tytöt tulivat heille yöksi. Niinpä sitten vain hotellia etsimään. En ole koskaan aiemmin ihan näin myöhään varannut hotellia. Yhden kerran on varattu vuorokautta aiemmin mutta muuten teen aina varaukset hyvissä ajoin. Ja tulihan se taas kalliimmaksi kuin etukäteen varattuna, mutta pääasia on, että saatiin huone ja vielä hyvä sellainen. Majoituimme tällä kertaa Solo Sokos Hotel Paviljongissa ja siellä meni kyllä kaikki aivan putkeen. Palvelu oli loistavaa, huone hyvä ja siisti ja aamupala erinomainen. Eipä siinä muuta tarvita.

Lutakonaukio, Jyväskylä

Syömässä kävimme Jyväskylän Stefan's Steakhousessa ja tätäkin voin suositella. Otimme menun viinipaketilla ja kaikki oli aivan loistavaa. En edes pidä porosta ja sieniäkin olen vasta oppinut syömään, mutta silti alkuruokana ollut sienikeitto porolla oli fantastista. Hieman nauratti, että vasta välttelin kaksi viikkoa poroa kaikkialla Lapin ruokapaikoissa ja sitten Jyväskylässä syön sitä. Kyllä se silti vain kannatti, niin hyvää se oli.

Tässä tiivistetty menu, pihvi oli suussasulavaa vaikka en tiedä voiko pihvistä niin edes sanoa.

Että sellainen heinä-elokuu näin tiivistetysti. Lapin matkasta tosiaan tulee vielä postauksia ja yritän muutenkin ehtiä vähän useammin taas kirjoittelemaan. Jotenkin lomalla ollessa olen mielelläni vain lomalla enkä avaa konetta ollenkaan. Töissä tulee aina istuttua koneen vieressä ja vaikka oma kone onkin aivan eri juttu kuin työkone, niin silti mieluusti annan senkin levätä loman ajan. Nyt kun arkirytmi alkaa sujua, niin pystyy iltaisinkin välillä avaamaan koneen kotona.

Autoja, autoja, autoja

Joulukuun alku vuonna 2015. Sanon yhtenä iltana miehelle, että mielestäni bemari pitää jotain hieman erilaista ääntä. Mies lähtee koeajolle ja lopputuloksena auto jää miehen vanhempien luokse, koska ääni ei todellakaan enteillyt mitään lupaavaa. Arjen logistiikan kannalta olen tässä kohtaa tyytyväinen, että mies on juuri hetkeä aiemmin pienestä vastustelustani huolimatta ostanut itselleen Saabin. Pihaltamme siis löytyi vielä aamulla yksi BMW, yksi Saab ja yksi pakettiauto. Seuraavana aamuna saan etsiä Saabin virta-avaimelle paikkaa ja yrittää selvitä tämän ehkä eniten inhoamani automerkin kanssa. Viikon aikana ehdin tulla jotenkin tutuksi Saabin kanssa. Emme vieläkään pidä toisistamme, mutta siirtyminen paikasta A paikkaan B onnistuu jotenkuten. Poriin asti en lähde tällä autolla, vaan onneksi ystäväni lupautuu kuskiksi.

Pari viikkoa ehdin ajella Saabilla, kunnes se ilmeisesti ei pidä valituksistani ja päättää lopettaa yhteistyön. En saakaan autoa käyntiin aamulla ja kiireessä soitto miehelle, joka tulee kuskaamaan meitä töihin ja kouluun. Kolmepaikkaisella pakettiautolla neljän ihmisen kouluun ja töihin vieminen kysyy hermoja ja vie aikaa. Onneksi kuopuksen koulu alkaa vasta kymmeneltä, niin hän ehtii jäädä kotiin odottelemaan toista kierrosta.

Mies alkaa heti etsimään uutta "vara-autoa" ja löytääkin sellaisen autoliikkeestä Porista. Tällä kertaa pääsen ajamaan 2000-luvun taitteen Opelilla. Tämä herättää muistoja ja ihan mielelläni ajelen omegan kanssa. Meillä on ollut melkein samanlainen Opel Omega vuonna 2006, jolloin se oli vielä todella hieno (ja tehokas!) kulkupeli. Tähän autoon mahtuu kevyesti kaikki harkkakamat ja kauppakassit kyytiin ja tilaa jääkin vielä. Ajaminen ei ole kauhean edullista, mutta kyllä sen nyt kestää kunhan vain pääsee paikasta toiseen. Tosin kauhean paljon ylimääräistä ei viitsi ajella, koska yksi Porissa käyntikin maksaa jo noin 20 euroa.

Taas yksi kohtalokas arkiaamu ja soitto miehelle, koska Opel ei käynnisty. Mies tulee kotiin ja saa auton käyntiin, mutta ei päästä minua sen kanssa yksin minnekään. Hän siis taas kuskaa meidät kaikki kouluun ja töihin. Nyt on Opelkin pois pelistä ja hermot alkavat olla hivenen loppu. Reilun kuukauden aikana on tässä kohtaa hajonnut 3 autoa. BMW on edelleen varikolla, koska sen kohtaloa selvitetään maahantuojan ja muiden tahojen kanssa.

Mies päättää, että nyt ostetaan kunnollinen auto, joka käynnistyy aamuisin eikä jätä tien päälle. Tai että ainakin siinä on sitten takuu olemassa, jos jotain tapahtuu. Raumalaisesta autoliikkeestä lähtee matkaan esittelyautona toiminut Mazda 2. Pienikokoinen, pienikulutteinen, pienikoneinen ja muutenkin jotain aivan muuta mitä meillä koskaan on ollut. Ehkä järkevin auto, joka meillä koskaan on ollut.

 

Mazdalla on yllättävän hyvä ajaa pienuudesta huolimatta. Ajattelen, että kyllä tähän tottuu kun vain tulee kilometrejä lisää. Ja onhan meillä sitten ehkä joskus vielä se bemari, joka edelleen odottaa kohtaloaan. Kyllä Mazdalla kaupungissa hyvin pärjääkin ja saa sen maantielläkin kulkemaan jos on riittävän kärsivällinen. Mazda on ensimmäinen valkoinen auto, jonka olen suostunut ottamaan. Punainen sisusta hieman helpottaa sietämään ulkokuoren mitätöntä väriä. Kyllä tähän autoon sopii mainoslause "Huolettomia kilometrejä". Tästähän jää Jonnalle hyvä ensimmäinen auto, ei siihenkään ole kuin 6 vuotta enää aikaa.

Mazdalla ajo sujuu hyvin eikä ongelmia ole. Hieman alkaa jossain vaiheessa ottamaan päähän, että harkkakassit ja ruokaostokset eivät mahdu samaan aikaan takakoppaan. Hieman enemmän ottaa päähän, että ohittaessa tai muuten vain kiihdyttäessä täytyy painaa kaasu pohjaan ja toivoa, että auto kulkisi eteenpäin. Silti koitamme pitää mielessä, että vakuutusmaksut ovat pienet, kerrankin koko vuoden vero on maksettu kerralla ja kulutuskin on pientä. Ei auta.

Kevään alkaessa lähestyä kesää mies käy Jyväskylässä katsomassa yhtä autoa. Koeajon jälkeen pieni mietintätauko ja auto meille varaukseen. Auton luovutus menee melkein 1½ kuukauden päähän, joten hieman kärsivällisyyttä tarvitaan. Nyt alkaakin kilometrien vahtiminen. Mazdaan on kertynyt yllättävän paljon kilometrejä ja koska tämä auto on tarkoitus antaa vaihdossa pois kun uusi haetaan tilalle, on kilometrien pysyttävä luvatuissa määrissä. Pientä kikkailua ja muutama pidempi reissu Mazdan sijaan pakettiautolla, niin johan pysyvät kilometrit kurissa. Ehdin reilun neljän kuukauden aikana ajaa yli 10 000 kilometriä Mazdalla vaikka viimeinen 1½ kuukautta menikin himmaillessa.

Ennen kuin on aika lähteä noutamaan varattua autoa, mies tekee vielä yhdet nopeat autokaupat. Pihallemme ilmestyy kesäkuun puolivälissä sininen Mercedes-Benz. Tämä yksilö on vuosimallia 1982 ja päätyi miehen kesäautoksi. Oikein ministerimallia niin sanotusti. Pehmeät ja joustavat penkit, lukuvalo takapenkillä ja johtotähti keulassa. Itselläni ei riitä ymmärrys vanhoja autoja kohtaan, mutta olkoon nyt sitten mersu pihalla kunhan ei minun tarvitse sillä ajaa. Kyydissä olen sentään muutaman kerran ollut.

Juhannusviikolla pääsemme vihdoin vaihtamaan Mazdan pois. Tämä on nyt se kahdenkeskinen Jyväskylän reissumme josta on maininta linkin takana. Mazda jää tyytyväisenä autoliikkeen pihaan ja me pääsemme huristamaan (liukumaan hiiren hiljaa) uuden automme kanssa kohti hotellia.

En ole koskaan tehnyt miehelle helpoksi etsiä meille autoa. Siis sellaista autoa, jolla minäkin ajan. Autosta pitäisi löytyä tehoa riittävästi, se ei saisi kuluttaa mahdottomasti, sen pitäisi näyttää hyvältä niin sisältä kuin ulkoa (ei harmaata eikä valkoista autoa), sen pitää olla takavetoinen, manuaalivaihteinen ja kangaspäällysteisillä penkeillä. Mieluiten ei farmaria eikä perusvarustelua. Lisävarusteina pitäisi olla bluetooth, navigaattori, vakionopeudensäädin, monitoimiratti ja monta muuta ominaisuutta. Voin sanoa, että ei ollenkaan helppo yhdistelmä ja olenkin joistain vaatimuksista joutunut joustamaan. Esimerkiksi viimeiset reilut 6 vuotta meillä on ollut farmari juuri tämän mahdottoman yhtälön takia. Varikolla olevasta bemarista puuttuu myös vakionopeudensäädin, tosin ilmankin on oppinut olemaan.

No mikä auto nyt sitten oli sellainen, että pääsi Mazdan tilalle? Veikkaan, että aika monikin olisi päässyt, mutta varikolla odottava BMW heitti vaatimuskerrointa vielä hieman ylöspäin. Siinä kun ei ollut oikeastaan muuta vikaa kuin se, että sillä ei voi ajaa. Eikä nyt toista samanlaista kannata kaveriksi ostaa.

Jyväskylästä löytyi BMW 330e plug-in hybrid. Tehokas ja vähäkulutteinen, mikäs sen parempaa! Pientä ekstaa ja uutta tuo sähköllä kulkeminen. Sähköautoa olen halunnut jo kauan, mutta aina niissä on ollut jotain pientä ongelmaa. Jos ei muuta niin hinta viimeistään. Tämä BMW on nyt plug-in hybridi, joten siihen voi ladata seinästä lisää virtaa niin kuin kännykkäänkin. Työ- ja kauppamatkat sujuvat nyt pelkän sähkön voimalla, joten bensankulutus on minimissä. Talvella voi tietysti olla eri asia..

Jos ei sähköisyyttä oteta huomioon, niin on tässä paljon muutakin hyvää. Mm. M-sportin varustelu, vakionopeudensäädin ja sedan-malli (vihdoin!). Jos nyt jotain miinusta pitää keksiä, niin navigaattoria ei ole, musiikki soi huonommin kuin varikkobemarissa ja auton väri on valkoinen. Tosin pakko myöntää, että väriin ehdin tottua Mazdan kanssa enkä pidä sitä enää pahana. Myös manuaalivaihteista jouduin luopumaan, mutta tästä keskusteltiin miehen kanssa jo kevättalvella ja tulimme siihen tulokseen, että kestän automaattivaihteet toisessa autossa kun voin välillä ajaa manuaalillakin.

Eikä tässä vielä kaikki. Meni reilu viikko ja korjaamosta soitettiin hakemaan varikkobemmi pois. Meinattiin jo tilata hinausauto, mutta kuulemma sen voi ihan ajaakin kotiin. Niin se vain yllätti tämäkin bemari ja on nyt kulkenut moitteettomasti jo kuukauden päivät. Tällä hetkellä tarvittaisiin siis lisää tallipaikkoja pihalle, autoja kun on nyt joka lähtöön. Löytyy työauto, perheauto, edustusauto ja kesäauto. Eiköhän näillä selvitä jonkun aikaa. Syytä ainakin on, mun hermoni ei meinaan kestä yhtään hajonnutta autoa tai uutta autoa ihan hetkeen.

Nyt saa taas rullata näilläkin vanteilla.