Autoja, autoja, autoja

Joulukuun alku vuonna 2015. Sanon yhtenä iltana miehelle, että mielestäni bemari pitää jotain hieman erilaista ääntä. Mies lähtee koeajolle ja lopputuloksena auto jää miehen vanhempien luokse, koska ääni ei todellakaan enteillyt mitään lupaavaa. Arjen logistiikan kannalta olen tässä kohtaa tyytyväinen, että mies on juuri hetkeä aiemmin pienestä vastustelustani huolimatta ostanut itselleen Saabin. Pihaltamme siis löytyi vielä aamulla yksi BMW, yksi Saab ja yksi pakettiauto. Seuraavana aamuna saan etsiä Saabin virta-avaimelle paikkaa ja yrittää selvitä tämän ehkä eniten inhoamani automerkin kanssa. Viikon aikana ehdin tulla jotenkin tutuksi Saabin kanssa. Emme vieläkään pidä toisistamme, mutta siirtyminen paikasta A paikkaan B onnistuu jotenkuten. Poriin asti en lähde tällä autolla, vaan onneksi ystäväni lupautuu kuskiksi.

Pari viikkoa ehdin ajella Saabilla, kunnes se ilmeisesti ei pidä valituksistani ja päättää lopettaa yhteistyön. En saakaan autoa käyntiin aamulla ja kiireessä soitto miehelle, joka tulee kuskaamaan meitä töihin ja kouluun. Kolmepaikkaisella pakettiautolla neljän ihmisen kouluun ja töihin vieminen kysyy hermoja ja vie aikaa. Onneksi kuopuksen koulu alkaa vasta kymmeneltä, niin hän ehtii jäädä kotiin odottelemaan toista kierrosta.

Mies alkaa heti etsimään uutta "vara-autoa" ja löytääkin sellaisen autoliikkeestä Porista. Tällä kertaa pääsen ajamaan 2000-luvun taitteen Opelilla. Tämä herättää muistoja ja ihan mielelläni ajelen omegan kanssa. Meillä on ollut melkein samanlainen Opel Omega vuonna 2006, jolloin se oli vielä todella hieno (ja tehokas!) kulkupeli. Tähän autoon mahtuu kevyesti kaikki harkkakamat ja kauppakassit kyytiin ja tilaa jääkin vielä. Ajaminen ei ole kauhean edullista, mutta kyllä sen nyt kestää kunhan vain pääsee paikasta toiseen. Tosin kauhean paljon ylimääräistä ei viitsi ajella, koska yksi Porissa käyntikin maksaa jo noin 20 euroa.

Taas yksi kohtalokas arkiaamu ja soitto miehelle, koska Opel ei käynnisty. Mies tulee kotiin ja saa auton käyntiin, mutta ei päästä minua sen kanssa yksin minnekään. Hän siis taas kuskaa meidät kaikki kouluun ja töihin. Nyt on Opelkin pois pelistä ja hermot alkavat olla hivenen loppu. Reilun kuukauden aikana on tässä kohtaa hajonnut 3 autoa. BMW on edelleen varikolla, koska sen kohtaloa selvitetään maahantuojan ja muiden tahojen kanssa.

Mies päättää, että nyt ostetaan kunnollinen auto, joka käynnistyy aamuisin eikä jätä tien päälle. Tai että ainakin siinä on sitten takuu olemassa, jos jotain tapahtuu. Raumalaisesta autoliikkeestä lähtee matkaan esittelyautona toiminut Mazda 2. Pienikokoinen, pienikulutteinen, pienikoneinen ja muutenkin jotain aivan muuta mitä meillä koskaan on ollut. Ehkä järkevin auto, joka meillä koskaan on ollut.

 

Mazdalla on yllättävän hyvä ajaa pienuudesta huolimatta. Ajattelen, että kyllä tähän tottuu kun vain tulee kilometrejä lisää. Ja onhan meillä sitten ehkä joskus vielä se bemari, joka edelleen odottaa kohtaloaan. Kyllä Mazdalla kaupungissa hyvin pärjääkin ja saa sen maantielläkin kulkemaan jos on riittävän kärsivällinen. Mazda on ensimmäinen valkoinen auto, jonka olen suostunut ottamaan. Punainen sisusta hieman helpottaa sietämään ulkokuoren mitätöntä väriä. Kyllä tähän autoon sopii mainoslause "Huolettomia kilometrejä". Tästähän jää Jonnalle hyvä ensimmäinen auto, ei siihenkään ole kuin 6 vuotta enää aikaa.

Mazdalla ajo sujuu hyvin eikä ongelmia ole. Hieman alkaa jossain vaiheessa ottamaan päähän, että harkkakassit ja ruokaostokset eivät mahdu samaan aikaan takakoppaan. Hieman enemmän ottaa päähän, että ohittaessa tai muuten vain kiihdyttäessä täytyy painaa kaasu pohjaan ja toivoa, että auto kulkisi eteenpäin. Silti koitamme pitää mielessä, että vakuutusmaksut ovat pienet, kerrankin koko vuoden vero on maksettu kerralla ja kulutuskin on pientä. Ei auta.

Kevään alkaessa lähestyä kesää mies käy Jyväskylässä katsomassa yhtä autoa. Koeajon jälkeen pieni mietintätauko ja auto meille varaukseen. Auton luovutus menee melkein 1½ kuukauden päähän, joten hieman kärsivällisyyttä tarvitaan. Nyt alkaakin kilometrien vahtiminen. Mazdaan on kertynyt yllättävän paljon kilometrejä ja koska tämä auto on tarkoitus antaa vaihdossa pois kun uusi haetaan tilalle, on kilometrien pysyttävä luvatuissa määrissä. Pientä kikkailua ja muutama pidempi reissu Mazdan sijaan pakettiautolla, niin johan pysyvät kilometrit kurissa. Ehdin reilun neljän kuukauden aikana ajaa yli 10 000 kilometriä Mazdalla vaikka viimeinen 1½ kuukautta menikin himmaillessa.

Ennen kuin on aika lähteä noutamaan varattua autoa, mies tekee vielä yhdet nopeat autokaupat. Pihallemme ilmestyy kesäkuun puolivälissä sininen Mercedes-Benz. Tämä yksilö on vuosimallia 1982 ja päätyi miehen kesäautoksi. Oikein ministerimallia niin sanotusti. Pehmeät ja joustavat penkit, lukuvalo takapenkillä ja johtotähti keulassa. Itselläni ei riitä ymmärrys vanhoja autoja kohtaan, mutta olkoon nyt sitten mersu pihalla kunhan ei minun tarvitse sillä ajaa. Kyydissä olen sentään muutaman kerran ollut.

Juhannusviikolla pääsemme vihdoin vaihtamaan Mazdan pois. Tämä on nyt se kahdenkeskinen Jyväskylän reissumme josta on maininta linkin takana. Mazda jää tyytyväisenä autoliikkeen pihaan ja me pääsemme huristamaan (liukumaan hiiren hiljaa) uuden automme kanssa kohti hotellia.

En ole koskaan tehnyt miehelle helpoksi etsiä meille autoa. Siis sellaista autoa, jolla minäkin ajan. Autosta pitäisi löytyä tehoa riittävästi, se ei saisi kuluttaa mahdottomasti, sen pitäisi näyttää hyvältä niin sisältä kuin ulkoa (ei harmaata eikä valkoista autoa), sen pitää olla takavetoinen, manuaalivaihteinen ja kangaspäällysteisillä penkeillä. Mieluiten ei farmaria eikä perusvarustelua. Lisävarusteina pitäisi olla bluetooth, navigaattori, vakionopeudensäädin, monitoimiratti ja monta muuta ominaisuutta. Voin sanoa, että ei ollenkaan helppo yhdistelmä ja olenkin joistain vaatimuksista joutunut joustamaan. Esimerkiksi viimeiset reilut 6 vuotta meillä on ollut farmari juuri tämän mahdottoman yhtälön takia. Varikolla olevasta bemarista puuttuu myös vakionopeudensäädin, tosin ilmankin on oppinut olemaan.

No mikä auto nyt sitten oli sellainen, että pääsi Mazdan tilalle? Veikkaan, että aika monikin olisi päässyt, mutta varikolla odottava BMW heitti vaatimuskerrointa vielä hieman ylöspäin. Siinä kun ei ollut oikeastaan muuta vikaa kuin se, että sillä ei voi ajaa. Eikä nyt toista samanlaista kannata kaveriksi ostaa.

Jyväskylästä löytyi BMW 330e plug-in hybrid. Tehokas ja vähäkulutteinen, mikäs sen parempaa! Pientä ekstaa ja uutta tuo sähköllä kulkeminen. Sähköautoa olen halunnut jo kauan, mutta aina niissä on ollut jotain pientä ongelmaa. Jos ei muuta niin hinta viimeistään. Tämä BMW on nyt plug-in hybridi, joten siihen voi ladata seinästä lisää virtaa niin kuin kännykkäänkin. Työ- ja kauppamatkat sujuvat nyt pelkän sähkön voimalla, joten bensankulutus on minimissä. Talvella voi tietysti olla eri asia..

Jos ei sähköisyyttä oteta huomioon, niin on tässä paljon muutakin hyvää. Mm. M-sportin varustelu, vakionopeudensäädin ja sedan-malli (vihdoin!). Jos nyt jotain miinusta pitää keksiä, niin navigaattoria ei ole, musiikki soi huonommin kuin varikkobemarissa ja auton väri on valkoinen. Tosin pakko myöntää, että väriin ehdin tottua Mazdan kanssa enkä pidä sitä enää pahana. Myös manuaalivaihteista jouduin luopumaan, mutta tästä keskusteltiin miehen kanssa jo kevättalvella ja tulimme siihen tulokseen, että kestän automaattivaihteet toisessa autossa kun voin välillä ajaa manuaalillakin.

Eikä tässä vielä kaikki. Meni reilu viikko ja korjaamosta soitettiin hakemaan varikkobemmi pois. Meinattiin jo tilata hinausauto, mutta kuulemma sen voi ihan ajaakin kotiin. Niin se vain yllätti tämäkin bemari ja on nyt kulkenut moitteettomasti jo kuukauden päivät. Tällä hetkellä tarvittaisiin siis lisää tallipaikkoja pihalle, autoja kun on nyt joka lähtöön. Löytyy työauto, perheauto, edustusauto ja kesäauto. Eiköhän näillä selvitä jonkun aikaa. Syytä ainakin on, mun hermoni ei meinaan kestä yhtään hajonnutta autoa tai uutta autoa ihan hetkeen.

Nyt saa taas rullata näilläkin vanteilla.