Lapsen harrastaminen

Lasten harrastukset herättävät keskustelua vähän väliä. Joko harrastetaan jonkun mielestä liikaa tai liian vähän tai harrastukset kustantavat suuria summia. Mielestäni on hyvä, että näistä puhutaan. Ääripäitä löytyy aina ja koska lasten ja nuorten liikkuminen on vähentynyt ja toisaalta ylisuorittaminen on lisääntynyt, on hyvä nostaa keskustelua harrastuksista aika ajoin. Myös hinnat ovat paikoitellen kohonneet järjettömiksi.

Meidän lapset harrastavat keskimääräisesti verrattuna paljon. Sen takia saankin usein olla vastaamassa kysymyksiin, kuten esimerkiksi miten lapset jaksavat, onko heidät pakotettu harrastamaan, miten vanhemmat jaksavat kuskata, kustantaako harrastukset paljon jne. Ajattelin nyt tähän koota omia mietteitäni ja faktoja meidän perheen lasten harrastuksista.

Jonna harrastaa muodostelmaluistelua ja cheerleadingia. Ikää hänellä on nyt 11 vuotta. Luistelun hän on aloittanut 4 vuotiaana omasta tahdostaan. Hän itse toivoi silloin, että saisi aloittaa luistelukoulussa. Luistelukoulu on kerran viikossa 45 minuuttia kerrallaan. Pyyntö oli kohtuullinen ja luistelu-ura alkoi muutamaa kuukautta ennen 5v-synttäreitä. Luistelukoulusta hän siirtyi taiturit-ryhmään 6-vuotiaana. Taitureissa ei kilpailla, vaan harjoitellaan taitoluistelun perustaitoja. Harjoituksia oli 2 kertaa viikossa, toisella kertaa pelkkä jää ja toisella myös puolen tunnin oheisharjoitukset. Tästä ryhmästä Jonna siirtyi muodostelmaluisteluun 7-vuotiaana. Harkkakerrat kasvoivat yhdellä jää + oheiset päivällä.

Ekaluokan keväällä Jonna halusi aloittaa myös telinevoimistelun. Sitä oli kerran viikossa ja se kesti vain tuon yhden kevään. Sen jälkeen ei telinevoimistelua olekaan ollut tarjolla Raumalla. Tokaluokalla hän keksi tähän telinevoimistelun tilalle cheerleadingin. Siellä hän ehti käydä vain reilun puoli vuotta, kun sekin loppui Raumalta. Luisteluun tuli oheisten ja jään lisäksi tanssi jossain kohtaa, mutta en enää muista milloin se on alkanut.

Tällä hetkellä Jonna käy neljä kertaa viikossa muodostelmaluisteluharkoissa (sis. tanssin), kerran viikossa cheerleadingissa (Porissa) ja kerran viikossa seurakunnan K-kerhossa. Harrastaja itse on tyytyväinen tilanteeseen ja jos hän jotain saisi muuttaa, niin cheerleadingia olisi useammin. Hän on kokeillut urheiluharrastusten lisäksi myös kuvataidekoulua. Siellä hän kävi kaksi kertaa eikä se sitten kiinnostanutkaan. K-klubissa hän on joskus käynyt vuoden, kun siskoni piti sitä. Nyt hän aloitti uudelleen, koska taas on tuttu vetäjä.

Sunnuntaiaamuisin suuntana on Kivikylän tuhtitupa. Tällä kertaa varakassi käytössä, koska kissa oli ilmoittanut mielipiteensä harkkakassista melko haisevalla tavalla.

Jemina aloitti luistelukoulun 3-vuotiaana. Jonnan aloittaessa luistelukoulun, olin Jeminan kanssa joka kerta katsomossa ja se oli melko mahdotonta ei-niin-rauhallisen tytön kanssa. Puoli vuotta jaksoin tuskaisia kolmevarttisia, mutta sitten syksyn ryhmän alkaessa ilmoitin Jeminankin sinne. Hän ei siis pyytänyt itse luistelemaan mutta ei kyllä missään kohtaa vastustanutkaan. Hän viihtyi huomattavasti paremmin jäällä kuin katsomossa ja pärjäsi hyvin muiden mukana.

5-vuotiaana hän siirtyi taiturit-ryhmään ja ehti käydä vuoden taitureiden harkoissa, kunnes totaalinen kyllästyminen luisteluun iski. Luistelu lopetettiin kun eskari alkoi ja tilalle tuli pesäpallo. Luistelun joulunäytöksen seuraaminen katsomosta oli kuitenkin liikaa ja paluu jäälle koitti eskarivuoden tammikuussa. Tällä kertaa koululaisryhmässä, koska pesäpalloharkkoja oli kolme kertaa viikossa ja pelkäsin, että tulee taas kyllästyminen tai väsyminen johonkin jos harkkoja on liikaa. Koululaisryhmä oli vain kerran viikossa luistelukoulun tapaan.

Koulun alkaessa Jemina aloitti partion. Pesäpallo lakkasi kiinnostamasta ekaluokan lopulla ja se lopetettiinkin sitten ennen tokaluokan alkua. Ekaluokan keväällä Jemina siirtyi luistelussa koululaisryhmästä muodostelmaryhmään. Tästä ryhmästä koottiin uusi joukkue vuosi sitten ja ensimmäiset kilpailut olivat viime keväänä. Tokaluokan ajan Jemina kävi myös tanssissa, mutta nyt tanssi kuuluu luisteluun niin ylimääräinen tanssi jäi pois. Harkkoja hänellä on tällä hetkellä luistelussa kolme kertaa viikossa (sis. tanssi) ja partio kerran viikossa. Jeminakin on tyytyväinen tilanteeseen eikä harkoissa käynti väsytä tai harmita kuin ihan satunnaisesti.

Miten tästä kaikesta selvitään? Perusharkkojen lisäksi on milloin mitäkin ylimääräistä (kisat, talkoot, tapahtumat yms.) ja muutakin tarvisi ehtiä tehdä kuin keskittyä lasten harrastuksiin. Hoidamme miehen kanssa kuskaamiset pääosin itse. Joskus harvoin on tilanteita, jolloin meistä kumpikaan ei pääse kuskaamaan ja silloin olemme pyytäneet apua muualta. Kimppakyytejä emme ole saaneet missään vaiheessa mihinkään harrastukseen onnistumaan, koska omalta kylältä ei ole muita kulkemassa samoihin harkkoihin. Ilman kalenteria en pärjäisi hetkeäkään. En millään muistaisi kenet pitää viedä mihinkin aikaan ja millekin hallille. Kalenterina käytän nykyisin vain kännykän kalenteria, koska muutoksia tulee usein ja sähköisesti on helpompi muuttaa esim. kolmen kuukauden toistuvat harkka-ajat kerralla.

Luistinten sitominen sujuu paremmin itse eikä äidillä ole lupaa mennä väliin.

Tämä syksy on nyt menty ensimmäistä kertaa niin, että lasten harkkakuskaamisia on jokaikinen päivä. Nyt kun kolme kuukautta on mennyt, niin voinee jo todeta, että yllättävän hyvin se sujuu. Kotonaoloaika on omalta osaltani jäänyt varsin pieneksi, mutta ei se suuremmin minua haittaa. Joku voisi tosin hoitaa talonmaalauksen loppuun ja käydä siivoamassa meillä, mutta muuten hanskaan ajankäytön hyvin.

Lasten harrastamiseen suhtaudun siis niin, että lapsen halua pitää kuunnella. Aikuiset asettavat rajaehdot ja lapset valitsevat niiden puitteissa mitä haluavat harrastaa. Meillä ehtona on, että jokin liikunnallinen harrastus on oltava ja se on saatava sopimaan muun perheen aikatauluihin. Esimerkkinä mainittakoon Jonnan halu harrastaa cheerleadingia useammin. Nyt ei vain riitä meidän rahkeet kuskata neitiä useammin kuin kerran viikossa Poriin, niin täytyy tyytyä yhteen kertaan. Muuten lapset siis saavat itse valita mitä harrastavat.

Mielestäni lapsia pitää kannustaa harrastamaan eikä rajoittaa innostusta. Aikuisten asenteet ratkaisevat paljon. Ei kaikista tule himoliikkujia eikä tarvitsekaan tulla, mutta oletettavasti jokaiselle lapselle on jokin mielenkiintoinen harrastus olemassa. Olkoon se vaikka shakinpelaamista, judoa, askartelua tai ihan mitä vain. Sosiaalisten taitojen kehittäminen on nykymaailmassa uskomattoman tärkeää ja harrastukset tarjoavat tähän hyvän mahdollisuuden. Eikä harrastuksen tarvitse olla säännöllinen, ohjattu harrastus. Sehän voi olla vaikka kirjaston satutunti tai perhekahvilan tapaaminen.

Kustannukset ovat myös melko merkittävä asia harrastuksista puhuttaessa. Meille on valikoitunut sekä edullisia että kalliimpia harrastuksia. Joku perhe tekee etelänmatkan kerran vuodessa sillä rahalla, mikä meillä menee harrastuksiin. Onneksi on olemassa myös edullisia harrastuksia. Partio on hyvä esimerkki edullisesta ja kattavasta harrastuksesta. Harrastustarjonta on laaja, jokaiselle jotakin. Kannustetaan siis lapsia harrastamaan!