En oo koskaan..

En oo koskaan ollut fitnesskisoissa. Paitsi nyt viime viikonloppuna meni tämäkin neitsyys. 

Vietimme miehen kanssa viime viikonlopun Jyväskylässä. Tämä reissu oli ihan suunniteltu toisin kuin se meidän edellinen reissu, josta löytyy maininta täältä. Hotelliksi valikoitui sama Sokos Hotel Paviljonki, jossa viimeksikin olimme. Tarkoituksena oli mennä katsomaan NFE karsintaa aivan tuohon hotellin viereen, niin oli kätevää yöpyä naapurissa.

Lähdimme matkaan lauantaiaamuna ja siinä ajaessa suunnitelmat hieman muuttuivat. Alunperin oli tarkoitus olla Jyväskylässä hyvissä ajoin, jotta ehdimme kierrellä kaupungilla. Päädyimmekin kuitenkin Lempäälän Ideaparkiin ja perillä Jyväskylässä olimme vasta illalla. Onneksi menimme Ideaparkiin, sillä olen etsinyt uutta takkia jo ikuisuuden eikä sellaista ole mistään löytynyt. Nytpä löytyi Aleksi13:sta, ei puutu kuin kengät enää..

Jyväskylässä kävimme taas syömässä Stefan's Steakhousessa. Tällä kertaa otimme seitsemän ruokalajin tasting menuun ja kyllä syötävää riitti. En olisi uskonut, että on edes mahdollista syödä itseään niin täyteen. Näemmä se onnistuu ja sainkin kärsiä huonosta olosta koko alkuyön. Aamiaisellakaan ei vielä ollut nälkä, mutta päivällisellä kävimme Bella Romassa. Onneksi sitten jo maistui ruoka, koska pizza oli todella hyvää. Enkä kyllä voi moittia Stefan's Steakhousenkaan ruokia, jälkikäteen tullut huono olo johtui syöjästä eikä ruuista. Menu oli aivan fantastinen eikä sitä voi olla suosittelematta. Ehkä kuitenkin itse tyydyn seuraavaksi "vain" viiden lajin menuun.

Entäs ne kisat sitten? Olin ensimmäistä kertaa katsomassa fitnesskisoja ja sain siis taas plakkariin uuden kokemuksen. Tunnelma oli huikea kun kisaajia kannustettiin. Melkein kaikilla kisaajilla oli omat tukijoukot/kannustajat mukana ja sen kanssa kuuli. En varsinaisesti ymmärrä juuri mitään koko lajista, mutta silti lavalla olevia kilpailijoita oli mielenkiintoista katsoa ja yrittää erottaa erilaisuuksia. Ystäväni kisasi body fitness +168 -sarjassa ja olimme häntä kannustamassa. Seuraavaksi edessä olisi sitten SM-kisat Lahdessa parin viikon kuluttua, saa nähdä ehdimmekö sinne mukaan. Kovasti kiinnostaisi kyllä, mutta ajallisesti hieman haastavaa.

Suomen Ilmailumuseo

Eksyimme viime viikolla sattumalta Vantaalle Suomen Ilmailumuseoon. Tai Vantaalle menimme tarkoituksella, mutta sattumalta juuri siinä lähettyvillä olikin mielenkiintoinen museo ja kävin tyttöjen kanssa museossa sillä aikaa kun mies oli hoitamassa työasioita. Miehellä oli tapaaminen Vantaan Aviapoliksessa ja lähdin tyttöjen kanssa mukaan, koska Kehäradan kiertäminen houkutti.

Kävimme kaikki syömässä Aviapoliksessa ja sen jälkeen lähdin tyttöjen kanssa läheiselle Pokemon-salille kuluttamaan aikaa. No eihän siitä mitään tullut kun saleja oli lähistöllä vain yksi, niin nuohan valtasivat sitä vuoronperään ja tappelu siitä tuli. Onneksi salin vieressä oli Ilmailumuseo. Pieni rauhoittumislenkki asemalle ja takaisin ja sitten hermot olivat sen verran taas kasassa, että museokierros tuntui hyvältä ajatukselta.

Ilmailumuseo oli kyllä varsin mielenkiintoinen ajanviettopaikka. Erityisesti Jeminaa tuntui kiinnostavan jokaikinen vekotin ja härveli ja mitä isompi hävittäjä tai pommi oli kyseessä, sitä enemmän kyseltiin ja tutkittiin. Kerrankin sai kiertää ja katsella paikkoja rauhassa, sillä koko 1½ tunnin aikana ei museossa ollut muita asiakkaita.

Erityisen kiinnostava oli vaihtuva näyttely, jossa esiteltiin lentomatkailun alkua sotien jälkeen. Jotenkin siellä tajusi, että lomalennot ovat hyvinkin tuore ilmiö vaikka ovatkin niin arkipäiväisiä nykyisin. Ja vaikka olin kyllä faktat tiennyt jo ennestään, mutta näyttely konkretisoi asian paremmin kuin pelkkä kirjasta luettu tieto.

Jeminan mielestä parasta oli lentokone, johon pääsi sisälle käymään. Se oli myös hivenen jännittävä, koska koko hallissa ei tosiaan ollut muita ihmisiä kuin me kolme ja silti lentokoneen etupäästä kuului puhetta. Uskalsimme mennä katsomaan ja lentoemännän äänihän se sieltä nauhurista kuului. Vielä tätäkin kohdetta parempi oli lentosimulaattori, jolla sai lentää (ja rysähtää maahan) niin monta kertaa kuin halusi.

Nyt sain vihdoin ja viimein hankittua itselleni museokortin, joten jospa kynnys käydä museoissa olisi nyt hieman matalampi. Saa nähdä tuliko tehtyä fiksu hankinta vai jääkö käyttö vähäiselle. Kehärata päästiin vihdoin myös kiertämään kokonaan, mutta lentokentän ihmettely jäi vielä toiseen kertaan. Piti palata vauhdilla Helsinkiin, jotta ehdittiin illan rientoihin.

Haaveista totta

Kävimme viime viikolla Elämä Lapselle -konsertissa koko perheen voimin. Olen lapsesta asti katsonut konsertteja ja haaveillut, että olisipa sinne kiva päästä paikan päälle. Tänä syksynä tämä haave vihdoin toteutui.

No miksi juuri nyt? Varsinainen "syypää" tälle reissulle oli meidän 12 vuotias, joka fanittaa norjalaskaksikko Marcus & Martinusta. Keikalle olisi pitänyt päästä jo aikoja sitten, mutta koska niitä on ollut vain Norjassa ja Ruotsissa, emme ole lähteneet niin pitkälle reissulle. Jossain kohdassa oli puhetta, että sitten kun nämä tulevat Suomeen, niin voidaan keikalle mennä. Ja mentiinkin. Liput hankittiin hieman ennen kuin Kummit julkistivat poikakaksikon esiintyjälistalleen ja sen ansiosta pääsimmekin ihan hyville paikoille. Käsittääkseni konsertin lippumyynti räjähti siinä kohtaa kun tämä esiintyjä julkaistiin.

Elämä Lapselle -konserttiin oli helppo lähteä koko perheenä, koska siellä oli kaikille jotain katseltavaa ja kuunneltavaa. Itseeni teki vaikutuksen Mira Luodin esiintyminen tai tarkemmin ottaen vielä hänen taustatanssijansa. Uskomattoman taitavia lapsia ja nuoria. Jeminan mielestä paras hetki oli jo ennen kuin pääsimme istumaan paikoillemme. Vessaa etsiessä törmäsimme yhteen hänen suosikki tubettajaansa ja tämä pikainen kohtaaminen oli kuulemma paras tapahtuma koko illan aikana.

Jonnalle melkein kolmen tunnin "odottelu" oli täyttä tuskaa. Poikakaksikko kun esiintyi viimeisenä, niin sitä sai sitten hetken odotella. Eikä siinä pystynyt oikein nauttimaan muiden esityksistä kunnolla, kun koko ajan piti jännittää ja katsoa kelloa, että joko joko joko joko.. Tulivathan ne pojatkin lopulta lavalle ja hyvin esiintyivät, pakko myöntää.

Kaikista hienointa ja koskettavinta olikin juuri tuo tytön uskomaton innostus ja onnellisuus, joka oli käsinkosketeltavaa. Yleensä olen telkkarista katsellessa vetistellyt inserttien kohdalla, mutta nyt tuo vieressä istunut oma lapsi sai saman reaktion aikaan pelkästään olemalla niin onnellinen. Vaikutus oli sen verran suuri, että mies päätti siinä kesken konsertin hankkia seuraavalle päivälle liput vielä Nosturiin poikien omalle keikalle (joka oli julkaistu vain muutamaa päivää aiemmin). Niin sitten seuraavana päivänä isä pääsi tyttären kanssa kuuntelemaan poikia ja miljoonaa kiljuvaa tyttölasta. Me vietimme Jeminan kanssa seuraavan illan hieman rauhallisemmissa merkeissä elokuvissa istuen.

Tässä ei siis toteutettu minun lapsuuden haavettani konserttiin pääsystä vaan tyttären haavetta nähdä idolinsa. Ja tämä haave tuli kyllä toteutettua oikein kunnolla ja taatusti paremmin kuin mitä lapsi oli ehtinyt edes toivoa. Sivussa sitten omakin haaveeni toteutui vihdoin. Kyllä näitä pieniä helmiä tarvitaan arjen myllerryksessä jaksamiseen <3

ps. Pahoittelut kuvien todella surkeasta laadusta. Kännykällä ei oikein saa kuvia kauempaa..

Väkeä riitti, tyhjiä paikkoja oli vain satunnaisesti muutama hajapaikka.

Mira Luoti

Vihdoin Marcus & Martinus

Uutta kokeilemassa

Taas oli hyötyä politiikan harrastamisesta. Tällä kertaa "hieman" itsekkäässä mielessä, mutta kai sitä omankin edun takia harrastukset ovat olemassa. Olen jo pitkään halunnut päästä kokeilemaan sup-lautailua eli stand up paddlingiä ja nyt siihen tarjoutui oiva tilaisuus. Satakunnan Keskustanuorten toiminnanjohtaja ehdotti, että mitä jos pidettäisiin kesän loppumisen kunniaksi pieni vapaamuotoinen illanvietto melomisen muodossa. Idea sai kannatusta ja melontapaikaksi valikoitui Kokemäenjoki ja palveluntarjoajaksi Majamelavat ry.

Rauman päässä ollut tietyö meinasi kyllä jo estää koko kokeilun osaltani, mutta pääsimme silti Jeminan kanssa perille. Tosin kolme varttia myöhässä. Istuskelimme autossa tietyömaan kohdalla tasan 52 minuuttia, kunnes päääsimme jatkamaan matkaa kohti Poria. Perillä toiset olivat odottaneet meitä ja pääsimme kaikki yhdessä joelle. Puolet lähtivät matkaan sup-laudoilla ja loput kajakeilla. Kajakkia olen joskus melonut useastikin, niin odotin suurella innolla sup-kokeilua.

Voisi sanoa että himpun verran jännitti, kun nousin laudalle seisomaan. Yllätyksekseni en kuitenkaan kaatunut samantien vaan sain jopa itseni liikkeelle. Jeminalla oli myös suplauta, mutta hän oli siinä kuin vanha tekijä konsanaan. Itse olen niin hirveä puupökkelö ja vielä huonolla tasapainolla varustettu, että on suuri ihme, etten tippunut kertaakaan laudalta. Lauta oli kyllä niin tukeva, että ei siinä sitten enää liikkeelle päästyä pelottanut seisoskella. Tosin jalanpohjat olivat kovilla kun jännitin huomaamattani joitain vähemmän käytössä olevia lihaksia koko reissun ajan.

Reitti oli vaihteleva maisemien puolesta. Matkaan mahtui niin suistomaisemaa kuin kerrostalojakin. Onneksi ei juuri tuullut ja aaltojakin oli vain hetkittäin kun joku meni veneellä ohi. Oli kyllä kivaa puuhaa tuo suppailu ja haluan taatusti uudestaankin päästä melomaan. Ensi kesänä sitten kun vedet ovat lämpimät ja aurinko paistaa, niin voi taas lähteä haastamaan tasapainoa.

Kuvista kiitos toiminnanjohtaja S. Lautamatille!

Pääsin irti laiturista enkä edes kaatunut, saavutus sekin.

Jeminalta homma sujui kuin itsestään, minä taas seisoin tukevassa haara-asennossa koko matkan.

Tuliaisia Desing-torilta

Kävin ystäväni kanssa Tampereen Desing tori -tapahtumassa jokin aika sitten. Tapahtuma oli juuri niin mielenkiintoinen kuin ajattelinkin sen olevan. Tosin ehkä hieman pienempi kuin olin kuvitellut. Myyjiä oli silti runsaasti ja monenlaisia. Oli vaatteita, sisustusjuttuja, kortteja, asusteita ja paljon muuta.

Minua kiinnosti lähinnä vaatteet, mutta katselin kyllä muitakin. Löysin yhden aivan ihanan villatakin, mutta sitä en kuitenkaan malttanut ostaa. Olin päättänyt jo etukäteen, että huivin ostaisin jos sellaisen löytäisin. Ja löytyihän sieltä jos vaikka minkälaista huivia. Päädyin tarkan harkinnan jälkeen keltaisiin kasmir-huiviin ja olen kyllä ollut tyytyväinen hankintaani. Meinasin ottaa tavallisen harmaan tai ruskean, mutta olen todella iloinen että uskalsin hankkia värillisen huivin. Huivi on ollut melkein päivittäin käytössä oston jälkeen.

Olen melkein vuoden etsinyt kauniita värikkäitä sukkahousuja. Sellaisia hiukan paksumpia kuin esimerkiksi Marimekolla on ollut. No eipä ole enää näkynyt, paitsi unikko-kuosisia. Unikko taas on niitä harvoja kuoseja joita en kertakaikkiaan voi sietää. Niinpä olen tyytynyt mustiin sukkiksiin, mutta tuolla messuilla törmäsin Marja Jalava -merkkisiin sukkahousuihin ja olin aivan myyty. Ostin yhdet ja nyt kun ne ovat olleet käytössä, harmittelen kun en ostanut samantien useampia. Ne ovat niin mahtavat kuin sukkahousut nyt ikinä voivat olla. Pitäköön Marimekko unikkonsa, löysin paremmat!

Desing tori oli muutenkin sellainen tapahtuma, että sinne pitää kyllä mahdollisuuksien mukaan mennä uudelleen. Sieltä voi selvästikin tehdä ihan huippulöytöjä ja ainakin tutustuu uusiin merkkeihin. Väkeä riitti ja paikoitellen oli jopa liiankin ahdasta, mutta hyvä mieli jäi silti.

Perjantai-ilta meren rannalla

Vietimme perjantaina työporukalla esimieheni läksiäisiä. Sää suosi ja tunnelma oli mukava ja rento, niin kuin aina tällä porukalla. Olen tullut nykyiseen työpaikkaani reilu kuusi vuotta sitten kesätyöntekijäksi juurikin tämän saman esimiehen valitsemana. Sittemmin minut on siirretty tytäryhtiöstä emoon, mutta samalla siirtyi osa työkavereista ja esimies. Onhan tämä nyt erään aikakauden päätös kun pitkäaikainen esimies lähtee meiltä pois kohti uusia haasteita, mutta niin kuin hänkin usein on sanonut, muutos on aina mahdollisuus.

En haikaile itse esimiehen pestistä enkä siihen edes olisi sopiva. Uudet kuviot taas ovat tervetulleita. Luulen kyllä, että minua tyydyttäviä uusia kuvioita ei ole tarjolla mutta pienikin muutos piristää hieman. Omia uusia suunnitelmia voi sitten hioa rauhassa kun nykyinenkin työpaikka tarjoaa hiukkasen vaihtelua. 

Palataan kuitenkin vielä siihen perjantaihin. Sää oli tosiaan niin upea kuin syyskuussa nyt voi olla ja itsekin siirryin paikasta toiseen kävellen ihan vain kävelyn ilosta (kyytikin olisi ollut tarjolla). Pitää nauttia kauniista keleistä vielä kun se onnistuu ilman suurempaa varustautumista.

Työpaikkamme sijaitsee meren rannan lähettyvillä, joten tosiaan kävellen pääsi kymmenessä minuutissa terassille meren ääreen. Terassilla sitten odoteltiin pomoa saapuvaksi ja toivuttiin raskaasta työpäivästä. Kun kaikki oli saatu paikalle ja ilta aloitettua niin siirryttiin firman saunamökille. Saunalla oli ruoka odottamassa ja kiuas kuumana, mikäs sen parempaa. Muuta ohjelmaa ei enää kaivattukaan (lahjoja lukuunottamatta tietysti) vaan aika kului kuin siivillä. Mukava ilta siis takana.

Illan sankaria odotellessa ehdin itsekin olemaan kuvattavana.

Viikonloppuna oli Raumalla meripelastustaitokisat (tai jotain sinnepäin) ja tämä ohi lipunut alus liittyi varmaan niihin.

Ruuaksi ei ollutkaan perinteisiä kiusauksia vaan vaihtelu virkisti tässäkin.

Illan aikana suorastaan legendaksi muodostunut kärpässieni.

En ole mikään mäntyjen ystävä, mutta tuolloin nekin osoittautuivat hyödyllisiksi.

Auringonlasku <3