Kauppakeskus, kyllä vai ei?

Raumalla on jo vuosia keskusteltu aiheesta kauppakeskus. Mahtuuko Rauman kokoiseen kaupunkiin kauppakeskus ja jos, niin mikä olisi järkevä paikka? Keskusteluun on otettu mukaan näkökulmia Vanhan Rauman arvon säilymisestä ja keskustan nykyisten kauppiaiden tilanteesta aina Prisman rakentamisen ja Citymarketin laajentamisen aikaisiin pelkoihin asiakaskadoista.

Perusteellinen miettiminen onkin paikallaan aina, kun jotain näin suurta ja uutta ollaan suunnittelemassa. Ensinnäkin sijainti on merkityksellinen valinta. Vanhaan Raumaan keskusta ei voi sijoittaa ja onneksi kukaan ei näin ole ajatellutkaan. Vanhan Rauman välitön läheisyys taas on yksi vaihtoehto. Paikaksi on esitetty Tarvontoria ja tähän on jo suunnitelmiakin olemassa. Toinen mahdollisuus olisi kauempana keskustasta, mutta kävisikö sitten kuten Raisiossa Myllyn kanssa? Ihmiset menevät vain kauppakeskukseen ja kaupungin keskusta jää vieraaksi ja autioksi. Jos päädyttäisiin keskustan ulkopuolella sijaitsevaan kauppakeskukseen, niin ehdottaisin paikaksi Uotilan entisen yläkoulun ja lukion tonttia. Tätä ajatusta en tosin ole itse keksinyt, vaan työkaverini on sen esittänyt ääneen.

Sijainnissa on huomioitava kauppakeskuksen mahdollinen koko. Tarvontorin tontille ei mielestäni sovellu mikään iso kauppakeskus vaan ennemminkin sellainen pieni ja herttainen, jolle naapurikaupunkilaiset nauravat "Tuotako te nimitätte kauppakeskukseksi?". Tällaisella uudisrakennuksella saataisiin tarvittavat tilat mahdollisille kansainvälisille ketjuille, jotka eivät sovellu Vanhan Rauman tarjoamiin tiloihin. Samalla toistensa asiakkaita syövää kilpailua ei syntyisi, koska kohderyhmät olisivat taatusti hieman erit. Toisaalta taas tällainen Vanha Rauma pienine erikoisliikkeineen ja kauppakeskus ketjuliikkeineen - yhdistelmä voisi saada kilpailuvaltin aikaan naapurikaupunkeihin nähden.

Keskustan ulkopuolelle taas mahtuisi suurempikin rakennus. Käytetään nyt mielikuvaharjoitteluna vaikka sitä Uotilan surullisen kuuluisaa tonttia. Siihen mahtuisi melko suuri kauppakeskus, jossa voisi olla myös kyläläisille jotakin palvelua. Puuvillasta voisi kopioida olohuone-mallin ja vaikka pienen sivukirjaston. Mahtuisi sinne vaikka pieni nuorisonurkkauskin pelikonsoleineen ja säkkituoleineen. Uotila sijaitsee hyvällä paikalla niin Turun, Porin kuin Euran suunnasta tulijoille. Lisäksi keskustasta pääsee bussilla aivan tulevan kauppakeskuksen kohdalle (tällöin niitä vuoroja vaan voisi olla jopa nelinkertaisesti nykyiseen verrattuna). Tässä tosin on riskinä juurikin se keskustan autioituminen, mutta sitten olisi panostettava entistä enemmän myös kaupungin toimesta keskustan markkinointiin. Ja järjestettävä vaikka se ilmainen bussikuljetus kauppakeskukselta keskustaan.

Uotilan entisen yläkoulun paikalla on tällä hetkellä vain suuri kuoppa.

Näytän siis itse vihreää valoa kauppakeskukselle. Sen sijaan haluaisin, että mahdolliset vaihtoehdot punnitaan tarkasti ja faktat selvitetään ennen yhdenkään päätöksen tekoa. Myös tulevan kauppakeskuksen koko on harkittava tarkkaan ja mietittävä, minne se sopii. Isoa betonimöhkälettä ei kukaan halua Vanhan Rauman viereen. Kehitys on aina eteenpäin menemistä ja kaupungin kehittyminen on kaupunkilaisten etu, kunhan huomioidaan olemassaolevat resurssit eikä unohdeta pitää huolta jo saavutetuista eduista eli tässä kohtaa Vanhan Rauman elinvoimaisuudesta.

Villasukkien viemää

Käsitöiden puolesta on kyllä tullut elettyä melkoista hiljaiseloa. Jotain sentään sain aikaiseksi eli perinteiset joululahjasukat valmistuivat myös täksi jouluksi. Tosin aloitin hyvissä ajoin jo alkusyksystä ja lopetin jouluaattona, valmiiksi tuli säälittävät kolme paria. Mutta se oli minimitavoite ja siihen pääsin, joten kai sitä tyytyväinen pitäisi olla.

On muuten mielenkiintoista neuloa toisille sukkia, kun oma jalka on kokoa 36 ja ystävien jalat hieman suurempia. Onneksi Jeminan jalka on kasvanut kiitettävästi viime aikoina ja sain käyttää sitä sovitukseen. Onhan niitä kaikenmaailman kokotaulukoita yms. mutta on huomattavasti helpompi vetää sukka jalkaan ja katsoa paljonko puuttuu kuin laskea ja mittailla ja ja ja..

Tässä näitä nyt kuitenkin on. Sama malli kaikissa eli Novitan pitsisukat, lankana Novitan Baby Wool ja puikot 3,5.

Jouluaaton aattona näytti illalta vielä tältä

Mutta aattoyönä pakettiin meni kokonainen pari vajaan sijasta. Kuva on jokseenkin hämyinen, mutta paketointipuuha on niin salaista, ettei sitä voi täydessä valaistuksessa suorittaa.

Tammikuussa päätin, että en osta tänä vuonna uusia lankoja. Sen sijaan puran neulomistarpeeni ääriään pursuilevaan "jämälankakoriin". Jämälanka siksi heittomerkeillä, että suurin osa korin sisällöstä on täysin vyötteissä olevia, korkkaamattomia keriä. Tammikuun aikana sain kaksi pientä sukkaparia aikaiseksi, näihin nyt ei mennyt aikaa kuin ilta/pari. Ja tuli edes vähän käytettyä jämälankoja.

Perussukkia perussukkalangoista eli Nallesta ja Seiskaveikasta.

Ei kestänyt lupaus ostamattomista langoista kahta kuukautta pidempään ja maaliskuun puolella ostinkin jo pussillisen uusia. Saa nähdä tuleeko niistä ikinä peittoa vai päätyvätkö täyttämään ns. jämälankakoria.

Rauman paikallisliikenne

Paikallisliikenne on kestoaihe, joka herättää tunteita puolesta ja vastaan. Onko sitä? Tarvitaanko sitä tämän kokoisessa kaupungissa? Ketä sitä käyttää? Onko käyttäjiä tarpeeksi? Onko hinnoittelu järkevä? Vastaavatko reitit ja aikataulutus nykyisiä tarpeita?

Minullakin on omat ajatukseni ja ehdotukseni Rauman paikallisliikenteestä. Ne eivät välttämättä ole järkeviä, taloudellisia tai toteutuskelpoisia, mutta ilman ideointia ja kehityshalukkuutta ei tapahdu mitään eikä mikään ainakaan parane itsestään.

Nykytilanteessa jotenkin riittävät vuorot ovat linjoilla 1 eli Savilasta Monnaan ja Savilasta Meriraumaan. Nämä linjat kulkevat puolen tunnin välein ja jopa sunnuntaisin. Lisäksi vuoroja on aamuaikaisesta aina ilta yhdeksään/puoli kymmeneen asti tarjolla. Heikommin edustettuja ovat reitit 2 ja 3, jotka kulkevat tunnin välein (aamulla vuoroja on hiukan enemmän). Vuorot myös loppuvat aikaisin ja sunnuntaisin ei näitä reittejä ajeta ollenkaan.

Hintapolitiikka on nykyisin mielestäni hyvinkin mielenkiintoinen. Kertalippuvaihtoehtoja on kaksi, aikuiset 3€ ja lapset 4-11 vuotta 1,5€. 30 päivää voimassa oleva kortti taas on jaettu useampaan hintaryhmään: Aikuinen 38€, nuoriso 28€, opiskelija 28€ ja lapset 4-11v 18€. Eläkeläiset on unohdettu tästä kokonaan, tosin en tiedä jos tällä on jokin tarkoitus olemassa. Hinnat ovat sinällään mielestäni matalia ja kohtuullisia, mutta oma logiikkani ei ymmärrä jaottelua. Miksi kertalipuissa ei ole nuoriso/opiskelija hintaa? Ja mihin ne eläkeläiset on tosiaan unohdettu?

Olemassa on myös sarjakortteja. Ostamalla sarjakortin saa 44 tai 22 matkaa valintansa mukaan. Ensimmäisellä kerralla kortti maksaa 6,50€ matkojen lisäksi. Tämän kuluerän ymmärrän, mutta matkojen hinnoittelu menee yli hilseen. Otetaan esimerkiksi 4-11 vuotias lapsi, jolle ostetaan 44 matkan kortti hintaan 66,90€ (vyöhyke 1 0-6km). Lyhyellä matikalla laskien yhden matkan hinnaksi tulee 66,90/44 = 1,52€. Jos korttia ei ole ennestään ja tähän lisätään vielä tuo 6,50€, tulee hinnaksi 1,67€/matka. Kertamaksun ollessa siis 1,50€. Tätä hinnoittelua en ymmärrä alkuunkaan. Oman järkeni mukaan asiakkaita tulisi kannustaa kortin hankintaan ja näin vähentää mm. käteisen käyttöä bussissa. Kalliimpi hinta ei todellakaan lisää sarjakortin käyttöä. Onneksi aikuisten kortissa on järkevämpi tilanne ja siinä kertamatkan hinnaksi tulee 100,40/44 = 2,28€. Tässäkin hinnoitteluryhmässä on unohdettu nuoriso/opiskelijat/eläkeläiset.

Ehdottaisin, että Raumalla oltaisiin rohkeita ja uudistettaisiin koko paikallisliikenne kerralla. Kokeiluluontoisesti (tosin minimi kokeiluaika vähintään 2 vuotta) lisättäisiin reittejä ja vuoroja reilusti. Taajama-alueella pitäisi päästä kulkemaan vähintään puolen tunnin välein, mieluiten 20 minuutin välein.

Kalustoon vaikuttaminen ei välttämättä ole kaupungin asia, mutta eihän kaikkia vuoroja ole pakko ajaa mahdollisimman suurella kalustolla. Vähemmällä asiakasmäärällä olevia reittejä voisi ajaa pikkubusseilla, jos sellaisia on saatavilla.

Asia, johon kaupunki pystyy vaikuttamaan, on hinnoittelu. Hinnoitteluun on saatava järkeä ja kortti-hankinnat ehdottomasti asiakkaille kannattaviksi. Sen verran radikaali olen, että ehdottaisin kokeilujakson (eli vähintään tuota kahta vuotta) olevan kokonaan käyttäjille ilmainen. Sen jälkeen voitaisiin miettiä järkevä ja kaikille sopiva hinnoittelu kokonaan uudelta pohjalta.

 Kuvista kiitos Jonnalle <3

Talven matkat

Vaikka talvi on ollut haastava, niin on tässä silti tullut jotain tehtyäkin. Matkustelu on jatkunut edelleen tiuhaan tahtiin ja Suomea on kierretty ympäri. Marraskuussa olin yhden viikonlopun miehen kanssa Helsingissä ja toisen viikonlopun itsekseni Torniossa Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa. Lisäksi niinä parina muuna viikonloppuna lapsilla oli luistelukisat, joissa olin katsomassa. Näin tuli reissattua joka vkl marraskuun aikana, mutta matkustelu on aina kivaa.

Joulukuussa kävin miehen kanssa laivalla vuorokauden reissulla ja koko perheen voimin olimme viikon verran Levillä. Tammikuussa jatkettiin luistelukisojen merkeissä Kaarinassa, matkamessuviikonlopulla Helsingissä ja taas hemmotteluviikonlopulla miehen kanssa Tampereella. Tampere oli aikalailla extempore, koska sillä viikolla kävin lääkärissä ensimmäisen kerran ja juoksin kuvattavana ja testattavana. Tuloksia piti odotella viikonlopun yli ja mies sitten ehdotti, että otetaan pari päivää rennosti ilman kotiaskareita tai niistä murehtimista.

Helmikuussa oli tytöillä kotikisat, jotka tiesivät talkoohommia. Näiden jälkeen tehtiin koko perheellä hotellireissu Turkuun, koska siellä oli aikaisen herätyksen vaativat kisat. Helmikuussa juhlittiin myös isovanhempieni kultahäitä ja kävin Jonnan kanssa Harjavallassa Keskustanuorten Lumimyrskyssä. Maaliskuu alkoi taas laivamatkalla ja on tässä vielä jotain muutakin tiedossa.

Melko tiiviissä muodossa tuli nyt kaikki meidän talven reissut, mutta koska väsy on painanut ja mielenkiinto ollut jossain muualla kuin blogissa, niin ei ole juuri kuvia tullut otettua. Ja ilman kuvia ei reissuista juuri irtoa mitään kirjoitettavaa. Alla on nyt melkein kaikki koko talven aikana ottamani kuvat, joten näillä mennään.

Marraskuun alussa kävimme Kiasmassa katsomassa Arman Alizadin ja Meeri Koutaniemen valokuvanäyttelyn

Samalla tuli kierrettyä Kiasmaan muutenkin ympäri, melko mielenkiintoisia taideteoksia.

Tämä jättiläispipo oli mun lemppari :D

Ravintola Demon vessassa oli ehkä söpöin näkemäni käsipyyheteline

Matka Tornioon

Torniosta löytyi kaunis kirkko

Keskipäivällä oli Levillä sen verran valoisaa, että pihan lumikasa sai tehtävän toimia liukumäkenä

Nyt jännittää, talven ekat lautailut edessä

Rovaniemen kaupungin jouluvalaistus oli mielettömän kaunis

Tämä joulupuu oli Napapiirillä

Pitäisi kouluttaa valokuvaajiani siitä, mitä kokovartalokuva tarkoittaa ;)

HAM:ssa tutustumassa Yayoi Kusaman näyttelyyn

Tampereen hotelli oli todellinen helmi

Museokortti vinkui myös Tampereella, tällä kertaa Lenin-museossa

Viisaita sanoja Tampereen kaduilla

Kotikaupunkini Rauma

Kuntavaalit ovat oven takana, joten keskityin hetkeksi pohtimaan kotikaupunkiani etuineen ja puutteineen. Puutteita on helppo luetella ja niitä tulee mieleen koko ajan lisää, ovatko ne tärkeitä tai asiallisia, on asia erikseen. Sen sijaan etujen miettiminen on haastavampaa. Satakuntalaiseen ajattelutapaan kun kuuluu olla perusnegatiivinen ja juuri mikään asia ei ole riittävän hyvä, jotta sen voisi mainita erikseen hyvänä asiana. Koitin karistaa satakuntalaisen viitan päältäni ja olla hetken pohjanmaalaisella mielialalla.

Aloitetaan puutteista, mitä täältä puuttuu, mitä korjattavaa, parannettavaa tai vaikka hävitettävää on? Heti ensimmäisenä tulee mieleen Uotilasta puuttuva kunnollinen alakoulu. En viitsi edes haaveilla enää yhtenäiskoulusta, mutta alakoulu on saatava Uotilan kokoiseen kylään. Mieluiten puurakenteisena, jos itse saisin valita. En vähättele muitakaan rakennustapoja, mutta positiivinen mielikuva hirsikoulusta on vertaansa vailla.

Kaavoituksessa on paljon parannettavaa. Siihen tarvitaan lisää joustavuutta ja tontteja on tarjottava rakennettavaksi sellaisilta alueilta, jotka kiinnostavat ostajia. Lisäksi tarvitaan tilaa erikoisemmille rakennuksille, kaikki eivät halua asua alueella, jossa talot muistuttavat toisiaan. Yrityksetkin on huomioitava kaavoituksessa nykyistä paremmin.

Hankinnoissa on alettava painottamaan entistä enemmän paikallisuutta. On kaikkien etu, että hankinnat tehdään mahdollisimman läheltä ja näin kokonaishinta kunnallekin voi koitua jopa edullisemmaksi kuin alunperin halvin tarjous. Paikallisuuden suosiminen lisää työllisyyttä ja hyvinvointia sekä vaikuttaa positiivisesti imagoon.

Sosiaali- ja terveyspalvelut lähtevät kunnalta pois, mutta kaupungin on silti pidettävä puolensa, jotta nykyisten palveluiden saatavuus säilyy paikkakunnalla mahdollisimman pitkälti. Ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon ja nuorisopalveluihin on panostettava enemmän.

Itselleni tärkeä asia eli henkilöjunaliikenne puuttuu myös Raumalta. Junaliikenteen palauttamista pitäisi kokeilla muutaman vuoden ajan ennen kuin voidaan sanoa, onko se kannattavaa vai ei. Ihmisillä kestää tottua uuteen kulkuvälineeseen, joten vuoden testijakso olisi liian lyhyt eikä kertoisi totuutta.

Ja mitä hyvää täällä sitten on?

Pyörätiet! Niitä ei voi liikaa kehua. Kaupunki on juuri sopivan kompakti siihen, että pyörällä pääsee kulkemaan keskustan ja taajamien alueella vaivattomasti. Pyöräteistä on jatkossakin pidettävä huolta eikä kyllä haittaisi jos ajotiet olisivat yhtä hyvässä kunnossa..

Satamasta ja Lakarin alueesta olen suoraan sanottuna ylpeä. On hienoa olla pikkukaupungin asukas, jossa on Suomen mittapuulla iso ja toimiva satama. Lakarin aluetta taas on kehitetty järjestelmällisesti ja yritykset huomioiden. Lakarin alueen kiinnostavuus yritysten näkökulmasta on todella mahtava asia.

Palveluiden tarjonta on suhteellisen laajaa kaupungin kokoon nähden. Paljon matkustelevana olen jopa suuremmissa kaupungeissa joutunut toteamaan jonkin kerran, että jotain puuttuu mutta onneksi kotikaupungissa sekin on tarjolla. Kukoistava kahvilakulttuuri on yksi hyvä esimerkki.

Vanha Rauma on vertaansa vailla, se lienee sanomattakin selvää. Vanhan Rauman eloisuus on ihanaa ja sitä on kehitettävä ja tuettava jatkossakin. Alue on yrittäjien näkökulmasta sekä haastava että mielenkiintoinen. Haasteisiin on tartuttava ja niitä pitää koittaa helpottaa vaarantamatta kuitenkaan alueen arvoa. Esimerkiksi alueen pysäköinti on aina herättänyt mielipiteitä, mutta omasta mielestäni se on tällä hetkellä melko hyvin hoidossa.

Tällaisia mietteitä tällä kertaa. Paljon muutakin kehitettävää ja kehuttavaa on, mutta tässä nyt pidempään mielessä pyörineet pointit. Kaupungin kehittäminen vaatii uhrauksia, mutta ilman kehitystä ei ole tulevaisuutta.

Olipa kerran talvi

Reilu neljä kuukautta hiljaiseloa, joten lienee pieni selitys paikoillaan. Aloitetaan vaikka siitä, miltä minusta tuntui joulun jälkeen.

Kaikki tietävät sen tunteen, kun herätyskello soi ja pitäisi nousta ja lähteä töihin tai kouluun eikä yhtään huvita. Tuntuu, että peiton korville vetäminen olisi oikeampi ratkaisu. Tämä tunne oli tuttu minullekin jo entuudestaan, mutta talven aikana sängystä nousemisesta tuli suorastaan mahdotonta. Joka ikinen aamu piti pakottaa itsensä ylös ja valmistautuminen tähän koitokseen vei välillä jopa tunteja. Toisaalta taas uni maistui paremmin kuin koskaan ennen. Aloin nukkua tuplamäärän vuorokaudessa entiseen verrattuna. Siinä kohtaa rupesi tosissaan tunnit vuorokaudesta olemaan vähissä, kun unta riitti 12-14 tuntia ja töissäkin piti käydä.

Pikkuhiljaa talven edetessä huomasin myös olevani todella laiska. En saanut yhtään mitään aikaiseksi. Ensimmäistä kertaa ikinä jäi joulun laatikkoruuat muiden äitien varaan ja talvilomareissulle lähdettiin ilman ennakkosuunnitelmia. Kaikki muukin hitusenkin vapaaehtoinen työ on jäänyt tekemättä. Velvollisuudet sain hoidettua eli työt ja luottamustehtävät eivät ole olleet retuperällä. Sen sijaan lopetin huomaamattani kaupassakäynnit, ruuanlaiton ja siivouksen omista harrastuksistani puhumattakaan. Ei ole virkkuukoukkuja, lenkkikenkiä eikä treenivaatteita kulutettu talven aikana.

Tammikuussa fyysinen vointi heikkeni huomattavasti ja silloin tällöin kauemmin jo vaivanneet oireet alkoivat olla jokapäiväisiä. Huimaus ja etova olo olivat likimain koko ajan läsnä. Lisäksi useasti särki päätä tai vatsaa, tärisi kädet, ahdisti hengitystä, sydän hakkasi liiankin tehokkaasti tai näkö pimeni. Kaikki mahdollinen ärsytti ja tekemättömät työt ahdistivat.

Tammikuun lopussa päädyin sitten miehen ja ystäväni komentamana lääkäriin. Sinnekään en olisi itse kyennyt menemään, mutta onneksi lähellä on välittäviä ihmisiä, jotka huomasivat, että kaikki ei ole kunnossa. Erinäisten selvittelyjen jälkeen sain diagnoosin ja pääsin aloittamaan lääkityksen. Syynä tähän kaikkeen olivat laiskistuneet välittäjäaineet eli masennus oli päässyt alkamaan. En siis ollutkaan tullut patalaiskaksi ja saamattomaksi vaan kaikkeen löytyi syy. Mikä helpotus diagnoosi olikaan!

Nyt on kulunut 1,5 kuukautta lääkityksen aloittamisesta ja edelleen tulee sivuoireita ja takapakkeja. Noin kerran viikossa olen ollut päivän kotona työpaikan sijaan, koska päänsärky on ollut ylitsepääsemätön ja uni on vienyt mennessään. Edistymistä on silti tapahtunut huomattavasti ja yleisesti ottaen alan mielestäni jo hieman muistuttaa ihmistä talven ajan kulkeneen varjon sijaan. Treenivaatteita en ole vielä pukenut päälleni, mutta sentään ilmoittauduin Likkojen Lenkille. Vuoden ensimmäinen käsityö on lähtenyt vauhtiin ja kotitöitäkin saan jo jonkinverran tehtyä.

Melko rankka talvi takana siis. Nyt kun alan itse ymmärtämään mitä tässä on tapahtunut, niin kaikista rankimmaksi kokemukseksi nostan sen, että ulospäin olen koko ajan näyttänyt terveeltä. Kaikki siis odottavat (ja tietysti itsekin) normaalia suoriutumista asioista, mutta kun se vain ei ole ollut mahdollista. Toipumisessakin eniten harmia itselleni ovat aiheuttaneet juuri ne ihmiset, jotka eivät ymmärrä kertomisesta huolimatta, että en ole aivan 100%:sesti oma itseni.

Ihaninta taas on ollut huomata, miten paljon välittäviä, ymmärtäviä ja ihania ihmisiä läheisyydessäni on. Mies ansaitsisi niin paljon ylistyssanoja, ettei sellaisia olekaan. Hän on joutunut ottamaan vetovastuun arjen pyörittämisestä ja lisäksi huolehtimaan minusta. Ystäväni taas on jaksanut kuunnella ja mikä tärkeintä, piristää minua joka päivä. Elämän pienistä asioista nauttiminen on aina ollut tärkeää, mutta nyt se on noussut arvoon arvaamattomaan.

Tällä hetkellä kevät näyttää valoisalta ja kesää odotan enemmän kuin koskaan ennen. Ainoa murheenkryyni tässä keväänkorvalla on kuntavaalit, joihin olin ajatellut panostaa tällä kertaa kunnolla. Ehdolla olen nytkin, mutta kampanja jää pääosin tekemättä. Omat voimavarani eivät riitä siihen, että täyttäisin kalenterini tapahtumilla vielä tässä kohtaa. Harmittaa ihan vietävästi, koska olen tykännyt luottamustoimista ja olisin todella halunnut päästä eteenpäin kuntapolitiikassa. Mutta tuleehan niitä vielä uusia vaaleja, nyt on tärkeintä saada oma terveys kuntoon.

Tällä avautumisella ei ole mitään suurempaa tarkoitusta, mutta toivoisin ihmisten enemmän ymmärtävän myös päänsisällä olevia sairauksia. Ei sairastunut voi itse niille mitään eikä mielialasairaus tarkoita automaattisesti, että olisi "hullu". Ihan järjissäni minäkin olen enkä näe mitään syytä piilotella tätä sairautta vaan ennemminkin koen, että kertominen helpottaa omaa oloani ja auttaa muita ymmärtämään paremmin. Jos on tullut vastaan useitakin ymmärtämättömiä ihmisiä, niin itse olen yllättynyt siitä, miten moni on oikeasti osannut suhtautua tähän. Enkä tarkoita sitä, että pitäisi tietää jotain mielialasairauksista tai muistakaan, koska aina voi kysyä. Kysyminen on miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin vaikeneminen ja asioiden olettaminen. Kiitos siis kysyjille ja kanssaeläjille! Olette rakkaita <3