Vaikka talvi on ollut haastava, niin on tässä silti tullut jotain tehtyäkin. Matkustelu on jatkunut edelleen tiuhaan tahtiin ja Suomea on kierretty ympäri. Marraskuussa olin yhden viikonlopun miehen kanssa Helsingissä ja toisen viikonlopun itsekseni Torniossa Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa. Lisäksi niinä parina muuna viikonloppuna lapsilla oli luistelukisat, joissa olin katsomassa. Näin tuli reissattua joka vkl marraskuun aikana, mutta matkustelu on aina kivaa.
Joulukuussa kävin miehen kanssa laivalla vuorokauden reissulla ja koko perheen voimin olimme viikon verran Levillä. Tammikuussa jatkettiin luistelukisojen merkeissä Kaarinassa, matkamessuviikonlopulla Helsingissä ja taas hemmotteluviikonlopulla miehen kanssa Tampereella. Tampere oli aikalailla extempore, koska sillä viikolla kävin lääkärissä ensimmäisen kerran ja juoksin kuvattavana ja testattavana. Tuloksia piti odotella viikonlopun yli ja mies sitten ehdotti, että otetaan pari päivää rennosti ilman kotiaskareita tai niistä murehtimista.
Helmikuussa oli tytöillä kotikisat, jotka tiesivät talkoohommia. Näiden jälkeen tehtiin koko perheellä hotellireissu Turkuun, koska siellä oli aikaisen herätyksen vaativat kisat. Helmikuussa juhlittiin myös isovanhempieni kultahäitä ja kävin Jonnan kanssa Harjavallassa Keskustanuorten Lumimyrskyssä. Maaliskuu alkoi taas laivamatkalla ja on tässä vielä jotain muutakin tiedossa.
Melko tiiviissä muodossa tuli nyt kaikki meidän talven reissut, mutta koska väsy on painanut ja mielenkiinto ollut jossain muualla kuin blogissa, niin ei ole juuri kuvia tullut otettua. Ja ilman kuvia ei reissuista juuri irtoa mitään kirjoitettavaa. Alla on nyt melkein kaikki koko talven aikana ottamani kuvat, joten näillä mennään.
|
Marraskuun alussa kävimme Kiasmassa katsomassa Arman Alizadin ja Meeri Koutaniemen valokuvanäyttelyn |
|
Samalla tuli kierrettyä Kiasmaan muutenkin ympäri, melko mielenkiintoisia taideteoksia. |
|
|
Tämä jättiläispipo oli mun lemppari :D |
|
Ravintola Demon vessassa oli ehkä söpöin näkemäni käsipyyheteline |
|
Matka Tornioon |
|
Torniosta löytyi kaunis kirkko |
|
Keskipäivällä oli Levillä sen verran valoisaa, että pihan lumikasa sai tehtävän toimia liukumäkenä |
|
Nyt jännittää, talven ekat lautailut edessä |
|
Rovaniemen kaupungin jouluvalaistus oli mielettömän kaunis |
|
Tämä joulupuu oli Napapiirillä |
|
Pitäisi kouluttaa valokuvaajiani siitä, mitä kokovartalokuva tarkoittaa ;) |
|
HAM:ssa tutustumassa Yayoi Kusaman näyttelyyn |
|
Tampereen hotelli oli todellinen helmi |
|
Museokortti vinkui myös Tampereella, tällä kertaa Lenin-museossa |
|
Viisaita sanoja Tampereen kaduilla |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti