Satakuntalainen ja ylpeä siitä

Alkuun työpaikan kahvitauolla kuultu tositarina:

Bussi ajaa Raumalta Turkua kohti ja pysähtyy Ihoden kohdalla pysäkille. Kuski avaa oven.
 - "Eihän tämä bussi mene Hinnerjoelle?", pysäkillä seisova nainen kysyy.
 - "Ei.", vastaa bussikuski.
Kuski sulkee oven ja jatkaa matkaa.

Tapahtuma sijoittuu juuri ja juuri Varsinais-Suomen puolelle, mutta kuvastaa silti hyvin satakuntalaista mentaliteettia. Satakunnassa ei perinteisesti turhia lörpötellä, ei työn puolesta eikä vapaa-ajalla. Eikä varsinkaan vieraiden ihmisten kanssa. Tervehdyksen saaminenkin voi olla kiven alla. Toinen pointti tuossa tekstissä oli siinä, että satakuntalainen helposti kääntää positiivisenkin asian kuulostamaan negatiiviselta. Tuttavaa voidaan pyytää kahville kysymällä: "Et sä mittä kahvil lähtis?" Perusajatus on, että pessimisti ei pety.

Näistä lähtökohdista ajateltuna on ymmärrettävää, että muuallapäin Suomea satakuntalaisia pidetään jäyhinä ja ehkä jopa tylyinä. Kainuulaisen korvaan satakuntalainen vaikuttaa varmasti epäkohteliaalta lyhyine töksähdyksineen kun taas satakuntalainen voi hiljaa mielessään toivoa kainuulaisen jo lopulta pääsevän asiaankin.

Eroja on myös siinä, että muualla tunnustetaan helpommin oma maakunta. Hämäläinen, kainuulainen ja pohjanmaalainen ovat ylpeästi oman maakuntansa asialla. Pohjanmaallakin ollaan tarkkoja siitä, että varmasti tulee mainittua maakunnan nimi oikein. Muualta päin Suomea helposti ajatellaan Pohjanmaa yhdeksi isoksi maakunnaksi, mutta itse pohjalaiset ovat tarkkoja siitä, että jos on Etelä-Pohjanmaalta niin sitten on nimenomaan Etelä-Pohjanmaalta. Ja saakin olla tarkkana.

Satakuntalainen ei ole satakuntalainen jos itse saa kertoa mistäpäin Suomea tulee. Satakuntalainen kertoo ensin kaupungin tai kunnan ja havainnollistaa sijainnin vertaamalla matkaa Turkuun (tai Poriin tai Tampereelle). Myös Olkiluotoa voidaan käyttää tässä määrittelyssä apuna. Maakunnan nimeä on turha odottaa.

Omassa kaupungissani on selvästi vallalla yleinen käsitys, että Satakunta = Pori. Pohjois-Satakunta taas on eristäytynyt omaksi itsekseen ja jopa profiloitunut tällaisena. Eurajoki (johon vuodenvaihteen jälkeen kuuluu myös Luvia) on oma kuntansa, joka ratsastaa ydinvoiman tuomilla tuloilla ja voi näin viis veisata muiden mielipiteistä. Idän suunnan kunnat (Eura, Harjavalta, Nakkila, Kokemäki, Säkylä ja Huittinen) taitavat katsella kaihoisasti kohti Pirkanmaata. Pieni Satakunnan maakunta on siis jakautunut omiin poteroihinsa. Porilaiset ovat ainoita, jotka edes käyttävät Satakunta-nimeä yhtään missään. Etsipä muualta Satakunnasta vaikka yrityksiä, joiden nimessä on käytetty tuota kummallista sanaa. Ei niitä juuri ole.

Mistä tämä antisatakuntalaisuus johtuu? Sitä olen viime aikoina miettinyt useasti. Totta on, että emme ole kovin sosiaalisia, mutta kai silti voi olla omien naapurikuntien kanssa yhteistyössä? Selväksi on kuitenkin tullut, että kovin helposti ei voi. En tunne historiaa riittävän hyvin, että osaisin selittää mihin tämä kaikki perustuu. Arvelisin kuitenkin, että Turun ja Porin läänin loppuminen oli kova isku Länsi-Suomen asukkaille. Muistelisin lapsena useinkin kuulleeni puhuttavan Turun ja Porin läänistä jopa pienellä ylpeydellä. Satakuntaa ei kukaan mainitse samanlaisesti.

Vastakkainasettelu Rauman ja Porin välillä on myös suurta. Iso Pori tulee ja vie kaiken pieneltä Rauman kaupungilta. Tällaisen olen saanut kuulla useasti viime aikoina. Vastakkainasettelu on tervettä ja jopa toivottavaa joissakin asioissa. Esimerkiksi urheilu (varsinkin jääkiekko) yhdistää satakuntalaisia tästä kahtiajakautumisesta huolimatta. Sen sijaan vastakkainasettelu on huono lähtökohta maakuntamalliin siirryttäessä.

En nyt lähde enempää erittelemään huonoja asioita, mutta haluaisin palavasti keksiä ratkaisun siihen, miten Satakunta saadaan yhtenäiseksi ja eritoten siihen, miten satakuntalaiset saadaan satakuntalaisiksi. Olen itse oikein perin satakuntalainen small talkin osalta (tai sen taidon puutteesta) mutta silti hyvinkin ylpeä juuri satakuntalaisuudestani. Satakuntalaisuus kaipaisi ehkä pientä brändäystä. Eikä suinkaan mitään uutta, vaan tehdään valtti tästä omasta jäyhyydestämme, jota ei muualla osata. Ja voidaan sitten tietysti korostaa niitä satakuntalaisten hyviäkin puolia. Pohjois-Satakunta on tämän työn jo aloittanut ja toivoisinkin, että tällaista tehtäisiin myös koko Satakunnan voimin.


Tähän loppuun pari linkkiä. Tuon ensimmäisen linkin takaa löytyy loistavan itseironisesti tehdyt sivut, joita kannattaa tutkia hiukan enemmänkin kuin vain etusivulta.

http://www.pohjois-satakunta.fi/
http://www.satakunta.fi/

Pakko myöntää, että onhan tämä Satakunnan vaakuna jokseenkin porimainen.

Puoluekokous 2016

Olin ensimmäistä kertaa puoluekokouksessa kesäkuun alkupuolella. Kokous pidettiin Seinäjoella, joten matka ei ollut kovin pitkä. Paikalla oli noin 3500 ihmistä ja tunnelma melko mieletön. Oheistoimintaa oli niin paljon, että varsinaisten puheiden kuuntelu jäi vähemmälle. Olin miettinyt omaakin puhettani etukäteen ja melkein sanasta sanaan valmiiksi suunnitellut sellaisen, mutta en sitten kuitenkaan saanut aikaiseksi jättää puheenvuoropyyntöä. Paikalla oli myös jonkin verran lobbareita ja vaikka näitä hieman kritisoitiin ainakin mediassa, en pitänyt itse tätä puolta huonona.

Keskustanuoret tempaisivat uusiutuvien energiamuotojen puolesta ja tämä kokemus jäi kyllä mieleeni yhtenä viikonlopun parhaimmista. Tempaus oli yllätys yleisölle ja se järjestettiin heti lauantaina avauspuheenvuorojen välissä. Keskustanuorten puheenjohtajan Hilkka Kempin puheen lopuksi kaikki nuoret kävelivät parijonossa koko katsomon läpi lavan eteen. Edessä oli esilaulajat ja kaikki muut tietysti lauloivat mukana. Lauluksi oli valittu Nocturne. Itse epäilin etukäteen laulun tehoa, koska se oli hidas, laahaava ja melko tuntematon itselleni ainakin. Lauluvalinta osoittautui kuitenkin juuri oikeaksi, sillä yleisö tunsi sen ja lauloi seisten mukana. Vaikuttaa ehkä hieman pliisulta näin selitettynä, mutta kokemus oli hyvin voimakas ja siitä jäi hyvät fiilikset itselleni.

Tärkein juttu koko kokousviikonloppuna oli omasta mielestäni henkilövalinnat puolueen johtoon. Haettavana oli kolme varapuheenjohtajan paikkaa ja yksi puoluesihteerin paikka. Nuorilta oli kaksi ehdokasta varapuheenjohtajiksi ja yksi puoluesihteeriksi. Voitonriemu oli käsinkosketeltavaa kun ensin valituksi tulivat molemmat nuoret varapuheenjohtajiksi ja sitten vielä puoluesihteeriksi nuori ehdokas. Olimme varanneet Rossosta pöydän kello kuudeksi, koska kokouksen aikataulun mukaan kokous keskeytetään silloin ja äänestykset ovat jo ohi. Ihan näin ei kuitenkaan käynyt vaan kokous venyi ja lopulta olimme syömässä vasta kello kahdeksalta. Puoluesihteerin valinta meni toiselle äänestyskierrokselle ja pakkohan se oli vielä käydä äänestämässä uudelleen omaa ehdokasta.

Kaikenkaikkiaan erittäin mielenkiintoinen viikonloppu ja takuulla lähden uudelleen jos se vain on mahdollista. Sotkamossa on seuraava puoluekokous vuonna 2018. Sinne siis!

Seinäjoesta on vielä pakko todeta, että olipahan ruma kaupunki. En ole viime vuosina juuri ollut Pohjanmaalla, mutta on se vaan ihan oma maansa tosiaan. Seinäjoenkin rumuus jäi pohjanmaalaisen asenteen alle piiloon. Mikä ihme se laskettelukeskuskin on siellä keskellä tasankoa?! Siis että kun ei ole mäkeä, niin rakennetaan sellainen. Ei voi kuin ihmetellä ja ihailla tuota asennetta. Hyvillä mielin odotan asuntomessuja, jos vaikka pääsisi piakkoin uudelleen Seinäjoelle.

Kokouspaikan ovelle voi jättää puukkonsa säilytykseen.

Jotain kaunista löytyi jopa Seinäjoen keskustasta, sunnuntain aamupala oli vertaansa vailla.

Kesäkuun kiireitä

Mitähän mahdoin keväällä ajatella, kun kuvittelin kesän olevan rauhallista aikaa? En varmaan mitään. Rauhallisuudesta ei ole ollut tietoakaan nyt kesäkuussa. Edelleen elätän kyllä toiveita, että heinäkuussa ehtisi ihan vain olemaankin jonkun päivän. Saa nähdä miten käy..

Juhlin täyskymppisynttäreitäni viikkoa ennen juhannusta ja niiden valmisteluun on kulunut kaikki liikenevä vapaa-aika koko kevään ajan ja erityisesti nyt kesäkuun alussa. Koristeita tehtiin porukalla niin paljon, että kaikki muut käsityöt ovat kokonaan jääneet odottamaan. Nyt onneksi saa taas tarttua puikkoihinkin askartelun sijaan. Synttäreistä teen oman postauksen, kunhan saan kuvat koneelle.

Vinkki synttärien teemasta, kuva by Jenni J.

Juhlien jälkeen pidin kesälomaa viikon verran, mutta jotenkin sekin kului taas kaikkialla muualla kuin kotona. En kyllä valita, kaikenlainen tekeminen on aina kiva juttu. Heti juhannusviikon maanantaina lähdimme miehen kanssa kahdestaan Jyväskylään yöksi. Oli kyllä ihanaa olla ihan kaksistaan pitkästä aikaa. Juuri Jyväskylään päädyimme sen takia, että uusi automme odotti siellä. Autonvaihto olikin ainut "pakollinen" ohjelma tällä reissulla ja muun ajan sitten kiersimme keskustaa ja katselimme kaupunkia. Automyyjä suositteli ruokapaikaksi Ravintola Figaroa ja oli kyllä täysin oikeassa. Aivan mahtavaa ruokaa ja hyvää palvelua!

Jyväskylässä oli tielle maalattu räsymatto. Olin nähnyt kuvia tästä aiemmin, mutta olihan tämä vaikuttava näky livenä. Mahtava idea!

Maton kaverina oli tietysti jalkalamppu.

Hotellihuone oli 80-luvun sviitti, tilaa riitti ja takkakin löytyi.

Huoneesta aukesi ikkunat kolmeen suuntaan, joten maisemiakin sai katsella. Parvekkeeltakin oli mahtavat näkymät.

Oikeita kukkia, ei muovisia. Nuhjuisuus jäi niin toiseksi tässä hotellissa ja siisteys ja palvelu ajoivat reippaasti ohi. Hotellina siis Sokos Hotel Alexandra.

Juhannusaattona lähdimme perinteeksi muodostuneelle shoppailureissulle Poriin. Ei siellä ennenkään ole kaikki kaupat aattona olleet auki, mutta nyt ei ollut juuri mikään. Laihaksi jäi siis shoppailut, mutta ei sillä niin väliä. Yhdet kengät bongasin hyllystä, mutta pienin koko oli 37 ja ne tippuivat jalasta. Sen verran jäi nakottamaan, että tilasin netistä koon pienemmät. Toivottavasti ne sopivat, paketti ei ole vielä tullut perille.

Juhannusaattopuuhaa

Juhannussunnuntaina suunnattiin Tampereelle Särkänniemeen. Jemina sinne halusi ja hän myös kävi melkein kaikki laitteet läpi. Muutama jäi välistä, koska typerä äiti ei ymmärrä mitään ja kielsi lasta pitämästä hauskaa. Trombi ja X olivat sellaisia, että en niihin vielä neitiä päästänyt. Nyt jää jotain odotettavaa seuraavaankin kertaan. Viime kesänä kävin itse vielä useammassa laitteessa, mutta nyt en mennyt juuri mihinkään vaikka ranneke kädessä olikin. Sitä se sitten teettää, kun vanhaksi tulee..

Koiramäen kahvila valloittaa joka kerta.

Nyt menee kaksi viikkoa töissä ja sen jälkeen on taas viikon lomapätkä. Sopivasti juuri Suomi Areenan aikaan, saa sitten ajella joka päivä Poriin. Ensi viikolla minulla on töissä todella kiire, mutta silti odotan viikosta hieman normaalia rauhallisempaa. Tyttöjen on tarkoitus olla maanantaista perjantaihin Pitkis-Sport -leirillä ja sehän tarkoittaa kahdenkeskistä aikaa kotona miehen kanssa. Oikein luksusta siis!