Päivähoidon aloittaminen

Uudenlaisen arjen opettelua tiedossa meille tänä syksynä. Isot lapset aloittavat lukion 60 kilometrin päässä kotoa ja säännöllinen koulunkäynti plus tuo kuljettava bussimatka muuttavat jo arkea aika lailla. Tämän lisäksi 3 vuotta täyttävä kolmonen on aloittamassa päivähoidon. Se herättää itsessä hyvin ristiriitaisia tunteita. 

Kävimme tällä viikolla tutustumassa päiväkotiin. Hoitopaikka sijaitsee kätevästi ihan kivenheiton päässä meidän kotoa, joten kävellen pääsee hyvin kulkemaan. Jännitys ja innostus oli käsin kosketeltavaa kun kävelimme kohti päiväkotia. Olemme kävelleet paikan ohi useasti ja aina hän on katsonut pihaa ja todennut, että siellä olisi kiva leikkiä kavereiden kanssa. No nyt päästiin pihalle ja ihan sisällekin asti. Kolmonen meni reippaasti ovesta ja laittoi lakin hänelle osoitettuun naulakkoon. Hän myös vastasi aina kun joku aikuinen kysyi häneltä jotain. Pienen sisätilakierroksen ja keskustelun jälkeen saimme mennä ulos katsomaan muita lapsia. Siinä katsellessa ja hieman pihaleluja testatessa hänellä menikin reilu puoli tuntia joutuisasti kunnes oli aika lähteä kotiin. Ensi viikolla hän menee sitten ihan yksin ilman äitiä tai isiä päiväkotiin. Saadaan sentään viedä ja hakea. Hänen innostuksensa on suuri ja hän kovasti kaipaa kavereita itselleen, sen takia hän oikeastaan nyt onkin menossa päivähoitoon. 

Vakaa ja päättäväinen askel kohti päiväkotia

Samalla mietin itse, olisiko meille kuitenkin riittänyt kerhopaikka. Tavallaan tuohon kavereiden löytymiseen olisi riittänyt mutta meilläkin kuitenkin jonkin verran hoitotarvetta on kolmoselle. Meidän hoitotarve vaihtelee viikosta ja päivästä riippuen eikä ole kerhon tavoin esim. joka tiistai klo 9-12. Tämän takia päädyimme valitsemaan päiväkodin kerhon sijaan. 

Päiväkoti on itselleni sellainen mysteeripaikka, että en oikein tiedä, miten siihen suhtautuisin. Se voisi olla romanttisesti ajateltuna lapselle ihana ja hyvä paikka, jossa oppii uusia taitoja ja luo suhteita sekä oppii toimimaan ryhmässä. Tähän ajattelumalliin kuuluu myös, että lapsi saa päiväkodissa apua aina kun sitä tarvitsee. Itse epäilen suuresti, että tämä ei ole totuus päiväkotien arjesta. 

Omissa mielikuvissani päiväkoti on liian karu paikka lapsille. Tottakai lapsi oppii parhaiten laittamaan kengät jalkaa itse kun sen joutuu joka kerta tekemään itse. Mutta on aikuisillakin päiviä, jolloin kaikki asiat eivät vain suju ja silloin apu on paikallaan. Tämä avun saanti päiväkodissa taas riippuu suuresti henkilökunnasta. Varmaan pohjimmiltaan resursseista mutta kuten kaikkialla, myös henkilöistä. 

Kovan maailman kohtaamisen lisäksi minua mietityttää päiväkodin aloittamisessa niinkin konkreettinen asia kuin päiväunet. Kolmonen ei ole nukkunut säännöllisiä päiväunia enää 1,5 vuoteen. Noin puolen tunnin unet päivällä vaikuttavat tällä hetkellä todella pahoin nukkumaan menoon. Olen kyllä tietoinen, että päivähoidon aloitus on rankka kokemus ja väsyttää eri tavalla kuin kotona oleminen ja olen varautunut siihen, että hän saattaa alkuun ainakin tarvita pienet unet. Toivoisin kuitenkin päiväkodilta vastaantuloa tässä asiassa, jos yhtälö osoittautuu mahdottomaksi. Pieni päivälepo satua kuunnellen on varmasti paikallaan, mutta jos nukkuminen pitkittää kaikki illat lähes puoleen yöhän asti kotona, olisi kohtuullista päiväkodissa huomioida tämä ja ottaa lapsi sadun jälkeen leikkimään. Saattaa olla, että tämä ongelma on vain päässäni ja kaikki tulee sujumaan hyvin, mutta silti se mietityttää. Varsinkin kun taustalla on isompien lasten kohdalta sekä huonoja että hyviä kokemuksia päiväkodeista juurikin tässä asiassa. 

Olen jo varautunut siihen, että jos kolmosen annetaan nukkua pyynnöistä huolimatta, niin hän ei sitten ole päiväkodissa kuin lounaaseen saakka. Hän on muutenkin hoidossa vain sen max 90jotain tuntia kuukaudessa niin pystymme pelaamaan hoitopäivillä/tunneilla. Tämä vaan ei oikein palvele meitä perheenä vaan tulee ehkä enemmän olemaan rasite. Olisi huomattavasti helpompaa arjen ja hoitotarpeen kannalta viedä hänet muutamana päivänä viikossa 6 tunniksi kerrallaan hoitoon eikä useana päivänä viikossa 3 tunniksi. Jos tämä on ainoa keino välttää jokailtainen huutokonsertti ja kaikkien hermojen menetys, niin sitten se tehdään näin. Kummallista vain sen takia, että päivähoidonhan on tarkoitus helpottaa perheiden arkea, ei vaikeuttaa sitä. Niin kuin näkyy, tämä aihe mietityttää minua. Ja toivottavasti täysin turhaan.

Kasvatuksellinen näkökulmakin laittaa miettimään. Totta, päiväkodissa on alan ammattilaisia. Itselleni vain ei käy järkeen, miten ammattilaiset ohjaavat tytöt leikkimään "tyttöleikkejä" ja pojat "poikaleikkejä". Miksi leikkejä pitää sukupuolittaa? Eikö jokainen voi leikkiä vain sitä, mitä haluaa ja mikä kiinnostaa? Ilman erillistä ohjausta juuri tietynlaisiin leikkeihin. En ole koskaan ikinä tätä tajunnut. En silloin kun olin lapsi enkä nyt vanhempana katsoessani lasten leikkejä. En kiellä, etteikö tytöillä voisi joukkona olla suurempi hoivavietti kuin pojilla (johon siis tämä nukkeleikki ilmeisesti perustuu) mutta kaikista löytyy yksilöitä. En näe tiettyjen leikkien tuputtamisessa sukupuolen perusteella mitään tolkkua. Tämäkin on asia, jota mietin, että voiko lasta edes laittaa päiväkotiin tuon sukupuolivouhotuksen takia. Pilataanko siellä nyt hyvin alkanut kasvatus siitä, että kaikki voivat leikkiä kaikkien kanssa ja kaikki leikit ovat kaikille. 

Korostettakoon nyt vielä sitä, että en kiellä sukupuolia enkä sukupuolten välisiä eroja. Haluan vain, että lapset saavat valita vapaasti omat mielenkiintonsa kohteet. Mielestäni on aivan turhaa ja suorastaan vahingollista sellainen puhetapa, että et sinä tyttö voi leikkiä miekalla, sehän on poikien lelu. Tottakai hän voi leikkiä ihan niin kuin se poikakin voi leikkiä sillä miekalla. Sama stereotypia toisinpäin esim. nukkeleikkien suhteen. Jokainen valitkoon omat kiinnostuksensa ilman ulkopuolista ohjausta. Tiedän myös, että aivan varmasti kolmonen tulee leikkimään päiväkodissa huomattavasti enemmän nukeilla kuin kotona. Se on sallittua ja hän saa niin halutessaan tehdä. En vain haluaisi, että häntä ohjataan sinne leikkiin vain sen takia,  että hän on tyttö. 

Nyt voisi kysyä, että miksi edes yritetään aloittaa päivähoitoa. Niinpä. Yritän kuitenkin olla järkevä ihminen ja tehdä niin kuin väitetään lapselle hyväksi olevan eli vien hänet varhaiskasvatuksen piiriin. Kuten huomata saattaa, tämä aihe herättää minussa enemmän jännitystä, pelkoa ja epäluuloa kuin konsanaan lapsessa joka on vain innoissaan menossa tutustumaan uusiin kavereihin ja saamassa lisää sisältöä päiviinsä. Voi kun meidät vanhemmatkin huomioitaisiin tässä uuden opettelussa. Jos joku kysyisi, että miltä tämä teistä tuntuu ja onko teillä jotain toiveita/kysyttävää. Muutakin siis kuin että kuinka monet vaihtovaatteet kuuluu tuoda. Tiedän vastauksen tähänkin kysymättömyyteen: resurssipula. Siksi purankin ajatukseni ja ahdistukseni tänne. Vanhemmuuteen kuuluu monenlaisia tunteita ja tilanteita. Tämä päivähoidon aloittaminen on yksi sellainen ja suurin osa vanhemmista joutuu sen jossain kohdassa kohtaamaan. Silti tuntuu juuri sillä hetkellä, että ei tämä ole lainkaan näin iso asia kenellekään muulle. 

Ensi viikolla sitten nähdään, miten äiti selviää päiväkodin aloittamisesta. Itse kolmevuotias varmasti selviää hyvin ja on innoissaan asiasta. Eiköhän se omakin pää tässä totu ajatukseen kun arki koittaa.