Tunteiden vuoristorata

Kello 5:44 sain äkkiherätyksen kun toinen isoista lapsista oli saanut paniikkikohtauksen ja toinen tietysti hermostuneena odotti kun olisi pitänyt bussiasemalle jo kiirehtiä. Kohtaus selätettiin ja toinen lähti seuraavalla bussilla kouluun kun kohtauksen saanut jäi toipumaan kotiin. Kuulostaa helpolta mutta ei tosiaan ole sitä. Ensin on itsellä huoli siitä, että saa toisen hengityksen kulkemaan normaalisti. Sen jälkeen pelätään ja odotetaan uutta kohtausta. Yleensä kun näitä tulee aina vähintään kaksi kerralla. Varsinaisen kohtauksen jälkeen pitää käsitellä sekä omat että lapsen fiilikset. Lapsen kohdalla yleensä suuri pettymyksen tunne on pahin. Pettymys siihen, että on aiheuttanut vaivaa muilla ja siihen, että oma keho/pää ei toimi niin kuin haluaisi. Omalta kohdalta taas pitää osata hyväksyä se, että vaikka lapsi kuinka haluaisi mennä kouluun ja tehdä oikein, hän ei siihen kykene eikä oma osaaminen riitä auttamaan. Kykenemättömyys auttaa lasta on jotain, johon ei totu. 

Tämän jälkeen pieni hetki unta lisää muutenkin huonosti nukutun yön päälle. Klo 8 herättämään kolmosta ensimmäistä päiväkotipäivää varten. Hän on onneksi hyväntuulinen ja innokas. Vaatteet menevät reippaasti päälle, tukka saadaan laitettua ja reppukin on pakattu jo illalla valmiiksi. Aamupala ei oikein maistu mutta se on hänen kohdallaan normaalia. Nelonen jää kotiin isosiskon kanssa ja me lähdemme kolmosen kanssa kaksistaan kohti päiväkotia. Voi miten hän onkaan odottanut tätä! Sattumalta vielä juuri hänen 3v-syntymäpäivänään. Hän sai siis heti ekalle päivälle pakata karkit mukaan ja pääsi olemaan päivänsankarina. 

Vielä poseeraus päiväkodin portilla ennen ensimmäistä päivää

Päiväkodilla laitetaan varavaatteet laatikkoon, sadevaatteet henkarille ja hattu naulakkoon. Sen jälkeen kolmonen antaa pusun ja halin ja menee ikkunaan heiluttamaan. Sain siis äkkilähdön päiväkodilta mutta kävi kivuttomasti lapsen osalta ja oli vaikein hetki nopeasti ohi. Vartti kotoa lähtemisen jälkeen olin jo takaisin kotona. Nelonen siellä odotteli aamupalaansa. Hieman haikea olo itsellä jättää toista päiväkotiin mutta onneksi arjen kiireet veivät omat ajatukset mukanaan. 

Molempien vatsat täynnä lähdettiin töihin nelosen kanssa. Puoti auki ja nelonen katselemaan pöydälle. Siinä hetken katseltuaan hän päättikin kääntyä selältä vatsalleen. Ensimmäistä kertaa tietysti. Samalla hän sai siirron lattialle eikä pöydälle ole enää asiaa. Vauvan taitojen kehittyminen on kyllä mielenkiintoista seurattavaa ja aiheuttaa iloa ja onnea koko perheelle. 

Niin hän kääntyi ensimmäisen kerran ja pääsi jatkamaan treenejä lattialle

3/4 lasta järjestänyt siis minulle tunteiden kuohuntaa päivän aikana. Se neljäs taas toteutti oman osuutensa jo viikonloppuna. Sen seurauksena maanantai-iltana sain kuskata häntä päivystykseen. Onneksi se nyt ei osunut sentään tähän samaan päivään. Neljä lasta tarkoittaa siis, että myös tunteet tulevat neljään otteeseen. Jos joskus kakkosta odottaessa mietin, että miten rakkaus ikinä riittää enää toiselle, niin enpä tiennyt paljoa. Sanotaan, että rakkaus ei puolitu vaan tuplaantuu lasten määrän kasvaessa. Niin tapahtuu myös kaikille muille tunteille. Huolen määrä lisääntyy samaa tahtia kuin lapset eikä se helpota heidän kasvaessaan. En silti haluaisi yhtään vähempää lapsia. On tässä saatu kokea myös hyvät hetket kertaa neljä. Niitä hyviä hetkiä odotetaan ja toivotaan lisää ja toivottavasti niitä on enemmän kuin huonoja. Silti ne huonotkin kuuluvat elämään. 

Olipahan tiistai. Lisäksi vielä miehellä oli töissä yksi jännä juttu. Sen tiesin menevän hyvin niin en itse niinkään jännittänyt mutta tietysti toisen puolesta vähän aina jännittää. Mies haki kolmosen päiväkodista ja voi miten kivaa hänellä oli ollut. Ensimmäisestä päivästä jäi hänelle todella hyvä kokemus vaikka välipala olikin ollut pahaa. Itselleni jäi tämä hänen synttäripäivänsä kyllä mieleen varsin tunteikkaana päivänä.