Päästäksemme tähän, on kestävä kehitys huomioitava niin yksilön kannalta kuin laajemmalti yritysten ja julkisen sektorin toiminnassa. Kuntatasolla tähän pystytään vaikuttamaan monella tavalla. Isossa mittakaavassa avainasemassa ovat kunnan tekemät hankinnat. Hankinnoilla tarkoitan aivan kaikkea ostettavaa tavaraa, palvelua sekä uusia kiinteistöjä ja mitä nyt vain voi kuvitella.
Hankinnoissa tärkeää olisi kiinnittää huomio mahdollisuuksien mukaan ainakin seuraaviin asioihin:
- palvelut hankittaisiin mahdollisimman läheltä, näin saadaan parannettua työllisyyttä ja mahdollisesti myös lisää veroäyrejä kunnalle
- materiaaleissa kiinnitettäisiin huomiota ekologisuuteen ja uusiutuvuuteen, esim. uudisrakennuksissa puu on loistava materiaali
- materiaalitkin olisivat mahdollisimman läheltä, ei ole ekologisesti kannattavaa hankkia hieman edullisempaa toiselta puolen maapalloa jos saman saa läheltä
Aina ei tarvitse hankkia uutta ja tämä pitäisi muistaa myös kunnan hankinnoissa. Vanhan korjaaminen kokonaan tai hyödyntäminen edes osittain varaosina tai muussa käytössä on usein ekologisempaa kuin hävittäminen ja uuden rakentaminen.
Yritysten ekologisuuteenkin kunta pystyy vaikuttamaan. Yritysten kestäviin energiavalintoihin voisi vaikuttaa vaikka tarjoamalla porkkanana alennusta tonttivuokrasta. Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä.
Kuntalaisten kannustaminen kohti ekologisempaa Raumaa voi tapahtua esim. seuraavilla tavoilla:
- lisää toimivia kierrätyspisteitä yhden pysähdyksen taktiikalla kuntalaisen näkökulmasta, on turhauttavaa viedä lasit yhteen paikkaan ja pahvit toiseen
- palkkio luontoystävällisempään lämmitysmuotoon siirtymisestä
- lisää sähköautojen latauspaikkoja
- lainausmahdollisuuksien lisäämistä, Lapin kirjasto ja liikuntavälinelainaamo hyvinä esimerkkeinä
Tehdään Raumasta yhdessä kestävämmän kehityksen kaupunki!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti