Matkaan lähdimme lauantaina iltapäivällä. Kävimme ensin Turussa Leaf Areenan Lastenmaailmassa. Tässä sisäleikkipuistossa emme olleet aiemmin käyneet, mutta ihan hyvältä vaikutti. Tyttöjen mielestä ainakin pitää mennä joskus uudelleen. Trampoliinit taisivat olla ainoa asia, joka jäi harmittamaan. Siellä ei ollut jättitramppoja vaan vain pieniä tramppiksia, joissa oli 40kg:n painoraja.
Turusta suuntasimme Helsinkiin yöksi, jotta olemme valmiina aikaista aamuherätystä varten. Laiva lähti satamasta jo 7:30, niin sai tosiaan herätä aamuyöllä, jotta ehti valmiiksi ja ajoissa satamaan. Satamassa vasta tytöille selvisi, minne olemme menossa. Väsy lakkasi painamasta juuri sillä hetkellä, kun maihinnousukortit saatiin käteen ja tytöt saivat lukea määränpään.
Tallinnassa oli suhruista ja hieman satelikin kun kävelimme satamasta keskustaan. Suunnitelmat vanhan kaupungin tutkimisesta ja rauhallisesta kävelystä saivat jäädä odottamaan seuraavaa reissua. Kävimme shoppailemassa mm. Virussa, Kristiinessä ja Ülemistessä, joista viimeinen on edelleen oma henk.kohtainen suosikkipaikkani.
Pitkä päivä kului todella nopeasti kaupoissa kierrellen ja kädet venyivät puoli metriä kun ostoskassit vain lisääntyivät koko ajan. Laiva lähti paluumatkalle klo 22:30, mutta vieläkään tyttöjä ei väsyttänyt. Siitä pitivät huolen uudet lelut sekä koko päivän sammutettuna olleet kännykät, jotka sai laivassa vihdoin avata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti