Mites sitä sanotaan, että paskan määrä on vakio mutta välillä sitä vaan on enempi ja välillä vähän vähemmän. Siltä tässä taas on tuntunut koko kevään. Hetkellisesti jo näyttää, että ollaan menossa kohti vähemmän paskaisia aikoja mutta sitten taas tulee kunnon saavillinen niskaan.
Jos jotain hyvää tässä muutaman vuoden aikana olen oppinut, niin ainakin osaan paremmin iloita pienistä hetkistä. Vaikka kuinka toivottomalta toisinaan on tuntunut, niin silti sieltä suosta on päästy ylös kun on vielä jotain mistä jaksaa iloita. Tämä siis toivon pilkahduksena kaikille, joilla on toisinaan tai jatkuvasti sama fiilis ettei mistään tule mitään ja kaikki paska kaatuu omaan niskaan. Toisille sitä kakkaa vaan jaetaan enemmän kuin toisille.
Tuossa kukkapenkkiin konkreettista lantaa levittäessä tuli mieleen, että pitäisi itsekin osata ottaa se kaikki paska kasvuksi ja voimaksi itselle. Siitä ne kukatkin ponnistavat kohti aurinkoa. Kai sitä kasvaa itse koko ajan vahvemmaksi ja varmemmaksi kun joutuu kohtaamaan jatkuvasti vastoinkäymisiä. Pää pitää onneksi huolen siitä, että liian kovaksi ei pääse tulemaan. Aina välillä se hajottaa koko pakkaa ja meinaa oma korttitalo sortua, mutta jostain sitä voimaa vaan saa lisää ja jaksaa koota uudelleen itsensä.
Viimeisen puolentoista vuoden aikana on tullut tutuksi niin lastensuojelu, lastenvalvoja, mielenterveyspoli ja vähän -osastokin, lastenpoli, oikeusaputoimisto, ensiapu sekä Raumalla että Porissa, kirurgien palvelut Tyksissä ja Satasairaalassa sekä Rauman perhekeskus. Näihin jossain määrin liitännäisesti on tutustuttu myös luusiirteisiin, pakko-oireisiin, syömishäiriöihin, elatusmaksuihin ja oppivelvollisuuden suorittamiseen. Mukana on tietysti kulkenut koko ajan vanhat tutut masennus-ahdistus yms. ystävämme.
Eikä nyt saa käsittää väärin, nämä luettelemani asiat eivät sentään koske vain yhtä ihmistä. Jostain syystä kaikki nämä vain ovat yhden ihmisen hoidettavissa ja sen takia kasaantuvat hivenen omille hartioilleni. Enkä tietenkään ole kaikkea yksin hoitamassa, onhan minulla ihana aviomies ja perhe sekä ystävät tukena. Käytännön asiat on silti hoidettava itse, sitä kun ei katsota hyvällä jos pyydän jotakuta muuta menemään lastenvalvojan juttusille puolestani.
Jottei arki olisi liian kevyttä, niin saimme haudata saman viikon aikana sekä kissan että isoisäni. Samalle viikolle sattui sopimaan vielä yhden lapsen flunssa joka tietysti tarkoitti koronatestiä ja tulosten odottamista.
Miten kaikesta sitten selviää järjissään? En osaa sanoa vielä, mutta ainakin uskon itse siihen, että jonain päivänä asiat alkavat sujua hivenen helpommin. Niin kauan, kun yhtään täysin parantumatonta sairautta ei osu kohdalle, niin uskoisin kaiken olevan hoidettavissa ja parempien aikojen odottavan nurkan takana. Tällä hetkellä yritän iloita kaikista ihanista asioista kuten säästä, käsitöistä ja aivan valloittavan suloisesta taaperosta, joka ilahduttaa meitä kaikkia riemullaan. Työ on myös sellaista, joka voimaannuttaa itseäni vaikka se stressaakin samalla todella paljon. Silti on aivan ihanaa kun on työ, johon on mukava mennä.
Better days are coming.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti