Minä riitän

Yksinoleminen. Mikä negatiivisten mielikuvien tulva. Suorastaan säälittävää. Eihän kenenkään pitäisi olla yksin. Yksinolo ei ole valinta vaan pakko.

Yksinolo herättää paljon tunteita ja valitettavasti ne ovat pääsääntöisesti aina negatiivisiä. Yhteiskunnassa on vallalla yleinen käsitys siitä, että yksinolo on jotenkin huono tai häpeällinen asia. Eihän kukaan ole vapaaehtoisesti yksin. Jos käyt ostamassa vaikka kahvin yksin kahvilasta, useimmiten se tarjoillaan pahvimukista take-away -versiona. Jos ei siis satuta kysymään, että juodaanko se täällä. Eihän kukaan yksin mene kahvia kahvilaan nauttimaan vaan se napataan mukaan ja olosuhteiden pakosta juodaan kiireessä yksin kun juostaan paikasta toiseen.

Yksin kahvilassa käynti oli aluksi hankalaa, mutta nyt osaan jo nauttia siitäkin.

Olen opetellut yksinoloa keväästä asti pikkuhiljaa. Ensin kävin kahvilla yksin. Sen jälkeen shoppailin yksin. Paniikkikohtauksen pelossa en kuitenkaan tehnyt ruokaostoksia yksin, mutta pienimuotoinen vaatekauppojen kiertely kävi hyvin harjoittelusta. Hiljalleen tehty harjoittelu on tuottanut tulosta ja olen oppinut nauttimaan yksinolosta. Ylitin itseni ja kaikki aiemmat pelkoni viettämällä aikaa Helsingissä yksin. Kävin museoissa, syömässä, puistoissa, kaupoissa ja kahvilla. Koskaan aiemmin en ole käynyt yksin museossa tai syönyt ravintolassa yksin. Miten ihana tunne onkaan astua pois omalta mukavuusalueeltaan ja huomata, että ei se niin paha juttu ollutkaan.

Yksinolon opettelussa minua auttoi suuresti eräs artikkeli, jossa kehotettiin ajattelemaan yksinolon sijasta, että onkin itsekseen. Tämä oivallus helpotti suhtautumistani asioiden hoitamiseen yksin. Voin nauttia omasta seurastani ja käydä itsekseni juuri sellaisissa museoissa, joissa haluan käydä. Voin käyttää museokierrokseen juuri niin paljon aikaa kuin itse haluan tai voin poistua heti jos näyttely ei olekaan mielenkiintoinen. Olen siellä vain itseäni varten. Voin valita kävelyreitin kauneimman mukaan enkä lyhimmän, koska nautin itse rakennusten katselusta eikä minulla ole kiire. Voin siis tehdä itsekseni ollessani asioita juuri niin kuin itse haluan ja parhaaksi näen.

Itseensä keskittyminen ja itsekseen oleminen ei ole ollenkaan säälittävää. Siinä ei ole samanlaista negatiivistä kaikua kuin yksinolossa. Itsensä kehittäminen ja itsensä huomioiminen ovat tätä päivää ja näin myös yksinolemisesta tulee coolia. Miten suuri merkitys onkaan ajattelutavalla.

Nyt myös asun ensimmäistä kertaa ikinä itsekseni. Olen päättänyt ottaa siitä kaiken mahdollisen irti ja nauttia yksinolosta myös kotona. En täytä kaikkia hetkiä tekemisellä tai tapaamisilla vaan jätän aikaa myös itselleni. Kehoni ja erityisesti mieleni tarvitsee sitä ja nyt osaan kuunnella itseäni paremmin. Tarvitsen aikaa vain olla ja ajatella tai olla ajattelematta. Nautin myös hiljaisuudesta. Etukäteen ajattelin, että se saattaa tuntua ahdistavalta, mutta se onkin osoittautunut rauhoittavaksi. En kaipaa televisiota pauhaamaan taustalle tai radiota puhelemaan itsekseen. Kodinkoneista lähtee riittävästi ääntä ja välillä hurahtaa auto tietä pitkin ohi.

Mitä siis koitan sanoa? Nauttikaa ihmiset itsestänne! Viettäkää aikaa itseksenne, käykää elokuvissa tai kahvilla itsenne kanssa. Olette ansainneet sen. Jokainen on arvokas ja vaatii ansaitsemansa huomion. Muistakaa siis antaa huomiota myös itsellenne.

Minä riitän. En pärjää ilman muiden apua, mutta pystyn ja voin olla myös itsekseni. Minä olen paras mahdollinen versio itsestäni ja minun on osattava arvostaa sitä. Tarvitsen siis aikaa itselleni. Kalenteriin on helppo merkitä lasten harrastusajat, omat harrastukset ja menot, mutta pitäisi osata antaa aikaa myös itsekseen ololle. Minä huolehdin itsestäni ja riitän jatkossa itselleni juuri tällaisena kuin olen.

Peilistä alkaa pikkuhiljaa katsoa itsekseen olemaan oppinut ja itseensä tyytyväinen kolmekymppinen.