Lauantaina juhlittiin sitten serkkuni häitä. Vaikka häät alkoivat vasta iltapäivän lopuilla, niin normaali paniikki ja kiire iski silti ennen kuin kirkkoon päästiin. Kynsien lakkaamista autossa en voi suositella..
Onneksi sää oli lauantaina loistava ja juhlat sujuivat muutenkin mukavasti. Suureksi yllätykseksi itselleni päädyimme miehen ja siskon kanssa baariin jatkoille. Ravintola Kalliossa esiintyi LordEst ja pääsin siis pitkästä aikaa keikalle (ihan mahtavaa!). Harmittavaa kyllä kun paikalla ei juuri muita ollut. Tanssilattialla lavan edessä ei ollut missään vaiheessa tungosta ja muutenkin ihmisiä oli todella vähän paikalla. Ei siis ketuta oman itseni takia vaan esiintyjän ja ravintolan puolesta. Itse viihdyin hyvin, kunnes varpaat olivat muusina ja oli pakko lähteä pois heti keikan loputtua. Pitkästä aikaa siis viikonloppu ihan kotikulmilla ja mukavaa oli näinkin.
Kuvassa oikealla oleva keltainen talo on merimiehen kotitalo Kirsti. Toimii nykyisin museona. |
Rauman joki |
Kuvaajaa saa syyttää vinosta kuvakulmasta. Kuvaajana toimi Jonna. |
Raumalta löytyy useita pieniä siltoja, joilla kaikilla on nimi. |
Jemina juhlatunnelmissa |
Jonnan mekko sai paljon kehuja illan aikana. Kiitos vain kummitädille :) |
Yleisön niukkuudesta huolimatta hyvä keikka ja hyvä esiintyjä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti