Kuopus on ollut loppusyksystä asti maidottomalla ruokavaliolla ja se
on sujunut todella hyvin. Sen takia on kuitenkin vähentynyt valikoima
esim. kahviloissa, joissa käymme jonkin verran. Jeminan
lempileivonnaiset sisältävät maitoa ja ne on nyt sitten pitänyt jättää
syömättä. Päätettiin kuitenkin tehdä nimipäiväjuhlille niitä
maidottomina. Eihän nämä nyt samalta maistu kuin kahvilassa, mutta ihan
ekstrahyviltä nyt kun ei ollut vähään aikaan saanut ainuttakaan
maistaa.
Kyseessä on siis Kontion Konditorian
siili-leivokset. Konditorian siileistä löytyy maitoproteiinia, mutta
ohjekirjan siileistä ei. En siis joutunut edes muokkaamaan ohjetta
mitenkään vaan nämä olivat jo valmiiksi maidottomia. Olen näitä ennenkin
tehnyt, mutta en kovin usein. Jotenkin se valmiin kakkupohjan
murustaminen tuntuu aina yhtä pahalta. Ja miten juuri murustettavaksi
leivotut kakkupohjat ovatkin niitä ainoita, jotka onnistuvat
täydellisesti.
Se näissä leivoksissa on hyvää, että
näitä on helppo tehdä lasten kanssa. Jemina oli itse mukana ja niin
kakkupohja meni nopeasti muruiksi ja taikinasta muovautui näppärästi
joukko siilejä. Koristelukin hoidettiin yhteistyöllä, minä levitin
suklaasulan ja Jemina laittoi piikit paikoilleen.
Tuo määrä jotenkin yllättää aina. Kuuden munan kakkupohjasta tuli 18 pienen pientä siiliä. Oletan aina, että kyllä nyt yhdestä kokonaisesta kakusta tulee monta leivonnaista. Niin makeita nämä ovat, että ollaan tarkoituksella tehty pieniä. Silti jotenkin aina ajattelen, että niitä voisi olla enemmän. Eipähän ole tarvinnut roskiin heittää ainuttakaan siilinpoikasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti